Noin keskimäärin olen sitä mieltä, että olen voittanut paljon, kun olen viettänyt varsin televisiottoman lapsuuden. Telkkarin katsominen ei ollut lapsuudenkodissani kiellettyä, mutta omaa vastaanotinta perheeseemme ei hankittu kuin vasta aikuistumiseni kynnyksellä. Niinpä vietin lapsuus- ja nuoruusvuoteni kirjeitä kirjoitellen, piha- ja lautapelejä pelaten, kirjojen ja musiikin parissa, mielikuvitusleikeissä.
Vaikka plussia on paljon, yhtä miinusta en voi kiistää. Olen melkein varma, että yksi syy huteraan vieraiden kielten taitooni on se, että olen jäänyt paitsi siitä kielikylvystä, jonka useimmat ovat saaneet seuratessaan tekstitettyjä elokuvia ja tv-sarjoja. Tätä uskomustani tukee se, että muillakin kaltaisillani on ollut vastaavia vaikeuksia esimerkiksi kuullunymmärtämisessä.
Odotan, että joku vielä eksaktilla tutkimuksella näyttää todeksi sen, että televisionkatselulla on vaikutusta kielitaitoon. Tällaisen tutkimuksen tekeminen ei olisi mahdotonta maassamme, jossa on uskonnollisia ryhmiä, joiden parissa televisiota ei juuri katsella.
Mutta turha syytellä television puutettakaan. Kielitaito on monesta asiasta kiinni. Sitä voi harjoittaa ilman telkkariakin: aamupalan lomassa voi kuunnella suomenkielisten uutisten sijasta nyheter på svenska, pienissäkin kirjastoissa on yleensä lehti- ja kirjatarjontaa monella eri kielellä. Ulkomaan matkoista voi tehdä tehokkaita kielikursseja. Viimeksi kokeilin tätä ohikulkumatkalla Virossa, jossa tienvarsimainoksista oppi yhtä ja toista.
Keskustelin pari viikkoa sitten 88-vuotiaan sukulaiseni kanssa, joka kertoi lähettäneensä onnittelukortin sveitsiläisille ystävilleen ja kääntäneensä onnittelurunon saksaksi. Ihastelin hänen vireänä pysynyttä kielitaitoaan, ja innostuimme juttelemaan yleisemminkin vieraiden kielten oppimisesta. Saksa ei näet ole ainoa kieli, jolla isoenoni pärjää.
Hänellä itsellään oli uskottava vastaus siihen, mihin hänen kielitaitonsa perustuu: itsekritiikki puuttuu. Liiallinen kriittisyys saa liian monet meistä sulkemaan suunsa. Olen yrittänyt soveltaa viime viikkoina isoenoni oppia ja puhua sitkeästi ruotsinkielisille kollegoille ruotsia. Säälin työkavereitani mutta minulle kielikuuri on tehnyt hyvää.