Sanastopulmia

Kun kääntää 1800-luvun alussa kirjoitettua brittikirjallisuutta, ei voi olla huomaamatta, miten erilainen on sanaston rakenne. Englantilaisessa kanssakäymisessä tuiki tärkeän kohteliaisuuden eri vivahteille englannin kielestä löytyy sanoja joka lähtöön: civilized, refined, cultured, sophisticated, genteel, well bred, urbane, elegant, courtly, well mannered, civil, courteous, respectful, deferential, well behaved, well bred, gentlemanly, ladylike, chivalrous, gallant, genteel, cultivated, gracious, urbane, well brought up; tactful, considerate, thoughtful, discreet, diplomatic; mannerly (Lähde: MOT Oxford Thesaurus of English), mutta suomen synonyymisanakirja tuntee vain vastineet huomaavainen, tahdikas, hienovarainen, hienotunteinen, kohtelias, ystävällinen, diskreetti.

Tähän voi lisätä sanat hyvätapainen, hyvinkasvatettu ja kauniskäytöksinen, ja toisaalta kunnioittava, mutta voin vakuuttaa, että Jane Austenin suomentaja on pahemmassa kuin pulassa yrittäessään löytää suomen sanoja hienostuneen seuraelämän käsitteille. Siinä ei paljon auta, että meiltä löytyy satoja sanoja humalatilalle.

Eri kielten sanastot eivät todellakaan käy yksiin. Kullakin kieliyhteisöllä on historiansa, joka näkyy sanaston rakenteessa. Suomesta kehiteltiin sivistyskieli vasta vähän toistasataa vuotta sitten, ja 1800-luvulla tehtiin määrätietoista sanastotyötä, jotta suomen kielellä olisi mahdollista kirjoittaa kirjallisuutta, tehdä tiedettä, hallita maata, jakaa oikeutta, ylipäätään keskustella abstraktein käsittein. Sanoja tarvittiin ja niitä luotiin, ja tämä kehitys jatkuu edelleen.

Tästä historiasta ja suomen kielen rakenteesta johtuu, että meillä on valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja, kun taas englanti on kerännyt sanansa satojen vuosien aikana eri kielistä. Muista kielistä en nyt puhu, kun en niitä osaa.

Otan esimerkiksi joitakin sanakirjavastineita kirj-alkuisesta sanueesta:

Suomentaja saa olla monin tavoin tarkkana, ennen kuin oikea sana virkkeeseen löytyy. Ei riitä, että merkitys on kohdallaan. Johdosten suuri määrä kielessämme synnyttää helposti toistoa.

Suomen sanat ovat myös kovin pitkiä, mistä seuraa usein rytmillisiä ongelmia. Sitten tulevat vielä rekisteri ja tyylilaji. Hattu, päähine ja lätsä eivät mahdu samaan kontekstiin.

Odotuksenmukaisuuttakaan ei pidä väheksyä: tietyt sanat kuuluvat yhteen, kun taas kovin oudot yhdistelmät häiritsevät lukemista turhaan. Emme puhu heikosta vaan laihasta kahvista.

Jotta ei syntyisi sellaista vaikutelmaa, että pidän englantia jotenkin parempana kielenä, kiiruhdan lisäämään, että englannin sanastossa on omat ongelmansa. Homofonit, samoin lausuttavat mutta erimerkityksiset sanat, ovat tuiki tavallisia. Esimerkkeinä vaikkapa Boer ’buuri’, bore ’ikävystyttävä ihminen’ ja boar ’villisika’ tai do ’do’ (sävelasteikossa), doe ’naaraspeura’, dough ’taikina’. Sitten ovat vielä homografit, sanat, jotka kirjoitetaan samoin mutta äännetään eri tavoin, esimerkiksi do (apuverbi) ja do (sävelasteikossa).

Germaaniset prepositioverbit tuottavat harmaita hiuksia englantia opettelevalle, vaikka natiiveille niissä ei ilmeisesti ole mitään hankalaa. Esimerkkinä put, jonka merkitys muuttuu aivan muuksi, kun sen jälkeen lisätään adverbi: put across, put around/round, put aside, put at, put away, put back, put before, put behind, put by, put down, put down as, put down for, put down to, put forth, put forward, put in, put in for, put it there, put it to, put off, put on, put on to, put one over on somebody, put out, put over, put through, put to, put together, put towards, put under, put up, put up for, put up to, put up with, put upon. Suomen kirj-sanue jää kirkkaasti kakkoseksi!