Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuolto-osaston korkeakouluharjoittelijat Sara Hack ja Reeta Östberg ovat syksyn aikana sukeltaneet kielineuvonnan arkeen. Kielenkäyttäjät esittävät neuvonnassa kysymyksiä esimerkiksi pilkutuksesta, lauseiden muotoilusta sekä sanojen taivuttamisesta ja tyylistä. Joskus vastaus kysymykseen löytyy nopeasti, joskus tietoa täytyy kaivaa useista lähteistä.

Kielenhuolto-osaston korkeakouluharjoittelijat Reeta Östberg ja Sara Hack. Kuva: Olli Tamminen, Kotus.
Reeta Östberg ja Sara Hack. Kuva: Olli Tamminen, Kotus.

Hack ja Östberg kertovat: ”Harjoittelussa olemme päässeet sukeltamaan kielineuvonnan ytimeen ja vastaamaan kielikysymyksiin niin verkkolomakkeella kuin puhelimessa. Neuvonnassa päivät eivät ole samanlaisia ja erilaisia kysymyksiä on yhtä monta kuin kysyjääkin.”

Kysymysten aiheet vaihtelevat oikeinkirjoituksesta lausetason ilmiöihin ja sanojen merkityksiin. ”On ollut ilo huomata, kuinka intohimoisesti ihmiset pohtivat kieltä ja sen säännönmukaisuuksia.”

Arjen kielipulmia

Kielineuvonnassa aiheiden kirjo on laaja, mutta osa aiheista myös toistuu. Moni kysymys koskee tuttua ja silti varsin vaikeaa aihetta eli yhteen ja erilleen kirjoittamista:

Kirjotetaanko yhteen vai erilleen: vastaantuleva vai vastaan tuleva?

Tässä tapauksessa molemmat kirjoitustavat ovat mahdollisia. Jos ajatellaan konkreettisesti (minua vastaan tuleva henkilö), kirjoitetaan sanat erilleen. Kun ilmaus on erikoistunut, enemmän termimäinen (vastaantuleva liikenne), on kyseessä yhdyssana.

Harjoittelijoiden kielineuvonnasta kysyttyä -Instagram-postausta varten tehtyä grafiikkaa. Kuvassa lukee: Sijamuodon valinta. Hei! Kumpi on oikea tapa sanoa: Käyn ostoksilla Tokmannilla vai Tokmannissa. Kuvassa on myös soiva puhelin.
Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Instagramissa, jota varten on tehty myös kuvitusta. Kuva: Reeta Östberg ja Sara Hack, Kotus.

Myös sijamuodon valinta herättää joskus kysymyksiä:

Kumpi on oikea tapa sanoa: Käyn ostoksilla Tokmannilla vai Tokmannissa?

Kumpaakin muotoa voi käyttää, mutta niissä on pieni merkitysero. Kun sanotaan Käyn ostoksilla Tokmannissa, huomio kiinnittyy siihen, että ostotapahtuma tapahtuu liikkeen sisällä. Jos taas sanotaan Käyn ostoksilla Tokmannilla, ilmaus viittaa enemmän itse liikkeeseen tai yritykseen tavaran myyjänä.

Kysymyksiä esitetään myös nimien taivutuksesta:

Miten sukunimeä Korte taivutetaan?

Sukunimet taipuvat yleensä samalla tavalla kuin vastaavat yleissanat: Korte, Kortteen, Kortetta. Yleissanan taivutuksen voi katsoa Kielitoimiston sanakirjasta. Jos sukunimi ei sisällä tunnistettavaa suomen kielen sanaa, sitä taivutetaan useimmiten kuten äänneasultaan samantyyppistä yleissanaa: esimerkiksi Arkko, Arkkojen (vrt. harkko, harkkojen).

Kotuksen Sukunimien taivutus -verkkojulkaisuun on kerätty sellaisten suomalaisten sukunimien taivutustiedot, jotka koetaan usein ongelmallisiksi.

Kielenhuoltoa monesta näkökulmasta

Neuvontakysymykset tarjoavat mahdollisuuden katsoa kieltä eri näkökulmista. Kielineuvonta ja kielenhuoltotyö muutenkin vaatii tarkkuutta mutta toisinaan myös luovaa ongelmanratkaisua.

Kotuksen kielineuvonta palvelee puhelimitse joka viikko maanantaista torstaihin kello 10–12 ja verkkolomakkeitse parillisilla viikoilla maanantaista torstaihin. Tarjolla on myös nimineuvontaa, virkakielineuvontaa ja ruotsin kielen neuvontaa.

Jaa