Kotimaisten kielten keskuksessa (Kotus) aloitettiin vuoden alussa hanke, jonka tuloksena syntyy hyvän virkakielen opintokokonaisuus. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta niin sen pitääkin olla. Tekijöinä ovat Kotuksen asiantuntijat, joilla on vuosikymmenten pitkäjänteiseen työhön pohjaavaa kokemusta ja osaamista virkakielestä. Tuloksena on kattava hyvän virkakielen perusopintopaketti, joka on verkossa kaikille avoimesti saatavilla.

Virkakielen opintokokonaisuuden tekeminen on ollut Kotuksessa suunnitteilla jo jonkin aikaa. Viranomaisten yhteistä hyvän virkakielen koulutusohjelmaa ehdotettiin Hyvän virkakielen toimintaohjelmassa, joka julkaistiin vuonna 2014. Toimintaohjelma sisältää eri tahoille suunnattuja ehdotuksia toimenpiteistä, joilla virkakieltä voidaan parantaa.

Koulutusohjelmaa on Kotuksessa jo edistettykin. Vuonna 2017 julkaistiin säädöskielen ohjesivut ja maaliskuussa 2018 Hyvä virkakieli -pilottikurssi valtionhallinnon yhteisen E-oppiva-hankkeen kanssa. Hyvä virkakieli on ollut yksi E-oppiva-oppimisympäristön suosituimmista kursseista. (Laaksonen 2018.)

Virkakielen verkko-opiskelumateriaali -hanke on kolmivuotinen (2019–2021). Kotus on saanut sitä varten opetus- ja kulttuuriministeriöltä kehittämisrahaa nyt vuodeksi 2019.

Hankkeessa työstetään myös opetussuunnitelma ja verkkosivut

Hyvän virkakielen opintokokonaisuus kattaa virkakielen keskeiset aihepiirit ja koostuu erilaisista verkko-opiskelumateriaaleista, kuten videoista, ohjeista, esimerkeistä, harjoituksista ja lukuvinkeistä. Hyvän virkakielen opetussuunnitelmassa taas määritellään, mitä virkahenkilöiden pitäisi hyvästä virkakielestä tietää. Taustalla vaikuttavat hallintolain kielipykälä ja Hyvän virkakielen toimintaohjelma.

Hankkeessa uudistetaan myös Kotuksen virkakielen verkkosivut. Sivujen rakennetta selkeytetään ja sivuille kootaan muun muassa hyvän virkakielen ohjeita. Hyvän virkakielen verkko-opiskelumateriaali sijoitetaan Kotuksen verkkosivuille, tai ainakin materiaaliin pääsee sivuilta helposti. Tavoitteena on mahdollisimman saavutettava verkkosivu- ja materiaalikokonaisuus.

Hyvä virkakieli on yhteinen asia

Hyvän virkakielen opintokokonaisuuden on tarkoitus palvella ensi sijassa valtion ja kuntien työntekijöitä. Tärkeimpänä tavoitteena on selkeyttää virkakieltä ja petrata viranomaisten kirjoitustaitoja, jotta viranomaisten toiminta tehostuisi, hallinto muuttuisi avoimemmaksi ja kansalaisten oikeusturva ja osallistumismahdollisuudet paranisivat. Avoimen verkko-opiskelumateriaalin toivotaan tavoittavan myös virkakieltä tulevissa työtehtävissään käyttävät opiskelijat ja heidän opettajansa sekä tietenkin kaikki hyvästä virkakielestä kiinnostuneet kansalaiset.

Opintokokonaisuutta ja verkkosivuja ei suunnitella suljettujen viraston ovien takana, vaan toivomme, että saamme innostettua suunnitteluun mukaan sidosryhmiämme, verkostojamme, asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme, seuraajiamme – ja kriitikkojamme rakentavassa hengessä. Kutsumme kaikki pitkin matkaa osallistumaan keskusteluun sekä sisältöjen suunnitteluun ja testaamiseen.

Ensimmäisenä keskustelun ja palautteen kanavana avaamme hankkeelle oman Kotus-blogin. Kapulat kielestä -blogin löydätte Kotuksen sivuilta osoitteesta kotus.fi/kapulatkielesta. Päivitämme blogiin kuulumisiamme ja valjastamme teidät avuksemme pohtimaan ajankohtaisia aiheitamme ja kysymyksiämme. Uusista blogipäivityksistä tiedotamme Kotuksen Twitter-tilillä (@Kotus_tiedotus) ja Virkakieli-sivulla Facebookissa. Pysykäähän kanavilla!


Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 5.3.2019.

Jaa