Kansanedustajat Sanni Grahn-Laasonen ja Lasse Männistö ovat laatineet listan turhista laeista ja kielloista. Edustajien mukaan Suomessa on 42 hyllymetrillistä lakeja ja asetuksia. Kunnilla on 535 lakisääteistä tehtävää.
Grahn-Laaksonen ja Männistö kysyvät, ovatko kaikki lait ja asetukset tarpeen. He sanovat uskovansa, että suomalaiset osaisivat tehdä valintoja myös itse, ilman että kaikki on tarjoiltava kansalaisille valmiiksi.
Professori Matti Wibergin mielestä kyse on tarpeellisesta keskustelunavauksesta. Wiberg kärjistää, että suomalaisilla poliitikoilla on kontrolliharha: he luulevat, että ihmisten käyttäytymistä voi säädellä sataprosenttisesti lailla.
Ilmiöön on viitattu myös yhteiskunnan oikeudellistumisena. Emmekö enää ymmärrä oikeuksiamme tai niiden rajoituksia, jos asiasta ei ole laadittu lakia? Tulee mieleen vanha kasku, jossa kansalainen lähestyy juristia: ”Saako toisen tontille rakentaa? Nimimerkki Sokkeli valettu jo.”
Kansanedustajien laatima turhien säädösten lista on aihepiiriltään mielenkiintoinen. Huomattavan moni turhista säännöistä käsittelee alkoholia ja kaupankäyntiä. Listalla on myös kieltoja ja käytäntöjä, joilla ei ole lain eikä asetuksen asemaa. Kaikki turha kansalaisten ohjailu on niputettu räväkästi yhteen. Kummallista kyllä, lehtitietojen mukaan kansanedustajat ovat itse olleet eduskunnassa hyväksymässä joitakin listaamistaan turhista säädöksistä. Varmaankin turhauttavaa!
Tekstintutkijana olen uskotellut itselleni ja muillekin, että yksikään teksti ei ole tässä maailmassa turha. Jokaisella tekstillä tehdään jokin teko, tahdommepa niin tai emme. Jokaisella tekstillä pyritään johonkin. Jos hukumme tekstitulvaan, omapa on syymme: meillä on liikaa tarpeita ja pyrintöjä…
Pitäisikin ehkä jatkaa pohdintaa siitä, ovatko ne teot, joita pyrimme tekemään, aina tarpeellisia. Kenelle ne ovat tarpeellisia? Mistä loppujen lopuksi on hyötyä ja kenelle? Tekstin turhuus näyttäytyy näin ajateltuna syvänä valtakysymyksenä. Kuka ottaa itselleen oikeuden määritellä toisen pyrinnöt hyödyttömiksi? Kenellä on valta määritellä teksti turhaksi?
Olen pohtinut säädöskielen ymmärrettävyyttä ja tullut pohdinnoissani siihen, että säädöksissä on paljon sellaista ”turhaa”, joka vaikeuttaa niiden ymmärtämistä. Esimerkiksi selvät tai epäselvemmät viittaukset toisiin säädöksiin pistävät lukijan pään kerta toisensa jälkeen pyörälle. Monet säädöksistä tai säädösten osista ovat selvästi ymmärrettäviä vain suppealle asiantuntijajoukolle.
Voi olla, että meillä on paljon säädöksiä, jotka ovat joidenkin kansalaisten kannalta täysin turhia. Siitä olen varma, että meillä on paljon sellaisia säädöksiä, joissa on jopa kaikkien kansalaisten kannalta turhia osioita, epäonnistuneita kielellisiä valintoja – ja ehkä ennen kaikkea pieleen menneitä arvioita siitä, miltä lakitekstin on näytettävä, jotta se voisi toimia lakitekstinä.
Leksa-säädöskieliblogiin kirjoittivat Säädöskieli ja sen ymmärrettävyys -hankkeen tutkijat ja tukiryhmän jäsenet.