Varma kevään merkki: joku maaliskuisen myrskyn silmästä selvinnyt jakaa viisauttaan, jonka mukaan kesä jo kättä antaa. Juuri kun olemme selvinneet talven selän taittumisesta. Kevät tulee ryminällä, toki keikkuen, eikä enää oikein voi puhua kevään korvalla olemisesta – olemme pian jo kesän korvalla!
Vanhan kansan mukaan talven selkä taittuu tammikuun loppupuolella. Ehkä keskitalvi on ajateltu talven korkeimpana kohtana, jonka jälkeen aletaan liukua taas kesää kohti. (Vanhan kansan viisauksien äärelle pääsee esimerkiksi sananparsikokoelmamme kautta.)
Mutta miksi vuodenaikasanat yhdistyvät toisinaan korvaan, käteen ja selkään? Kyse on tietenkin sanojen kuvallisesta käytöstä.
Raivopää vetää herneen nenään?
Ruumiinosien nimityksiä käytetään siis viittaamaan myös kaikenlaisiin ihmiskehon ulkopuolisiin asioihin, jotka muodoltaan tai olemukseltaan muistuttavat sanan alkuperäistä tarkoitetta, esimerkiksi joensuu, järvenselkä ja palkeenkieli. Abstraktimpaakin sanailua on, kuten juuri kevään korva tai myrskyn silmä ja ajan hammas.
Ruumiinosien nimitysten kuvallinen käyttö on luovaa, ja ihmisen ominaisuuksia voi kuvailla tuskallisenkin terävästi. Eiköhän jokainen tunne vähintään yhden teiniviiksen, joka lähtee kouluun nenä vääränä.
Puhumattakaan raivo- tai pölkkypäistä. Joskus jokaista ottaa ohimoon.
Tällaiset kuvalliset ilmaukset eivät kuitenkaan aina ole kielteisiä. Vai mitä sanoo pellavapäinen herkkusuu?
Käsin kosketeltavia käsitteitä?
Monet ruumiinosien nimityksistä, kuten pää, sydän, silmä ja suu, ovat kielen vanhinta sanastoa. Miltei yhtä iäkkäitä ovat esimerkiksi jalka, käsi ja povi. Ne ovat kirjaimellisesti niin lähellä ihmistä, ettei niitä hevin korvata uusilla.
Toisaalta osa aiemmin ruumiinosaa tarkoittaneista sanoista elää enää vain joissakin sanonnoissa, yhdyssanojen osissa tai johdoksissa. Kuka enää ottaa mitään pivoonsa? Siis kouraansa, kämmenelleen, käteensä?
Kädet ovat ihmiset tärkein työkalu, ja siksi niihin liittyykin monia uskomuksia sekä vahvoja mieli- ja kielikuvia. Avokätisyyttä pidetään useimmiten hyveenä, mutta jos jotakin tekee vasemmalla kädellä, ei tulokselta kannata odottaa liikoja.
Jotkin vanhoista sanoista ovat jo abstrahoituneet siinä määrin, ettei jokapäiväisessä kielenkäytössä edes huomaa, että kehon kieli on mukana monenlaisissa ilmauksissa. Esimerkiksi sanaperhe käsittää, käsite, käsitys ja niin edelleen on johdettu sanasta käsi ja korvata puolestaan sanasta korva.
Adverbi päin on kieliopillistunut sanasta pää. Kintereillä ’aivan jonkin jäljessä, kannoilla’ taas perustuu sanaan kinner, joka merkitsee ihmisen kantapäätä vastaavaa nelijalkaisten eläinten takaraajan kohtaa.
Vinkin ensimmäinen versio on julkaistu 20.1.2023.