Siirry sisältöön

Kotus-blogi

Koulutetut kerääjät ja vapaaehtoiset vastaajat

1920-luvulla perustettu Sanakirjasäätiö lähetti murteenkeruun ammattilaisia kenttätöihin ja alkoi julkaista Sanastaja-lehteä keruuavuksi vapaaehtoisille vastaajille.

Astrid Reponen haastattelee murteentaitajaa Vermlannissa 1930-luvun alussa. Kuva: Helmi Helminen.

Huvittavan petolliset ystävät

Unohdetaan viimein sammuvat turistit ja viinerit – nyt tulevat hallitus ja kuristaminen.

”Lukeminen on tylsää”

Ammattikoululaisten lukutaito puhuttaa, mutta mitä mieltä ovat opiskelijat itse.

Kellertävä perhonen punamultaseinällä. Kuva: Vesa Heikkinen.

Ilotulitteiden iloiset nimet

Palataan hetkeksi vuodenvaihteeseen Äkäisen anopin ja Tosimiehen laakasun seurassa.

Kuta koulu kovempi, sitä nimi oudompi

Miksi perinteistä oppilaitoksen nimeä ei enää koeta ”oikeaksi” nimeksi?

Meidän racas isäm-maa

Isänmaa, kotomaa, oma maa – Suomella on monta nimeä.

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Ei ihan perusadjektiiveja

Pyrkiikö ”perus” itsenäistymään?

Korrelaatista undulaattiin

Peräkeskustan peruskoulun kielenhuoltorealismia.

Kellertävä perhonen punamultaseinällä. Kuva: Vesa Heikkinen.

Sahasää ja mää

Uuden sanakirjatoimittajan pikakatsaus lähivuosien sanoihin ja tapahtumiin.

”Aineksien keruu on kiireimmiten suoritettava”

1900-luvun alussa kannettiin huolta murteiden katoamisesta ja joukkoistettiin murresanaston keruutyö.

Suomen kielen keräilysanaston (E. A. Ekman 1899) sivu. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.