1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?
Kai se siitä alkoi, kun silmäni aukesivat ja aloin kuunnella omia vanhempiani. Sittemmin aloin muodostaa sanoja, puhua ja lukea.
Ihmiset kohtaavat tänä päivänä eri kieliä paljon aikaisemmin kuin omassa lapsuudessani. Kun ensimmäinen suomenkielinen tuli vastaan täysin ruotsinkielisessä miljöössä, se oli 70-luvulla iso yllätys.
Meillä Porvoon maalaiskunnassa ei puhuttu aivan samalla tavalla kuin muualla Itä-Uudellamaalla. Ymmärsin vähitellen, että ruotsia – ja suomea – voidaan puhua eri tavoin. Televisiokanavia oli tasan kaksi eikä nettiäkään vielä ollut, joten lukeminen oli tärkeää. Olen aina tykännyt puhua, tarinoida, käyttää kieltä.
2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa äidinkielessäsi tai muissa kielissä?
Lähestyn kuuttakymmentä ikävuotta, tässä on ollut melkoinen kaari. Aikanaan ajattelin, että kieli on mikä se on, muuttumaton. Sittemmin tutuksi tuli esimerkiksi Svenska Akademiens ordlista, ja herkistyin sille, miten kieli muuttuu.
Onpa kyse sitten ruotsista tai suomesta, monelle uusien sanojen lisääminen sanakirjoihin on herkkä paikka. Pidän tärkeänä sitä, että asioille löydetään ruotsin- ja suomenkieliset sanat. Muistan, kuinka Opetushallituksen Uudet lukutaidot -hankkeelle ei aluksi oltu löytää ruotsinkielistä nimeä, pöydällä oli suomen lisäksi vain englanninkielinen, kunnes lopulta hoksattiin ”Nylitteracitet”. Kansalliskieliä on hyvä varjella.
Pidän tärkeänä sitä, että asioille löydetään ruotsin- ja suomenkieliset sanat.
3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?
Luen paljon uutisia jo pelkästään virkani puolesta. Seuraan, mitä tapahtuu. Kun aamulla herään, tarkistan heti uutiset. Uutisten kielenkäyttö, otsikointi varsinkin, on välillä huvittavaa. Joskus mediassa ollaan hyvin sensaationhakuisia: joskus kiinnostuksen herättäminen ja metelin pitäminen tuntuu tärkeämmältä kuin varsinainen asioista kertominen.
Toimin molemmilla kotimaisilla kielillä myös töissä. Mietin päivittäin sitä, miten muotoilen asiat, miten puhun, millaisia muistiinpanoja – bulletteja – teen tuekseni. Joskus puhun suoraan sydämestä, joskus jälkeenpäin mietin, olisinko voinut muotoilla asian paremmin. Varsinkin median kanssa mietin, menikö viestini perille ja ymmärrettiinkö minut oikein.
4. Mitä ajattelet tämänhetkisestä kielimaisemastamme? Entä kielen muutoksesta?
Hyväksyn tosiaan sen, että kieli muuttuu. Pidän tärkeänä, että suomi ja ruotsi säilyvät elävinä ja kehittyvät omina kielinään, vaikka kielet tietenkin aina lainaavat toisiltaan.
Minua huolestuttaa englannin vahva asema ja se, miten vähän muita kieliä nykyään opiskellaan. Ymmärrän kyllä, miten tähän on tultu, onhan englanti lingua francana näppärä, mutta mihin johtaa esimerkiksi se, että melko harva väitöskirja kirjoitetaan nykyään suomeksi tai ruotsiksi? Mitä enemmän kieltä käytetään eri yhteyksissä, myös tieteen kielenä, sitä elävämpänä se pysyy – kehittyy eikä näivety.
5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?
Mielestäni kaikki opetushallituslaiset pystyvät. Se näkyy siinä, miten me suhtaudumme kotimaisiin kieliin ja kieliin ylipäänsä, miten puhumme asioista niissä foorumeissa, joissa vaikutamme. Meillä on myös erilaisia kehittämisohjelmia ja muita projekteja, joilla on suuri merkitys: hyvänä esimerkkinä taannoinen Toisen kotimaisen kielen kehittämisohjelma.
Mitä enemmän kieltä käytetään eri yhteyksissä, myös tieteen kielenä, sitä elävämpänä se pysyy.
6. Mitä mieltä olet Suomessa nykyään käytävästä kielikeskustelusta?
Kotimaisten kielten välillä on mielestäni ollut viime aikoina rauhallista. Huomio on ollut enemmän englannin vahvassa asemassa ja muussa kielitaidossa. Montaa sellaista kieltä, jotka ovat perinteisesti olleet vahvoja jo peruskoulussa – ranskaa, saksaa, espanjaa tai venäjää – ei enää opiskella niin paljon.
Kielitaito ylipäänsä on tärkeää. Jos haluaa aidosti kytkeytyä johonkin yhteiskuntaan ja luoda hyviä suhteita, on ilman muuta eduksi osata paikallisia kieliä. Kun Alexander Stubb puhuu ranskaa Emmanuel Macronille, hän on jo viisi askelta muita edellä.
7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?
Kauneinta on lukea jokin runo sen alkuperäiskielellä, suomeksi tai ruotsiksi. Esimerkiksi Johan Ludvig Runebergin Vårt land tai Kalevalaa. Siinä pääsee käsiksi kansalliseen identiteettiin ja suomalaisuuden tunteeseen. Se on kaunista.
Kauheaa ei ole puutteellinen kielitaito, leikittely, yleiskielen vastaisuus tai mikään sellainen. Kielenkäyttöön kuuluu huumori ja provosointikin. Se huolestuttaa, jos kieli näivettyy ja kielenkäyttäjien sanavarastot hupenevat.
8. Jos olisit kielenkäytön laji tai tekstilaji, mikä laji olisit?
Olisin kameleontti. Ruotsinkielisen sanonnan mukaan ”tala med bönder på bönders vis och med de lärde på latin.” (Puhu talonpojille talonpoikien tapaan ja oppineiden kanssa latinaa.) Kielenkäyttötilanteisiin on hyvä mukautua, kieli ei saisi olla keskustelun ja kommunikaation este.
Kauneinta on lukea jokin runo sen alkuperäiskielellä, suomeksi tai ruotsiksi.
9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?
Tulee mieleen toisaalta Tove Janssonin Farlig midsommar, toisaalta käytännöllisempi Sudenpentujen käsikirja. Pysyäkö järjissään vai pyrkiäkö selviytymään? Ehkä virsikirja tai Raamattukin voisi tulla kyseeseen.
10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?
Lukekaa ja käyttäkää kieltä. Käykää myös keskustelua Kotimaisten kielten keskuksen kanssa. Hyväksytään, että kieli kehittyy, ja pyritään siihen, että kansalliskielet säilyvät vahvoina.
Kurt Torsell on Opetushallituksen pääjohtaja. Hän on aikaisemmin toiminut Opetushallituksessa ruotsinkielisen toiminnan johtajana. Ruotsinkielisen toiminnan lisäksi hän on vastannut Opetushallituksessa muun muassa koulujen ja oppilaitosten hyvinvointityöstä sekä oppivelvollisuusuudistuksesta.
Toimitus: Risto Uusikoski. Haastattelu tehtiin kasvokkain 3. syyskuuta 2026.