Vanhan kirjasuomen sanakirjan kirjoittamisessa edetään tällä hetkellä p-alkuisten sanojen loppupäässä eli py-, pä- ja pö-alkuisten sanojen kohdalla. Esittelen seuraavassa joitakin vastaani sattuneita sanoja, joilla on vanhassa kirjasuomessa kuvattu erimallisia pitkulaisia ja soikeita astioita sekä leikattuja viipaleita.
Perunat leikataan pytkyiksi
Vanhan kirjasuomen teksteistä löytyy viipaletta merkitsevä sana pytky sekä sen ö-loppuinen variantti pytkö. Christfrid Ganander selittää sanan ruotsiksi ja latinaksi vuonna 1787 valmistuneessa sanakirjakäsikirjoituksessaan seuraavasti:
pytkö, pytky skifwa, segmen eduliorum oblongum
Kyseessä on Gananderin mukaan siis ’kiekko’ tai ’viipale pitkulaisesta syötävästä’. Sana pytky löytyy myös varhaisimmasta suomea sisältävästä sanakirjasta Ericus Schroderuksen tulkkisanakirjasta vuodelta 1637, siis 150 vuotta aiemmin.
Sanasta löytyy esiintymiä muistakin vanhan kirjasuomen ajan teksteistä 1700-luvun lopulta ja aivan 1800-luvun alusta. 1770-luvulla Asikkalan kappalainen Axel Laurell pyrki kovasti lisäämään perunan viljelemistä maassamme. Tähän tarkoitukseen hän julkaisi vuonna 1773 ohjekirjoituksen Potatesten Eli Maan-Päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa, jossa nimensä mukaisesti neuvottiin kansalaisia perunan käytössä. Teoksesta löytyy eräs perunaresepti, jossa neuvotaan tekemään mm. seuraavaa:
keitettyitä Potatexia leikataan pytkyixi yhden talderikin eli fadin päälle, ja pannan ruoka-öljyä; ätikkata ja Sipulia sekaan, nijn taitaan sitä syödä makuisasti
Reseptin mukaan keitetyt perunat siis viipaloidaan tähän nykyistä perunasalaattia muistuttavaan ruokalajiin. Reseptivinkkejä löytyy myös eräästä myöhemmästä vuonna 1801 julkaistusta tekstistä Huonenhallituxen Neuwoja Yhteiselle Kansalle. Painatteessa kerrotaan, kuinka herkullista ruokaa perunaviipaleista saa valmistettua:
jos ne [perunat] pytkyixi leikatan ja woisa paistetan, padasa eli pannusa, niin se on warsin herkuxi luettawa
Samaisessa tekstissä viipaloidaan myös lihanpaloja:
lihan kappalet, joista kaikki raswa wisusti eroitetan, ja hakatan sitten langaa myöden leweisiin pytkyihin
Näiden ruoka-aineviipaleiden lisäksi Daniel Jusleniuksen sanakirjan Sana-Lugun Coetus (1745) välilehditetystä professori Henrik Porthanin kappaleesta löytyy tämän muistiin merkitsemä leivän pytky.
Sana pytky löytyy muualtakin kuin gastronomisista yhteyksistä. Vuorimekaanikko Carl Rinmanin raudanjalostusteknologiaa käsittelevän tekstin suomennoksessa vuodelta 1797 pytky-sanaa käytetään mytty- ja kakko-sanojen ohella kuvaamassa eri muotoista järvimalmiesiintymiä. Rautamalmin kerrotaan esiintyvän järvissä ”yhteen wanuneisa myttyisä, kakkoisa eli pytkyisä, punaisesta eli ruskiasta färistä”.
Sanan ö-loppuinen pytkö-muoto esiintyy yhdyssanan osana myös kuvaannollisesti ihmistarkoitteisena, sillä Gananderin sanakirjasta löytyy sana aviopytkö, jonka selitteeksi hän antaa ’fästmö (poet.)’. Toisin sanoen morsianta on saatettu kutsua tällä nimellä runokielessä.
Koko pötky tupakkia
Gananderin tuotannosta löytyy myös samaan sanaperheeseen kuuluva sana pötky. Teoksessa Maan-Miehen Huone- ja Koti-Aptheeki (1788) kerrotaan laastarin valmistamisesta, kuinka mm. vahasta, talista ja hartsista sulatetaan ainetta, jonka:
annetaan seisoa samasa astiasa ja hämmennetään hywin; ja kuin se on hywin jähtynyt woidellaan kädet puumöljyllä, ja wanutetaan pitkixi plastari pötkyixi eli myös ohuexi ohennuxexi
Laastarilla tarkoitettiin tuohon aikaan ulkoisesti käytettävää kiinteähköä, voidemaista lääkeaineseosta. Sanankirjassaan Ganander antaa puolestaan käyttöesimerkin: koko pötkyn tupakkia ’en hel lång bijt tobak’. Tämän lisäksi sanakirjasta löytyy samankaltainen lause-esimerkki pätkä-sanasta: antoi pitkän pätkän tupakkia ’gaf et godt stycke tobak’.
Näiden lisäksi Gananderin vuonna 1783 julkaisemassa arvoituskokoelmassa esiintyy sana pötkö:
Kymmenen wetää neljästä niemestä, lewiähän lietesehen, lewiästä lieteestä, pitkään pötköön, pitkästä pötköstä awo laukkuun? Wast. Kuin lypsetään lehmästä maito kiuluun, sitte kirnuun, wihdon wattaan
Pötky, pätkä tai pötkö on siis yleisesti ottaen jokin sellainen pitkulainen esine, josta voi leikata erikokoisia kappaleita, kuten vaikka pytkyjä.
Vähä aski pytkylläinen
Vanhan kirjasuomen aineistoista löytyy myös samaan sanaperheeseen kuuluva adjektiivi pytkylläinen. Muun muassa eräässä vuodelta 1751 säilyneessä perukirjassa on irtaimiston joukossa mainittu ”wäha [!] pytkylläinen wacka” sekä ”wähä aski pytkylläinen”. Vainajan jäämistöistä löytyy siis pieniä soikeanmuotoisia puuastioita. Muutama vuosikymmen myöhäisemmästä perukirjasta (1798) löytyy samasta sanasta muoto pytkyllinen kohdassa, jossa luetteloidaan: ”Pytkyllinen kappa wacka”.
Christfrid Ganander on kirjannut sanakirjaansa saman sanan muodossa pytkylväinen. Sanan synonyymiksi hän esittää sanan soikulainen sekä ruotsinkieliseksi selitteeksi ’aflång’. Soikeudesta ja pitkulaisuudesta on siis näissäkin sanoissa kyse.
Ganander tuntee myös sanan pytkylä, jolle hän antaa selitteet ’aflångt halfrundt glas’ ja ’bouteille,’ joiden perusteella sana merkitsee jonkinlaista soikeanmallista lasia tai lasista pulloa.
Kirnussa kiikuttelee pytyssänsä kropsuttelee
Samaan aikaan pytky-sanojen kanssa olen tarkastellut pytty-sanaa, jota on vanhassa kirjasuomessa käytetty useimmiten puisen elintarvikeastian merkityksessä. Ensimmäisiä kertojaan sana esiintyy kirjoitetussa kielessä Jonas Mennanderin runossa Huonen-Speili (1699), jossa hän muun muassa kertoo ahkerasta emännästä, joka:
Riescast saapi Woita Monda kymmend Leiwiskätä Jonga Kirnus kijkuttele Pytysänsä kropsuttele
Samaisella emännällä on tämän lisäksi myös piimäpytty, kun hän:
laitta Liha Leipä Miehellensä Woita Cacko Lapsillensa Pijmä Pytyn Perhellensä [Kand]ap' wielä toisinansa’
Tässäkin yhteydessä esiintyy sana kakko, joka ei tosin tässä merkitse järvimalmimöhkälettä, kuten aiemmin mainitussa Rinmanin teoksessa, vaan luultavimmin vaaleaa leipää.
Pyttyyn on voinut paremman puutteessa tehdä myös istutuksia. Esimerkiksi professori Pehr Adrian Gadd kertoo puutarhanhoito-oppaassaan vuodelta 1768, että ”jo Huhti kuusa joku kruku eli pytty hywällä mullalla täytetään” ja tuohon pyttyyn kylvetään persiljan siemenet. Pytyllä on siis voitu tarkoittaa myös jonkinlaista kukkaruukkua, tai ainakin puista pyttyä on voitu sellaisena käyttää.
Pytty voi olla myös käsienpesuastia, kuten ilmenee edellä mainitun Gananderin arvoituskokoelman arvoituksessa:
Misä lähet pirtisä on? Wast. Pesin pytty
Useimmiten vanhan kirjasuomen pytyt on Mennanderin runon esiintymien tapaan tarkoitettu kuitenkin erilaisille elintarvikkeille, esimerkiksi maidolle, kuten ilmenee myös Jacob Fellmanin maidon käyttöön ja voin valmistamiseen opastavassa painatteessa vuodelta 1787:
neljän wuorokauden perästä pästetän pytyt eli Maito-astiat, ja kerma pannahan isombahan astiahan eli saawihin
Näiden pyttyjen lisäksi vanhassa kirjasuomessa esiintyy myös sana pyttynä, joka löytyy Daniel Jusleniuksen sanakirjasta, josta Gananderkin on sen sanakirjaansa kopioinut. Selitteiksi Juslenius antaa ’verticillus in mola’ ja ’drillhjul i qwarn’, eli kyse on myllyn rataspyörästä.
Ihmistarkoitteisia pyttyjä
Christfrid Gananderin sanakirjasta löytyy myös pyttyjä, joilla viitataan ihmisten negatiiviisin ominaisuuksiin. Ne on merkinnyt Gananderin sanakirjan käsikirjoitukseen sitä joskus 1700-luvun lopulla täydentänyt Laitilan kirkkoherra Johan Helsingberg.
Sanakirjasta löytyy tällaisena täydennyksenä mm. sana trankpytty eli nyky-yleiskielellä rankkipytty, jolla on nimitetty juoppoa tai juopunutta. Rankiksi kutsutaan viinanvalmistuksessa joko tislaamatonta kiljuksi käytettyä nestettä tai sitten tislauksesta yli jäänyttä sakkaa, joilta kummaltakin tukevasti juopotellut on saattanut hyvinkin tuoksahtaa. Vastaavana haukkumasanana Helsingberg on merkinnyt myös sanan trankhallas. Sanalla hallas viitataan hallavaan eli vaalean väriseen lehmään. Haukkumanimen voisikin siis kääntää nykykielelle rankkilehmäksi.
trankpytty en fyllhund, trankhallas idem
Helsinbergin sanakirjaan tekemistä lisämerkinnöistä löytyy lisäksi sana suttupytty, jolla viitataan epäsiistiin ihmiseen. Sanalla tarkennetaan yhtäältä viitattavan nimenomaan epäsiistiin naiseen (osnygg qwinna); toisaalta ruotsinkieliseksi selitteeksi annetaan ’dyngbjörn’, jonka voisi kääntää vaikkapa sanalla sontakarhu.
Nykyään usein kylmähermoista ihmistä tarkoittava viilipytty esiintyy myös Gananderin sanakirjassa, mutta sanakirjan tiedoissa sillä on vain alkuperäinen konkreettinen merkitys, eli se tarkoittaakin vain viilinsäilytysastiaa:
wijli hulikka l. pytty en fijl buncka
Muun muassa pytky, pytkyllinen ja pytty ja muut py-alkuiset vanhan sanat ilmestyvät kirjasuomen sanakirjaan marraskuussa julkaistavan päivityksen yhteydessä.