Käskeä on erittäin velvoittava verbi. Ajatellaan nyt vaikka toimintaohjetta, jonka päättää yksilauseinen virke ”Tämä on käsky”.
Tarkkaan ottaen poliisikin käskee kuljettajan ulos autosta, ei käskytä. Rauhallisessa tilanteessa saatetaan käyttää armeijaimperatiiviksi ristimääni tapaa käyttää passiivia, jota pehmennetään ns. marcobjurströmpronomineilla (sieltä, ne): "Noustaan ulos sieltä autosta ja pidetään ne kädet näkyvillä."
Käskyttää-verbillä on oma, melko tarkkarajainen merkityksensä ja käyttönsä armeijan kielessä. Se tarkoittaa osapuilleen käskynjakoa. Siinä kuullaan, millaisia tehtäviä on edessä ja mitä niissä tehtävissä joutuu sitten käskemään eli millaisiä käskyjä antamaan. Tästä syystä Kielitoimiston sanakirjassa käskyttää ja käskeminen on varustettu määreellä sot.
Kovin ovat siviilit nyt innostuneet käyttämään sotilaskieltä.
Tuskin maltan odottaa käskyttää-verbin ja sen johdosten uutta, innovatiivista ja ekspansiivista käyttöä. Mannerheimin päiväkäskystäkin kai tulee päiväkäskytys. Entäpä kristinuskon kymmenen käskyä? Ihan vanhanaikaista. Nyt meillä on kymmenen käskytystä. Sopii pastorin kysyä Niko-Petteriltä rippikoulussa, että miten kuuluu kuudes käskytys. Jos Niko-Petteri vastaa v-alkuisella sanalla, hän on oikeilla jäljillä.