Hallituksen kielikertomus julkaistiin tammikuussa, ja sitä käsitellään eduskunnassa kevätkauden aikana. Kielikertomukseksi kutsutaan kielilainsäädännön soveltamista käsittelevää raporttia, jonka Suomen hallitus antaa eduskunnalle kerran vaalikaudessa.
Raportin kokoamista varten pyydettiin eri kieliryhmien edustajilta tietoja kielellisten oikeuksien toteutumisesta. Kysymyksiin vastasivat myös Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) koordinoimat suomen, ruotsin ja romanikielen lautakunnat ja karjalan kielen asiantuntijatyöryhmä sekä Kotuksen vähemmistökielifoorumissa kieliryhmiään edustavat Kuurojen Liitto ja saamelaiskäräjät.
Kielikertomus on arvokas ja hyödyllinen tilannekatsaus. Voisiko se olla jatkossa vieläkin hyödyllisempi? Kotuksen asiantuntijat ovat tarkastelleet kertomuksen sisältöä ja laadintaperiaatteita. Kotuksen johdolla valmisteltiin myös Opetushallituksen lausunto kielikertomuksesta.
Kohti entistä tarkempaa kuvaa
Tuoreen kielikertomuksen keskeisiä teemoja ovat Suomen kansalliskielten tilanteen lisäksi digitalisaatio, kielellisten oikeuksien toteutuminen oikeuslaitoksessa, kaksikielisten hyvinvointialueiden toiminta sekä viittomakielisten oikeudet. Raportissa käsitellään myös muun muassa saamenkielisen opetuksen kehittämistä sekä Suomen romanikielen ja karjalan kielen elvytysohjelmia.
Johtavaa asiantuntijaa Matti Räsästä tämänkertaisen kielikertomuksen laajuus ilahduttaa. Kotuksen kielipolitiikan koordinaattorina toimiva Räsänen kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, miten kertomuksessa on vuosien saatossa kuvattu maan kielioloja. ”Suomen kielitilanteen kuvailun perusteet vaihtelevat julkaisujen välillä”, Räsänen toteaa. ”Saadaksemme tarkemman kuvan kielioloista, tarvitsisimme monin eri menetelmin tuotettua kielitietoa, jota voitaisiin hyödyntää myös kertomuksessa.”
Katse tavoitteisiin ja suosituksiin
Kielikertomuksen antamisesta säädetään kielilaissa sekä kielilain täytäntöönpanosta annetussa asetuksessa. Asetuksen mukaan kertomuksessa käsitellään suomen ja ruotsin kielen lisäksi ainakin saamen kieltä, romanikieltä ja viittomakieltä sekä tarpeen mukaan yleisemmin maan kielioloja. Kertomuksessa tulee käsitellä kielilainsäädännön soveltamista, kielellisten oikeuksien toteutumista, maan kielisuhteita sekä suomen ja ruotsin kielten kehitystä.
Johtavan asiantuntijan Lotta Jalavan mukaan on hyvä, että kielikertomus kertoo muistakin kielioloista kuin mitä lakiin ja asetukseen on kirjattu. Lakiin kirjatut kielelliset oikeudet kun kertovat vain pienen osan kieliryhmän todellisuudesta. Kehitettävää kuitenkin on.
”Neljän vuoden välein ilmestyvissä kielikertomuksissa toistuvat samat teemat – etenkin kielivähemmistöjä koskien”, Jalava kertoo. ”Vähemmistökielten ja kielivähemmistöjen aseman parantamisessa neljä vuotta on lyhyt aika.” Kieliolojen seurannassa olisi Jalavan mukaan hyvä keskittyä kielipolitiikkaa hallituskausien yli viitoittavien ohjelmien tavoitteiden seurantaan ja erityisesti niiden toimenpiteinä laadittujen erillisselvitysten antamiin suosituksiin.
Hihat käärittävä, resurssit osoitettava
Kotuksen valmistelema lausunto kielikertomuksesta annettiin helmikuussa sekä eduskunnan sivistysvaliokunnalle että hallintovaliokunnalle. Lausunnossa korostetaan, että kansalliskielistrategiassa ja kielipoliittisessa ohjelmassa ehdotettujen toimenpiteiden toteuttamista on jatkettava, ja että työhön on osoitettava riittävät resurssit. Tämä koskee myös jo syntyneissä selvityksissä ja ohjelmissa ehdotettuja toimenpiteitä.
Säädös- ja viranomaiskielen vaikeaselkoisuuteen ja selkokielen tarpeeseen puuttuminen vaatii toimenpiteitä: Virastoihin on rekrytoitava selkeän kielen ja selkokielen asiantuntijoita ja hyvän virkakielen kurssit on otettava osaksi julkisen hallinnon pakollista perehdytysmateriaalia. Erilaisten tietojärjestelmien kielellisestä käytettävyydestä on huolehdittava ja säädöskielen arviointiin on sisällytettävä säädösten ymmärrettävyyden arviointi.
On ryhdyttävä kieliasioita koskeviin toimenpiteisiin, joita esitetään muun muassa saamelaisten totuus- ja sovintokomission loppuraportissa sekä romanikielen, karjalan kielen ja suomenruotsalaisen viittomakielen elvytysohjelmissa. Näihin sisältyy myös suojeltavien ja vahvistettavien kielten, esimerkiksi karjalan kielen ja romanikielen aseman parantaminen lainsäädännössä. Lainsäädännöllistä turvaa tarvitaan myös selkokielelle.
Lausunnossa painotetaan lisäksi sitä, että kielikertomuksen tausta-aineistoksi tarvitaan monipuolista tietoa maan kielioloista. Kielikertomuksen laatimista helpottaisi, jos tarjolla olisi kattavaa seurantatietoa maamme kielitilanteesta.
Opetushallituksen edustajana sivistysvaliokunnan kuulemiseen kielikertomuksesta osallistui johtaja Leena Nissilä. Kielikertomuksen käsittely sivistysvaliokunnassa kuvasti hänen mukaansa valiokunnan jäsenten aitoa kiinnostusta kieliasioiden tilannetta kohtaan. ”Keskustelu kuultujen puheenvuorojen jälkeen oli vilkasta”, Nissilä kertoo. ”Sivistysvaliokuntaa kiinnostivat muun muassa saamen kielten ja karjalan kielen tilanne, selkokielen kehitysnäkymät, kielilainsäädännön rikkomukset sekä varhaiskasvatuksen ja opetuksen kielikysymykset, erityisesti S2-opetuksen tilanne.”
Teksti: Risto Uusikoski