Eräillä -l- ja -r-loppuisilla substantiiveilla, kuten askel, manner, on myös -le-, -re-loppuinen muoto: askele, mantere. Näillä rinnakkaisilla sanoilla on periaatteessa omat taivutusmuotonsa. Tarkastellaan esimerkin vuoksi sanojen askel ja askele eri muotoja ja niiden eroavuuksia:
| askel | yksikkö: askelen, askelta, askeleen monikko: askelet, askelien ~ askelten, askelia, askeliin |
| askele | yksikkö: askeleen, askeletta, askeleeseen monikko: askeleet, askeleiden ~ askeleitten, askeleita, askeleisiin ~ askeleihin |
Käytännössä tällaisten sanojen taivutusmuodot ovat aikojen kuluessa sekoittuneet, eli taivutus vaihtelee sijamuodoittain. Lyhyempi vaihtoehto on tavallisempi ainakin perusmuodossa (askel, manner) ja yksikön partitiivissa (askelta, mannerta). Pitempää vaihtoehtoa käytetään useimmissa muissa sijoissa (askeleeseen, mantereita). Vaihtelu voi myös olla sanakohtaista, ja toinen muoto voi olla tyyliltään vaikkapa murteellinen tai runokielinen (esim. askar ~ askare).
Muita samantyyppisiä sanoja ovat muun muassa seuraavat:
kannel ~ kantele
ommel ~ ompele
petkel ~ petkele
seppel ~ seppele
auer ~ autere
penger ~ penkere
piennar ~ pientare
tanner ~ tantere
Kielitieteessä tästä kutkuttavasta ilmiöstä käytetään termiä sekaparadigmaisuus. Paradigma viittaa sanan taivutusmuotojen kokonaisuuteen. Kielitoimiston ohjepankissa aiheelle on omistettu oma ohje: ”Taivutustyyppejä: askelen ja askeleen”. Myös Kielitoimiston sanakirjasta saa apua taivuttamiseen: esimerkiksi sana-artikkelissa askel esitetään myös askele-sanan taivutus ja todetaan, että askel-sanan taivutusmuodot saadaan usein rinnakkaismuodosta askele.
