Esimerkkeinä ovat useimmiten puhekielisyydet kuten ”elikkä”, persoonapronominit ”se” ja ”ne” tai kaksoispassiivi ”oltiin luettu”. Syyllisiä rappeutumisilmiöille ovat lepsut, kaiken ymmärtävät kielitieteilijät ja aseensa laskeneet äidinkielenopettajat. Ihmisten on vaikea uskoa tai hyväksyä, että kieli on muutoksen tilassa. Puhe muuttuu, ja se vaikuttaa koko ajan enemmän kirjoitettuun kieleen. ”Kirjakieltä” puhuu luonnostaan enää harva, ja kirjoitettu kielikin on monenkirjavampi kuin ennen. Paluuta kaksijakoiseen murteet–kirjakieli-asetelmaan ei ole, ei myöskään kirjakielen puhumiseen yleiskielenä. Rappiosta ei kuitenkaan ole kysymys.
Emme me kielentutkijat silti huolettomia ole. Se näkyy juuri ilmestyneestä kielipoliittisesta toimintaohjelmasta ”Suomen kielen tulevaisuus”, luettavissa alle liitetystä osoitteesta. Tässä kielitieteilijöiden laatimassa raportissa kartoitetaan suomen kielen tilaa ja käyttöä elämän eri aloilla ja esitetään suosituksia ja velvoitteita yhteiskunnan eri tahojen vaikuttajille. Yhteisenä nimittäjänä on suhde englannin kieleen, globaalistumisen johtotähteen. Englanti on rantautunut kouluihin vasta 1960-luvulta alkaen, ja nyt sitä on leikillisesti sanottu kolmanneksi kotimaiseksi.
Mistä siis huoli? Meidän kielitieteilijöiden mielestä kyse ei ole siitä, että kielestä pitäisi kitkeä pois englannin vaikutus, kuten ranskasta on pyritty tekemään. Vakavampi uhka on, että tähän saakka monipuolisesti toiminut kansalliskieli luovuttaa oikeuksiaan käyttöala käyttöalalta isommalle niin, että tätä menoa oma kieli sopiikin jonain päivänä enää kotikieleksi. No, ”kieli” ei tietenkään luovuta, vaan sen tekevät kielenpuhujat, kieliyhteisö. Englanti on hiipinyt kuin huomaamatta jokapäiväiseen elämään, nielaissut kouluista monikielisen kirjon ja muuttunut maagiseksi avaimeksi kansainvälistymiseen. Englanti on niin mukava Facebookin, viihteen tai skeittailun kieli, Wikipedian artikkelit ovat luotettavampia englanniksi kuin suomeksi. Väitöskirja kuulostaa komealta englanniksi, vaikka sen lukijoista valtaosa olisi suomalaisia. Kunnianhimoiset vanhemmat lähettävät lapsiaan kouluun, jossa aineenopetuksenkin kielenä on englanti, koska se muka turvaa heille kansainvälisen tulevaisuuden.
Peräänkuulutamme yhteisvastuuta suomen kielen käyttökelpoisuudesta. Kielen käyttö ja suojelu on opittava näkemään poliittisena asiana: kielen hyvinvointi on kielipolitiikkaa, ja kielipolitiikan tulee olla osa valtakunnallista ja kuntapolitiikkaa. Näin se on jo naapurimaissa.
Blogia on muokattu kesäkuussa 2025.