Karjalan kielen sanakirja ja sen pohjana olevat Karjalan kielen murteiden sana-arkiston aineistot kuvaavat karjalan kieltä ja sen sanastoa historiallisessa kontekstissa. Sanakirja on monipuolinen ja laaja kuvaus kielestä: siihen on koottu sanastoa yli 30 eri pitäjästä ja monista kielenkäyttöyhteyksistä arjen elämästä aina runokieleen ja loitsuihin.
Kulttuurihistoriallisesti arvokas aineisto sisältää myös nykyisessä kielenkäytössä vähemmän kuultua, mutta karjalan kielen rikkaaseen ja monimuotoiseen perinteeseen kuuluvaa sanastoa, ja lisäksi jo keruuaikanaan harvemmin esiintyneitä ilmauksia. Nyky-yhteiskunnan sanastoa aineisto tai siitä toimitettu sanakirja ei kuitenkaan kuvaa. Yksikään sanakirja ei sisällä kielen kaikkia sanoja, eikä niin kuulukaan olla, mutta karjalan kielen käyttäjät kieltämättä kaipaisivat historiallisen murresanakirjan rinnalle nykykieltä kuvaavan yleissanakirjan.
Sanakirja karjalan murteita kuvaamassa
Karjalan kielen sanakirja kuuluu Kotuksen ylläpitämien kielten variaatiota ja muutosta kuvaavien verkkosanakirjojen kokonaisuuteen yhdessä Suomen murteiden sanakirjan, Vanhan kirjasuomen sanakirjan ja Suomen ruotsalaismurteiden sanakirjan (Ordbok över Finlands svenska folkmål) kanssa.
Karjalan kielen sanakirjassa ovat edustettuina varsinaiskarjalan – vienankarjalan ja eteläkarjalan – sekä livvinkarjalan eli aunuksenkarjalan murteet. Verkkosanakirjan tarkennetulla haulla voi tehdä sanahakuja pitäjän tai alueen mukaisesti asettamalla hakuehdoksi esimerkiksi Impilahden, Suistamon, Suojärven tai Vuokkiniemen löytääkseen näistä pitäjistä kerättyä sanastoa.
Vaikka sanakirja kuvaa karjalan eri murteita, siinä ei noudateta nykyisin käytettäviä karjalan murteisiin perustuvia kirjakielimuotoja. Hakusanat ovat yleensä vienalaismurteiden mukaisia tai vienalaistettuja. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että soinnillisia konsonantteja b, d, g, z ja ž ei esiinny hakusanoissa, vaan ne on korvattu p:llä, t:llä, k:lla, s:llä ja š:llä.
Vienalaistamisperiaate perustuu siihen, että karjalan murteista vienankarjala on lähinnä suomen kieltä, ja sanakirja on tehty aikanaan ensisijaisesti suomenkielisiä käyttäjiä ajatellen. Tämä näkyy myös siinä, että myös sanakirjan selitekieli on suomi. Jos muu kuin vienankarjalan muoto on lähempänä suomenkielistä muotoa, hakusanaksi on valittu se.
Lisäksi karjalan kirjakielessä kirjaimella č merkittävä äänne esiintyy sanakirjassa asussa tš (patšas, ei pačas). Hakusanoissa esiintyy tietyissä yhteyksissä myös liudennusmerkki (peŕoka, t́enka) ja takaisen i:n merkki (hvi̮i̮littša). Niinpä esimerkiksi Ylen karjalankielisistä uutisista kuulemansa sanan bolničču (sairaala livvinkarjalaksi) merkitystä etsivän täytyy osata hakea sitä Karjalan kielen sanakirjasta muodossa poĺnittša.
Kentältä sanalipuiksi ja sanakirjaan
Sanakirjaa ei ole olemassa ilman aineistoja, joista sitä toimitetaan. Karjalan kielen sanakirjan taustalla on Karjalan kielen murteiden sana-arkisto, johon on koottu runsaan 500 000 sanalipun kokoelma. Aineiston kokoaminen on alkanut jo 1800-luvun lopulla ja jatkunut 1970-luvulle. Se on kerätty kutakuinkin samana ajanjaksona kuin Suomen murteiden sanakirjan 8 miljoonan murresanalipun aineisto.
Karjalan kielen murrearkiston sanalipuista yli puolet on koonnut vuosina 1898–1936 lehtori E. V. Ahtia. Hänen keräämiään ovat kolme suursanastoa: 57 000 sanalipun laajuinen Suojärven eteläkarjalaismurteinen sanasto, 163 000 sanalipun kokoinen pohjoisaunukselaisesta Säämäjärven pitäjästä kerätty sanasto sekä eteläaunukselaisen Nekkulan-Riipuškalan 35 500 sanalipun sanasto.
Myös muilta yksittäisiltä kerääjiltä on kokoelmissa merkittävän laajuisia keräelmiä. Sana-arkiston vanhimmat murreainekset perustuvat Arvid Genetzin 1800-luvun loppupuolen muistiinpanoihin. Arkistoon ne on poimittu hänen teoksistaan Tutkimus Venäjän Karjalan kielestä (1880) ja Tutkimus Aunuksen kielestä (1884).
Karjalan kielen sanakirja oli Kotuksen sanakirjoista ensimmäinen, joka julkaistiin verkossa vuonna 2009. Se on myös ensimmäinen Kotuksen sanakirja, jonka sana-artikkelien yhteydessä on julkaistu aineistona olleiden arkistolippujen digitaalisia kopioita kuvatiedostoina. Osa arkistosta on siis selailtavissa sanakirjan yhteydessä. Vuonna 2025 sanakirjassa on lippukuvia aakkosväliltä a–s. Digitaaliset sanaliput ovat saatavilla myös erikseen ladattavana kokonaisuutena.
Perinnelajeja ja perussanastoa
Aineistosta ja sen luonteesta saa kuvan tutkimalla verkkosanakirjan hakuliittymän Käyttöyhteys-valikkoa, jonka avulla haun voi rajata tietyissä yhteyksissä käytettyihin sanoihin. Siinä missä esimerkiksi suomenkielisessä verrokissa, Suomen murteiden sanakirjassa, sanojen sävyä tai käyttötilannetta kuvaavia käyttöyhteyksiä on kahdeksan (halventavasti, kiertelevästi, kirjakielisesti, Raamatun kieltä, kuvallisesti, lapsen kieltä, leikillisesti, uudempaa kieltä), on Karjalan kielen sanakirjan listassa yli 40 vaihtoehtoa, joista suuri osa on esimerkiksi perinnelajeja (mm. itkuvirsissä, sananparsissa, saduissa, taioissa, kutsuhuudoissa, loruissa, runoissa, vertauksissa) mutta myös montaa muuta sorttia (soimauksissa, kirosanana, eläimen nimityksenä, tervehdyksissä, uhkauksena ym.).
Sana-aineiston luonnetta kuvaavan käyttöyhteyslistan perusteella sanakirjan tai sen kuvaaman karjalan kielen voisi hahmottaa kansanperinnettä kaiuttavaksi erikoiskieleksi. Tällaiset mielikuvat taas ovat omiaan vahvistamaan vahingollista käsitystä karjalan kielestä ja karjalaisuudesta jonkinlaisena suomalaisuuden rajamailla häilyvänä eksotiikkana.
Menneiden aikojen kielestä ei sanakirjassa kuitenkaan ole kysymys, vaikka se kuvaakin kieltä oman aikansa periaatteiden mukaisesti kerättyjen aineistojen pohjalta. Pääosin sanakirja sisältää kuitenkin karjalan kielen ja sen murteiden perussanastoa, joka on täysin käyttökelpoista nykyaikana. Lisäksi monimuotoinen sana-aineisto toimii pohjana nykykarjalan kielen kehittämiselle, kun kieleen luodaan uudissanastoa kielen vanhempien, omaperäisten ainesten pohjalta.
Jokapäiväistä uudissanastoa tarvitaan
Vanhempaan aineistoon perustuvan sanakirjan lisäksi elvytettävä karjalan kieli ja sen nykyiset ja tulevat käyttäjät tarvitsisivat sanakirjaan myös sellaisia sanoja, joiden käyttöalamerkintänä voisi olla jokin nyky-yhteiskunnan erikoisala, esimerkiksi tekniikka, lääketiede tai oikeustiede. Tällaisia käyttöalamerkintöjä on suomen nykykieltä kuvaavassa, jatkuvasti päivitettävässä Kielitoimiston sanakirjassa.
Erikoisalojen sanastoa tärkeämpää olisi kuitenkin jokapäiväinen sanasto, jota tarvitaan ympäröivästä maailmasta, arjesta ja yhteiskunnan ilmiöistä puhumiseen ja kirjoittamiseen. Vaikka Karjalan kielen sanakirjan kuvaamassa perussanastossa on hyvä pohja, uudissanastoa tarvitaan jatkuvasti karjalaan yhtä lailla kuin muihinkin kieliin.
Uutisia, kirjakäännöksiä, yliopisto-opiskelua, yhteiskunnallista keskustelua ja arjen kielenkäyttöä varten sitä on luotu 2020-luvulla Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshankkeessa, jonka sanastoryhmän materiaaleista voi löytää karjalankieliset vastineet esimerkiksi sanoille kaukolämpöverkko (livvinkarjalaksi loittolämpöverkko), turvapaikanhakija (eteläkarjalaksi turvapaikanpakiččija), ennakkoäänestys (livvinkarjalaksi ieltäiäneššyš) tai työnantaja (eteläkarjalaksi ruavonandaja).
Toisto on opintojen äiti: karjalan kieli kieltämättä kaipaisi historiallisen murresanakirjansa rinnalle nykykieltä kuvaavan yleissanakirjan.
Karjalan kielen sanakirja on ilmestynyt sekä kuusiosaisena kirjasarjana että verkkoversiona. Painetun sanakirjan kustantaja oli Suomalais-Ugrilainen Seura.
Verkkoversio julkaistiin 2009. Verkkosanakirja on tehty Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa.
Sanakirjassa esitellään niitä murteita, joita puhutaan Karjalan tasavallassa ja Sisä-Venäjän karjalaissaarekkeissa (erityisesti Tverin alueella) sekä Suomessa ennen kaikkea Raja-Karjalan ortodoksisiirtolaisten ja heidän jälkeläistensä keskuudessa.