Silmiini on pistänyt erikoinen tyyli jättää kirjoitetusta tekstistä persoonapronomini tietyissä rakenteissa pois: ”Mies käveli kadulla. Takkinsa oli auki.” Ei siis kirjoiteta näin: ”Mies käveli kadulla. Hänen takkinsa oli auki.”
Olen törmännyt tähän paitsi työssäni tieteellisiä artikkeleita editoidessani, myös netin blogikirjoituksissa ja viimeisimpänä Ylen sivuilla. Nämä esimerkit ovat Ylen sivuilta:
”Matkanjohtajana toimii pitkän linjan musiikkikulkuri Sami Yaffa, joka on urallaan muun muassa Hanoi Rocksissa nähnyt muusikon ammatin kaikki puolet. Ohjelmansa on löytöretki kulttuureihin, joissa musiikki on muutakin kuin kulutushyödyke.”
”Ampumisvälikohtauksessa vammautunut newyorkilainen poliisi on sinut pyörätuolinsa kanssa ja keskittyy rikollisten pysäyttämiseen pelottomasti, mutta sama ei päde työyhteisöönsä: sitä piinaa syyllisyys.”
Tässä esimerkki eräästä blogista: ”– – poika katsoi uudelleen silmiini, ja ujo hymy hiipi suupieliinsä.”
Kielikorvani sanoo, että persoonapronomini ehdottomasti kuuluu näihin virkkeisiin. Kun kyseessä on ensimmäinen tai toinen persoona, pronominin voisikin jättää pois (esim. ”Kävelin kadulla. Takkini oli auki.” ja ”Kävelit kadulla. Takkisi oli auki.”), mutta ei muissa persoonissa.
Olisin kiinnostunut kuulemaan kotuslaisten ja muidenkin näkemyksiä tästä aiheesta.
Terävästi-palstalla julkaistaan vierailevien kirjoittajien tekstejä ja Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavausehdotuksiin perustuvia blogimerkintöjä. Ehdotuksia voi lähettää palautelomakkeella. Palstantekstit eivät edusta blogitoimituksen näkemyksiä saati Kotuksen virallista kantaa.