Siirry sisältöön

selkokieli

Uutiset
Uutiset

Hyvää selkokielen päivää!

Kansainvälistä selkokielen päivää vietetään 28. toukokuuta.

Logo, jossa teksti Kansainvälisen selkokielen päivä 28.5.

Kielellisesti saavutettavia viranomaispalveluita

Jotta yhdenvertaisuus toteutuu, palvelujen kieleen on panostettava.

Kapulat kielestä -blogin kansikuva. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Uutiset
Uutiset

Uusi selkokielen toimintaohjelma julkaistu

Selkotoiminnalle on varmistettava riittävät resurssit.

Yhteistyötä Leijan kanssa: boomerista käärijänvihreään ja yli

Kuukauden sanojen selkomukautukset lisäävät ymmärrystä sanoista ja yhteiskunnasta.

Kielitoimiston sanakirjan logo ilman tekstiä. Suunnittelu: Poutapilvi.

Vuoden selväsanainen on paikallislehti Selkovantaalainen

Palkinto jaettiin tänä vuonna selkokielen edistäjälle.

Selkokieli tutuksi

Uusi verkkokurssi perehdyttää siihen, mitä selkokieli on, milloin sitä kannattaa käyttää ja miksi.

Selkokielen nykyisen aseman taustalla on onnistunut yhteistyö

Kielellisen ilmaisun rajat kiehtovat Ari Sainiota.

Ari Sainio. Kuva Ari Sainion albumista. Yksityiskohta.

Hyvää virkakieltä ja selkokieltä on edistettävä rinnakkain

Selkeää viranomaiskieltä ja selkokieltä pitää pohtia kokonaisuutena.

Vuoden selväsanainen -tunnustus Soilimaria Korhoselle

Korhonen on tuonut selkokielen opetuksen sosiaali- ja terveysalojen opintoihin.

Tekstien äärellä uupuvat sekä työntekijät että asiakkaat

Yhteiskunta pyörii tekstien varassa, mutta kielityön vaatimia resursseja ei yleensä huomata.

Kielitoimiston 75-vuotisjuhlavuoden logo.