Lakitekstissä ei käytetä pistettä järjestysluvun perässä. Tapa on vanha ja vakiintunut ja sellaisenaan tuskin maininnan arvoinen. Piste siellä tai täällä tuntuisi helposti muutenkin olevan niin pieni asia, että siitä puhuja tuntuu ehkä itsekin pieneltä, pikkumaiselta.
Mutta onko asia sittenkään pieni? Pisteellä tuntuu olevan sen verran väliä, että esimerkiksi uudessa Lainkirjoittajan oppaassa varta vasten todetaan, että ”Pykälän tai muun lainkohdan järjestysnumeron perässä ei käytetä pistettä.” Oppaassa ohjataan kirjoittamaan myös päiväykset ilman järjestysluvun pistettä.
Ohje on huomion arvoinen, koska yleiskielessä järjestysluvut erotetaan perusluvuista nimenomaan pisteen avulla: ovathan toinen ja kaksi eri asioita. Tämä seikka opetetaan jo peruskoulussa, ja oppilailta edellytetään sen oppimista muiden oikeinkirjoitussääntöjen tapaan. Jos mikä hyvänsä − muu kuin lakiteksti − otetaan esimerkiksi ammattimaiseen oikolukuun, sieltä kuuluu tarkistaa esimerkiksi se, että järjestysluvun pisteet ovat paikoillaan.
Pisteettömyys leviää lakitekstistä
Kielenhuolto ei ole yrittänyt muuttaa lakitekstissä vakiintunutta pisteetöntä tapaa, eikä sitä yritetä tässäkään kirjoituksessa. Esimerkiksi Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa huomautetaan, että ”Lakitekstissä ei ole tapana merkitä pykälien ja momenttien perään järjestystä osoittavaa pistettä, esim. 15 §. Kuitenkin kun lakiin viitataan yleiskielisessä tekstissä, on selvempää käyttää pisteellistä merkintätapaa 15. §.”
Yleinen ohje siis on, että järjestysluvun pisteettömyys sallitaan poikkeuksellisesti lakitekstissä, mutta ei muualla. Ohje on linjassa kielenhuollon yleisten periaatteiden kanssa: Hyväksytään se, että erikoisaloilla on joitakin yleiskielestä poikkeavia ilmaisutapoja. Pyritään kuitenkin rajaamaan yleiskielestä poikkeavat käytännöt tiettyihin kielenkäytön tilanteisiin, kuten tässä lakitekstiin.
Lakitekstillä tarkoitetaan säädöksiä, asetuksia ja direktiivejä. Lainsäädännön tekstit, kuten hallituksen esitykset ja lakien perustelut, voitaisiin juuri ja juuri laskea samaan joukkoon. Yleisesti lakia valmistelevat tekstit ja asiakirjat tai oikeuskirjallisuus eivät kuitenkaan edusta lakitekstiä, ja niissä pitäisi soveltaa yleiskielen ohjeita.
Tällainen rajaus on tarpeen, sillä erikoisalojen tavat saattavat muuttua ongelmiksi, kun ne leviävät alkuperäisistä esiintymisyhteyksistään. Näin on käynyt myös pisteettömälle järjestysluvulle. Tapa kirjoittaa järjestysluku vailla pistettä on levinnyt esimerkiksi viranomaisten selvityksiin ja mietintöihin. Myös yksittäisille kansalaisille suunnatuissa päätöksissä saatetaan käyttää pisteetöntä merkintätapaa. Koska päätöksissä on usein muitakin hankalia kielenpiirteitä, pisteettömyys voi lisätä vierauden tunnetta ja siten huonontaa luettavuutta entisestään.
Piste, selkeys ja kielenkäytön periaatteet
Järjestysluvun piste tai sen puute on toki virkakielen ongelmista pienimpiä. Se ei ole kohtalokkain vaikeaselkoisuuden syy tai valtaisa ymmärrettävyyden este. Pisteettömyys pykälän yhteydessä on sitä paitsi perusteltua silloin, kun ajateltu lukutapa on ”pykälä viisi, momentti kuusi”.
Pisteellisyydellä ja pisteettömyydellä on kaikessa pienuudessaan kuitenkin periaatteellinen puoli. Kielenkäyttö on aina sosiaalista toimintaa, ja mikä hyvänsä kulttuuri syntyy yksilöiden ja näiden muodostamien ryhmien toiminnasta. Erityisesti viranomaistoiminnassa on syytä muistaa, että oman erikoisalan tai ammatin vakiintuneet ilmaisutavat eivät perustu lakiin, vaan käytäntöihin, joita jokainen omalta osaltaan luo, pitää yllä, murtaa tai muuttaa.
Erikoisalojen käytännöille ei siis yleensä ole pohjaa laissa, mutta hyvän kielenkäytön vaatimus sen sijaan on viranomaistoiminnassa lakisääteinen. Kun tavoitellaan hallintolain 9. pykälän vaatimaa asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä, olisi aika luontevaa noudattaa esimerkiksi kielenhuollon yleisiä oikeinkirjoitusohjeita.
Jos päättää olla noudattamatta niitä, voi miettiä omien valintojensa yleistettävyyttä. Teenkö valinnan, josta voisi johtaa yleisemmän säännön? Millainen tämä sääntö tarkkaan ottaen olisi? Keiden sitä kuuluisi noudattaa, ja miten sitä opetettaisiin? Missä teksteissä ei noudatettaisi yleisiä kirjoitusohjeita?
Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 4.12.2013.