Vanhan kirjasuomen sanakirja (VKS) on jatkuvasti päivitettävä kerrallinen sanakirja. Tämä tarkoittaa, että sanakirja on vielä kesken ja siihen lisätään artikkeleita sitä mukaa kun aakkosjärjestyksessä edetään. Tätä kirjoittaessani toimitus työstää lähinnä pä-alkuisia artikkeleita, ja uusia artikkeleita lisätään sanakirjaan taas ensi syksynä.
Aina sanakirjaan tehtävät päivitykset eivät ole vain uusien artikkelien tai täydennysten lisäyksiä. Joskus tehtyjä artikkeleita korjataan ja toisinaan jopa poistetaan sanakirjasta. Tällöin syynä on todennäköisesti jonkin sanan uudelleentulkinta – on havaittu, että vanha tulkinta ei pidäkään paikkaansa tai esimerkiksi monitulkintaisissa tapauksissa se ei vastaa muiden samankaltaisten muotojen tulkintaa.
Uudelleentulkinnan myötä sitaatti siirretään toiseen artikkeliin tai olemassa olevan artikkelin hakusanaa muutetaan. Yksi VKS:ssa vain käväisemään päässyt artikkeli oli pitäytä, jonka ainokainen sitaatti päätettiin sittemmin siirtää pitää-artikkeliin.
Mikä ihmeen pitäytä?
Sanakirjan päiväperhoksi jäänyt pitäytä-artikkeli sisälsi aikanaan vain yhden sitaatin, joka oli poimittu vuoden 1777 almanakasta:
Alm 1777 B8b Mehiläisillä nijden [puuvillakasvien] ensimäisistä cuckaisista – – paljo wirwotusta talwia pitäytänsä on
Sitaatissa kerrotaan mehiläisten talvehtimisesta. Siinä esiintyvä pitäytänsä edustaa monille nykylukijoille varsin outoa sananmuotoa – ja näyttää se tuottaneen päänvaivaa myös meille vanhan kirjasuomen asiantuntijoille, jotka työskentelemme VKS:n toimituksessa. Jokunen vuosi sitten pitäytänsä-muodosta nimittäin tehtiin pitäytä-artikkeli, mutta heti seuraavana vuonna pitää-artikkelin yhteydessä tulkintaa päädyttiin tarkastelemaan uudelleen.
Merkitykseltään muoto vastaa lähinnä nykykielen pidettyään-muotoa. Kyse on temporaalisena lauseenvastikkeena käytetystä vanhan tyyppisestä passiivin toisen partisiipin partitiivista. Sivulauseellakin asian voisi ilmaista: kun ovat pitäneet. Mehiläiset saavat siis puuvillakasvien ensimmäisistä kukista paljon virvoitusta talvea pidettyään eli talven jälkeen.
Almanakkoja, asetuksia, Agricolaa
Ennen sitaatin siirtoa päädyin yhdessä sanakirjantoimittaja Elina Heikkilän kanssa tarkastelemaan vastaavia muotoja vanhan kirjasuomen korpuksesta. Havaitsimme, että muototyyppiä tavataan etenkin 1700-luvun loppupuolen almanakoissa. Tässä muutamia poimintoja löydetyistä tapauksista:
Alm 1769 B7b [Tuottoisa pellavanviljely] seiso wanhain, sammaldunein ja mättäisten nijttyin wijleskelemisesä, cuitengin mättäitä edeldä leicattauta ja sonnan canssa yhdesä mätänemään pandauta, jotca sitte wiedään Emä-pellollen, sen cautta nijn paljo eläinden sonnan waihetta woitetta, cuin maan-awaruteen waditaan, cosca sitä Pellawia coottauta uudellen touwollen ja ruohon caswamista auttamaan täyty sonnitetta
Alm 1779 B6b walitaan semmoisten hyöty-caswawain hywän ruohon-laisia siemmeniä – – jotca, kylwettäytä, monena eli wähindäki usiambana wuonna peräxyttä caswawat pelehtymätä
Alm 1780 B5a Sainfoini – – taitaan, saatuansa wuosicauden juurtua, cahdesti wuodesa nijtettää, 15-enä eli 18-enä wuonna, tuhalla kylwöstä wuosittain lihoitettauta
Alm 1784 B1a [Menestyäkseen talonpoika] ahkeroitsee saaman oppia nywellistä tietoa kaikesta siitä, kuin Maan-wiljelemisen yhteisiin askareihin tulee; ja, oikein oppiutansa, holhoamaan Omaisuttansa, ja saatuansa siinä koetella, kuinga korkein erä siitä samasta taitaan woitetta
Alm 1785 B3a [Merkelistä:] mutta tullesansa aukinaisesa ilmasa olemaan, ja päiwän satauta saadesa händä paistaa, niin särkyy hän palaisixi
Alm 1785 B6b on sitten nimitettyin aikain kuluuta, taas mergelöiminen peldoansa
Almanakkojen lisäksi muotoa tavataan ainakin parista 1760-luvun asetuksesta:
As 1762y A3a [Isossajaossa] Maanmittarin – – [tulee] jaca nijlle jocaitzesa sen parahimman osasa, sen huonomman ja halwimman maan, yhtäläisestä edusta, tilasaki, nijn paljo cuin tehdä taitan, waari otettauta
As 1763c A3b [Sairaalan kiinteistöjä annetaan vuokralle] corkeimmasti Cahdexikymmenexi wuodexi kerralla, jonga ajan culuuta, Asujalla on optio, uuden Auction tapahtuisa
1700-luvun loppupuolta varhaisemmasta aineistosta ei ole ainakaan toistaiseksi tehty muita havaintoja muodosta kuin pari Mikael Agricolan Rucouskirian (1544) otsikkoa:
A I 248 Kitossana Engeleilde Christusen syndyyte
A I 334 Paualin Mahanlötyte Rucous
Toinen rukous on siis kiitos, jonka enkelit lausuivat Kristuksen synnyttyä ja toinen taasen Paavalin lausuma rukous, kun hänet matkalla Damaskokseen oli “lyöty maahan”.
Sana-artikkelien kirjavia toimintatapoja
Kun vastaavia muotoja tarkastelee VKS:sta, näyttää siltä, että muotojen kanssa on toimittu vaihtelevasti: toisinaan muodot on katsottu kantaverbin taivutusparadigmaan kuuluviksi, toisinaan taas itsenäisiksi verbijohdoksiksi. Edellä mainittujen sitaattien esiintymistä esimerkiksi pandauta on nostettu panna-artikkeliin ja lihoitettauta lihottaa-artikkeliin. Vastaavasti kääntää-artikkelissa esitetään käättäytä-muodon ja löytää-artikkelissa löyttäytä-muodon sisältävä almanakkasitaatti:
Alm 1777 B3b [Tuohikaton teosta:] tuohta, walkian siwun ulcopuolellen käättäytä, nurkittain ylös käsin ladellaan
Alm 1773 B1b Sencaldaista tundo-merckiä löyttäytä, ollaan pian wacuudettuna, lähimmäisen cokeen olewan juuri cohtalaisen
Toisenlaiseen ratkaisuun on päädytty esimerkiksi edellä esitellyn asetusesimerkin otettauta-muodon kohdalla, sillä se on käsitelty ottauta-artikkelissa alihakusanana eli kiinteänä sanaliittona vaari ottauta, jonka merkityksenä annetaan ’huolehtia, pitää huoli’. Samassa artikkelissa on toinenkin alihakusana, ottauta vastaan, jonka merkityksenä annetaan ’imeä itseensä’. Se esiintyy almanakkasitaatissa:
Alm 1784 B5a [Savimaa] sadetta, ja nuoskauxia, wieläpä ilma-höistöäki ottautansa wastaan, pidättää niitä – – jälillä tykönänsä kauwemmin, kuin jokuu niistä toisista maan-laaduista
Artikkelin molemmat esiintymät voisi kuitenkin tulkita myös ottaa-sanan sisältäviksi sanaliitoiksi. Hakusanoitusta lienee ohjannut jo aiemmin valmiissa ollut artikkeli kiinniottauta, jonka ainokaisen esiintymän merkitys on refleksiivinen, siis toimijaan itseensä kohdistuva.
Samaan tapaan temporaalisiksi lauseenvastikkeiksi voidaan tulkita myös esimerkiksi kattauta-artikkelin ainokainen esiintymä ja juottauta-artikkelin ensimmäisen merkitysryhmän esiintymä:
Alm 1774 B1b [Hamppu] kärsij sekä cuiwaa, että märkää, ja tucahuttaa caiken ruohon, cohta maan cattautansa.
Alm 1783 B4a Kuusen hakoja – – annetan heille [hevosille] yxi eli kaxikerta päiwäsä juotettauta
Kattauta-artikkelissa selitteenä on ‘peittyä’, mutta loogisempaa olisi kuitenkin nähdä muoto kattaa-verbin passiivin toisen partisiipin partitiivina, jonka merkitys siis olisi ’katettuaan, peitettyään’. Juottauta-artikkelin sitaatti on sijoitettu merkitysryhmään, jonka selitteenä on ‘juoda’. Mutta oikeastaan sitaatissa hakoja annetaan hevosille juottamisen jälkeen, joten sitaatti sopisi yhtä hyvin juottaa-artikkeliin. Toisena merkitysryhmänä juottauta-artikkelissa on refleksiiviverbi ’paakkuuntua’-merkityksellä.
Pitäytä ei siis suinkaan ollut ainokainen temporaali-ilmauksena käytetty sana, jonka hakusana oli yksinkertaisen kantaverbin sijaan teorioitu passiivin 2. partisiipin partitiivin pohjalta.
Savolaisia sekamuotoja tai pohjalaisia uudismuodosteita
Osassa temporaalisista ilmauksista, kuten pitäytä- ja syntyytä-muodoissa, passiivin partisiipin tunnus -U ja partitiivipääte -tA on liitetty vokaalivartaloon. Osasta tapauksista, kuten leikattauta- ja pantauta-muodoissa, on lisäksi erillinen passiivin tunnus. VKS:n sanakirjatyön alkuunpanija, Martti Rapola (1966) määrittää jälkimmäiset ”sekamuodoiksi”, jotka vuoden 1769 almanakan savolaisen suomentajan kielessä esiintyessään kertovat siitä, että muototyyppi on jo 1700-luvulla ollut häviämässä. Samainen suomentaja lienee suomentanut useampiakin almanakkoja ja ehkä myös asetustekstit, joissa muotoa tavataan.
Pirkko Forsman Svenssonin (1999) mukaan jälkimmäistä tyyppiä ei ole dokumentoitu muista vanhan kirjasuomen teksteistä kuin vuosien 1769–1786 almanakoista, eikä myöskään suomen murteista. Forsman Svensson arvioi, että almanakkojen kääntäjä tekee selvän eron eri tyypeille ja on luonut tarkoituksella jälkimmäisen passiivirakenteisen tyypin. Äsken mainituissa esimerkeissä siis pitäytä ja syntyytä edustavat aktiivirakennetta, ’kun on pitänyt’, ’kun on syntynyt’, ja leikattauta ja pantauta passiivirakennetta, ’kun on leikattu’, ’kun on pantu’.
Almanakkojen suomentajan Forsman Svensson mainitsee, useisiinkin kielenpiirteisiin vedoten, olevan murretaustaltaan pohjalainen, eikä savolainen. Se, ovatko 1760-luvun asetustekstit, joista edellä on poimittu yksi esimerkki sekä aktiivi- (kuluuta) että passiivirakenteesta (otettauta), kenties samaisen suomentajan työtä, jää toisella kertaa tarkasteltavaksi. Ehkä joku dokumentoi joskus tyyppiä muualtakin vanhasta kirjasuomesta.
Agricolan teosten kieleen yksikertaisempi syntyytä-tyyppi on saattanut tulla ehkä jonkun savolaisen tai miksei pohjalaisenkin avustajan kotimurteesta. Mutta ainakin savolaismurteissa muotoa on tavattu vielä 1900-luvullakin, ja esimerkiksi muoto-opin keruuopas kehottaa tarkkaamaan nimenomaan savolaisena esittämäänsä piirrettä. Saattaa olla, että joku lukijakin sen tuntee elävästä puhekielestä.
Jälkipyykkiä VKS:ssa
Tässä blogitekstissä on esitelty vain pintapuolisesti havaintoja, joiden perusteella päädyin poistamaan pitäytä-artikkelin ja muokkaamaan myöhemmin vielä muitakin artikkeleita. Kuten sanakirjasta poimitut esimerkit osoittavat, ei muototyypin tulkinta ole helppoa, ja vastaavanlaisia verbimuotoja on käsitelty VKS:ssa sekä omina verbijohdoksinaan että kantaverbin taivutukseen kuuluvina.
Muodon ja kantasanan tunnistamista on todennäköisesti hankaloittanut se, että osassa tapauksista passiivin toisen partisiipin tunnus ja sijapääte liitetään suoraan verbin vartaloon ja osassa nähtävästi passiivin tunnuksen perään. Oman lisänsä käsittelyyn tuo se, että tyyppi voi sekä muodoltaan että merkitykseltään sekoittua joihinkin refleksiiviverbeihin, joita niitäkin on vanhassa kirjasuomessa runsaasti, kuten jo edellä mainitut kiinniottauta ja juottauta merkityksessä ’paakkuuntua’.
Ehkä tulkintavaikeuksissa osuutensa on ollut silläkin, että kyseessä on ainakin yksinkertaisempien muotojen osalta lähinnä savolaiseksi tunnistettu kielenpiirre, jota ei välttämättä osaa odottaa löytävänsä läntisvoittoisesta vanhasta kirjasuomesta. Kun aineistoon ei ole koodattu muoto- ja lauseopillista analyysia, ei ole myöskään helppoa löytää aineistosta vertailutapauksia. Tätä blogitekstiä varten tein useita erilaisia hakuja niin korpuksesta kuin sanakirjastakin.
Joskus tehtäytä, joko lyhempäin tai pitempäin aikain kuluuta, korjataan. Eli: Joskus kun on tehty – joko lyhyemmän tai pidemmän ajan kuluttua – korjataan.
Lähteitä
- Rapola, Martti 1966: Suomen kielen äännehistorian luennot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 283, Helsinki.