Siirry sisältöön

Kotus-blogi

Runoresepti 2 – Aloitetaan A:n päältä

Näin teemme runoutta – Osa II: Aakkostamalla kielen murtuu padot.

Maahanmuuttokeskustelua

Suomessa näyttäisi olevan mahdotonta keskustella asiallisesti maahanmuutosta.

Lapin Kultaa Lahdesta

Eduskunnassa oli penätty Lapin Kultaa pysymään Lapissa. Nimeä ei ainakaan saisi enää käyttää, jos olutta pannaan Lahdessa, kaukana tunturipuroista.

Yhteiskunta kielentutkijan pöydällä

Yhä enemmän on tilausta sellaiselle kielentutkimukselle, jolla näytetään yhteiskunnan eriarvoistaminen ja hämärryttäminen kielen avulla.

Soppaa ja kriisiä vaaliraha(sana)stossa

Vaalirahapaljastusten perusteella koko valtakunta on ollut täynnä salamyhkäisesti pursuavia vaalirahakirstuja.

Sivistelevät hupsut

Sivistyssanoja omaksutaan joskus odottamattomissa yhteyksissä.

Kielen sitkeydestä ja sen muuttamisen vaikeudesta

Kun kirjoitin viimeksi sanojen selvä ja selkeä kamppailusta, yksi lokini tarkoitus oli herättää pohdiskelua kielen tietoisen muuttamisen vaikeudesta.

Maahanmuuttaja vai uussuomalainen?

Sanoilla on valtaa määritellä sitä, millaisena maailma nähdään. Onneksi ihmisillä on valta neuvotella sanojen merkityksistä.

Hyppy

Olipa kerran tyyppi, joka otti lemmikikseen brontosauruksen.

Runoresepti

Näin teemme runoutta – Osa I: Klassikoista omia runoja.