Niin höe otit jesuxen ia talutit hänen poijkes; ja hän kannoij hänen ristinss, ia käwj vlghos sihen sijaan quin kwtzutan pääkalioin ketho, hebraica kielellä Golgatha
Näin muotoili tuntemattomaksi jäänyt Uppsalan evankeliumikirjan katkelmana tunnetun käsikirjoituksen kirjoittaja 1530–1540-lukujen taitteessa. Käsikirjoitus on tiettävästi vanhin tunnettu suomenkielinen kirjan muotoon sidottu käsikirjoitus, ja se on säilynyt Ruotsissa ja oletettavasti myös laadittu siellä. Mutta tässä tekstissä en käsittele katkelman alkuperää vaan toista asiaa, pääkallonpaikkaa.
Pääkallonpaikka on kiehtonut ihmisiä jo vuosisatoja, oikeastaan aina siitä asti, kun väki seurasi ristiinnaulittavaksi vietävää Jeesusta kohti Golgataa. Tällä kertaa seuraamme matkaa sanojen parissa.
Pääkalloja mestauspaikalla
Vanhan kirjasuomen aikaisista teksteistä vanhimman kirjamuotoisen lähteen lisäksi Golgatalle meidät kuljettavat niin eri raamatunkäännökset kuin muutkin hengelliset tekstit. Kaikelle kansalle Uppsalan evankeliumikirjan katkelmaan poimittu Johanneksen evankeliumin 19. luvun kohta tuli tunnetuksi Mikael Agricolan julkaiseman Uuden testamentin suomennoksesta Se Wsi Testamenti (1548) ja myöhemmin Biblioista:
Mutta he otit Jesusen ia poisweit, ia hen candadhen henen Ristiens wloslexi sihen Sijan, ioca cutzutan Päcalloin Paicka, Mutta Hebreixi Golgatha
Mutta he otit Jesuxen ja poisweit, ja hän cannoi ristiäns, ja meni sinne joca cudzutan pääcalloin paicaxi, mutta Hebreaxi Golgatha (Biblia 1642)
Jeesuksen ristiinnaulitsemispaikasta puhutaan myös Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa, joissa molemmissa mainitaan sekä paikan hepreankielinen nimi Golgata että sen käännös. Seuraavista sitaateista ensimmäinen on Matteuksen evankeliumin 27. luvun jae 33 ja jälkimmäinen Markuksen evankeliumin 15. luvun jae 22 Agricolan julkaisemasta käännöksestä:
Ja tulit sihen siaan, quin cutzutan Golgatha, se on Päcalloin paicka
Ja he weit henen sihen Sijan, quin cutzuttan Golgata, se on tulkittu, Päcalloin paicka
Jeesuksen ristintie kulki siis ulos Jerusalemista Golgatalle, joka tarkoittaa pääkallojen paikkaa, paikkaa, jossa on pääkalloja. Tai ainakin tällaiseen käsitykseen vanhat käännökset pohjaavat. Agricolan julkaiseman Uuden Testamentin suomennos nojaa Martti Lutherin Raamatun saksannokseen (1545), jossa esiintyy sana Scheddelstet, nykysaksaksi Schädelstätte, ’pääkallopaikka’. Matteuksen evankeliumin kohtaan lisätyn huomautuksen mukaan mestauspaikalla on ollut paljon pääkalloja:
(Päcalloin) Jossa ne pahointeckiet mestatan, quin Hirsipu, Lutarha etc. että sielle monda Päcalloa ouat
(Scheddelstet) Heisst, da man die Vbeltheter richtet als der Galge, Rabenstein etc. Darumb das viel Tod tenköpffe da ligen
Reunahuomautuksen luutarha-sanaa Agricola käyttää Golgatasta myös eräässä vuonna 1544 ilmestyneen Rucouskirian rukouksessa:
Ja cocta he Luutarhan kijrudhit, Cuhungas mös paliahilla ialghoilla iodhatettin
Monista kalloista Aadamin kalloon
Myöhemmissä, vuosina 1685, 1758 ja 1776 julkaistuissa raamatunkäännöksissä pääkalloin paikka -ilmauksen alkuosa on muuttunut yksikölliseksi: pääkallon paikka. Muutoksen motivaatio lienee itse alkutekstien muoto. Kreikankielisissä evankeliumien alkuteksteissä pääkalloa tarkoittava sana κρανίον, kranion on yksikössä. Vaikka evankeliumien jakeissa ilmaus on muutettu, esiintyy monikollinen pääkalloin paikka edelleen vuoden 1776 käännöksen Raamatun paikkojen nimiä selittävissä rekistereissä Golgatha-sanan selitteessä. Edeltävän, vuoden 1758 käännöksen rekisterissä sana esiintyy todennäköisesti painovirheen vuoksi asussa pääcallion paicka.
Pääkalliolta näyttää myös Uppsalan evankeliumikirjan katkelman pääkalioin ketho. Jompaankumpaan tai molempiin näistä esiintymistä pohjautunee myös vanhastaan Vanhan kirjasuomen sanakirjan kallio-artikkelin yhdyssanalistalla oleva sana pääkallio. Kallio-tulkintaa eivät kuitenkaan tue muut Raamatun kohdat eikä heprean sanan tunnetut selitykset. Myöskään suomen sanojen kallo ja kallio alkuperä ei ole sama; kallio on vanhaa germaanista perua ja sen alkumuodoksi on rekonstruoitu *χalliō-, kallo taasen joko germaaninen tai skandinaavinen laina sanasta, jota vastaa muun muassa muinaisruotsin skalli. Uppsalan evankeliumikirjan katkelman i:llinen muoto edustaa siis sanan varhempaa asua.
Yhden selityksen mukaan Golgatalla olisi perimätiedon mukaan sijainnut luomiskertomuksen Aadamin hauta. Ristiinnaulitun Jeesuksen, jota uudeksi Aadamiksikin mainitaan, ristillä vuotanut veri herätti Aadamin eloon. Tähän perimätietoon viittaa ristiinnaulitsemiskuvissa usein esiintyvä yksittäinen pääkallo.
Raamatunkäännösten lisäksi monikollinen pääkalloin paikka -ilmaus löytyy esimerkiksi joistakin saarnateksteistä, osin vielä myöhempien raamatunkäännösten muutosten jälkeenkin. Seuraavista sitaateista edellinen on Thomas Rajaleniuksen vuonna 1654 julkaistusta Muutamat Christilliset Saarnat -teoksesta ja jälkimmäinen vuonna 1732 julkaistusta tuntemattoman suomentajan kääntämästä Johann Arndtin Paradisin Yrti-Tarha -teoksesta:
Wijmein cosca hän duomittu oli weit he hänen pääcalloin paicalle, cusa pahantekiät mistatan
itzes nijncuin Pahantekiä minun tähteni haman Pääcalloin paickan asti wiedä annoit
Ehkä ensimmäistä kertaa selvänä yhdyssanana ilmauksen esittää Zakarias Cygnäus suomentamassaan J. P. Millerin teoksessa Tarpellisimbain Historiain Lyhykäinen Ulosweto Pyhästä Raamatusta (1774):
Koska he tulit Pääkallopaikkaan Hänen kanssans, annoit sotamiehet Hänelle etikkata juoda Myrrhamilla sekoitettua
Rättäriplatsi kedolla
Entäpä sitten ilmauksen loppuosa? Varhaisimmassa tunnetussa käännöksessä, Uppsalan evankeliumikirjan katkelmassa esiintyy sana keto, ja se juontunee ruotsinkielisestä 1526 julkaistusta Uuden testamentin käännöksestä, jossa esiintyy sana huffwudhskallaplatzen, nykyruotsiksi huvudskalleplats. Plats juontuu aukeaa tai leveää tarkoittavasta kreikan sanasta πλατύς, platus. Vanhan kirjasuomen sanakirjassa pääkalioin ketho -sitaatti on poimittu keto-artikkelin merkitysryhmään, jossa on selitteenä ’kenttä, aukea paikka, (tasainen) auki, tasanko; kaupungin ulkopuolella oleva (asumaton) alue’.
Myöhemmissä evankeliumitekstien käännöksissä on sana paikka vastineena alkutekstien kreikan sanalle τοπος, topos.
Seuraavassa Se Pyhä Ewankeliumillinen Walkeus -postillan (1747) pitkäperjantain saarnan kohdassa Johan Wegelius seurailee Lutherin käsitystä sanan alkuperästä ja käyttää useitakin Golgataa luonnehtivia sanoja aina kedosta oikeuden täytäntöönpanopaikkaa merkitsevään rättäriplatsiin:
Hänen piti surmattaman Golgathas, joca merkitze sitä siaa ja paickaa josa ne pahan tekiät pitä rättäri platzilla ja pää calloin seas mistattaman ja tapettaman, nijn cuin se sana Golgatha on otettu nijstä ymmyrkäisistä pääcalloista jotca sencallaisisa paicoisa löytywät ja kedolla ajelewat
Jo Agricola käyttää Golgata-ilmausta myös ilman sen suomennosta tai kuvailua. Se esiintyy sekä Agricolan Rucouskirian Herran Jesusen Pinan muisto -kirjoituksen yhdessä rukouksessa että myös pääsiäisajan tapahtumia neljän eri evankeliumin pohjalta kuvaavassa Se meiden Herran Jesusen Christusen Pina -teoksessa (1549):
O Herra Jesu Christe eleuen Jumalan poica, ioca Cudhendena hetkene peiueste Golgatan ylesastuij ristin hirsipuhun swren hwminan cansa, Jossa sine meiden terueytte ianosit, ia sallit itzes sappella ia etickalla iootetta
Ja he ristinnaulitzit henen Golgatasa, ia caxi röffuerite henen cansans, yxi oikialle ia toinen wasemalla polella, mutta Jesusen keskelle
Nykykielestä poiketen Agricola viittaa Golgataan sisäpaikallissijoilla. Näin on myös esimerkiksi Jeesuksen elämänvaiheista kertovassa Matthias Salamniuksen runoelmassa Ilo-Laulu Jesuxesta (1690):
Jopa joutuwat lähemmä Surma-paickaa suruista, Golgataxi cutzutta – – Cosca saawat Golgatahan, Ensin juoda annetahan, Etickata äitelätä
Samoin on Pehr Grapen suomentamassa Eric Pontoppidanin Kaunis Uskon-Speili -teoksen (1776) ruotsinkieliseen käännökseen tehdyssä esipuheessa. Siinä uskovaa rohkaistaan joka tilanteessa turvaamaan Jumalan armoon:
tydy Jumalan Armoon; jollet sinä maista ilahuttawaista uskoa, nijn tydy etziwään; jollet sinä saa olla Christuxen kanssa Thaborin wuorella, nijn seura händä Golgathaan; jollei sinua walita katzomaan hänen Kirkastamistans, nijn tydy ettäs, saat olla hänen Opetuslastensa seasa Gethsemanesa
Golgatan korkeudessa
Edellä lainatussa Uskon-Speilin esipuheen kohdassa Golgataa verrataan Taborinvuoreen, jota on pidetty Kristuksen kirkastusvuorena. Useissa muissakin vanhan kirjasuomen aikaisissa lähteissä Golgata saa vertailukohdakseen eri vuoria, mutta lisäksi monissa teksteissä se itsekin saa vuoreen tai muunlaiseen maaston kohoumaan viittaavan määritteen. Kristillisessä perimätiedossa Golgatasta onkin käytetty myös muun muassa ilmauksia Golgatan kumpu ja Golgatan vuori, ja nämä ilmaukset ovat välittyneet myös suomenkielisiin teksteihin.
Johan Gerhardin Pyhät Tutkistelemuxet -teoksessa kääntäjä Gabriel Tammelinus käyttää ilmaisua pääkalloin mäki:
Millisen näin minä sinun Päcalloin Mäellä kärsiwän, ja millisen näen nyt sinun Oljumäellä
Mäestä puhutaan myös eräässä Abraham Achreniuksen kääntämässä virressä (Sionin Juhla-Wirret 1782):
Alast oli ristin pääl, Ett’ te waatettaisin tääl, Golgatalle kallill mäell
Juhana Abrahaminpoika Frosterus puolestaan kirjoittaa Jumalan pyhästä laista -runoelmassa (1787) Siinain vuorella saadusta Jumalan laista ja sieltä haettavan pelastuksen sijaan toisesta mäestä, jolla rakennetaan rauha:
Ota neuwo neuwoxesi, Matka toiselle mäelle Pyri, käänny Golgatalle
H. J. Siversin Kristillisessä ajatus-almanakassa (1784) puolestaan muistutellaan kristittyä arkiaskareissaan ajattelemaan kristillisiä ja raamatullisia totuuksia mukaan lukien Golgatan kukkulan tapahtumia:
Koska sinä käyt jongun mäen eli kukkulan päällä; nijn ajattele Golgatan kukkulaa, josa sinun Jesuxes on ristinnaulittu. Muista myös Taborin wuorta, josa hänen Isäns hänen kirkasti
Kuten edellä lainatussa katkelmassa, vuoria verrataan myös eräässä vuonna 1786 painetussa ”Jumaliselle sielulle” osoitetussa muistutuksessa:
Taborin wuorell on hywä olla, sill Jesus on kirckana siellä, Waan mengön ensist jokainen yrtitarhaan, ja sitten Golgatan wuorel, Mä ymmärrän surun ja murhen päiwät, Joiden läpits Jumalan lapset käywät, Sisäll’ Isän Kunnian Taiwaan.
Golgatan vuoresta kirjoittaa myös Anders Björkqvist kuvaillessaan Uskon harjoitus Autuuteen -hartauskirjassaan (1801), miten Jeesus Golgatalla ristiinnaulittaessa korotettiin kuoleman yläpuolelle
Golgatan wuorelle korkkeutten oli Jesus yletty, näytäxens, että hän kuolemans kautta ristin päällä, woitti kuoleman, perkelen ja helwetin
Korkeuksista laaksoon
Kuten sitaatit kertovat, verrataan Golgataa usein Raamatun kertomusten muihin vuoriin, joista moniin liittyy erityisellä tavalla Jumalan kohtaaminen jonkinlaisessa tämän- ja tuonpuoleisen välimaastossa. Mutta viitataanpa Golgataan myös aivan toisenlaista maastonkohtaa kuin vuorta tai mäkeä tarkoittavalla sanalla. Tuomas Ragvaldinpoika kertoo Murhellinen ero-wirsi -runolaulussa (1764), miten Jeesuksen sovitustyö kuuluu myös runon mestattavalle minälle, paimiolaiselle piialle, joka on surmannut lapsensa:
Jesus on Sowittajani, Hän kuoli tähden Golgathas Siin murha-laxos kauhias
Vaikka Raamatussa ei kerrotakaan Golgatan tarkkaa sijaintia, on siitä vuosisatojen aikana esitetty erilaisia näkemyksiä, joita myös vanhan kirjasuomen tekstit välittävät. Ehkä tekstin muu sisältö on vaikuttanut siihen, puhutaanko taivasta ja tuonpuoleista kohti kohoavasta vuoresta vai tämänpuoleista inhimillistä alennustietä korostaen.
- Saarisalo, Aapeli: Raamatun sanakirja. 4. p. Kirjaneliö, 1975.