Kuusikymmentäluvulla, siis 1960-luvulla, ilmestynyt Kotiliesi-lehti on erilainen kuin 2020-luvulla ilmestyvä Kotiliesi. Ainakin kielellisissä valinnoissa on eroja. Näin voi päätellä, kun tutustuu väitöskirjatutkija Terhi Savosen tutkimukseen, jonka aineistossa on kymmenen henkilöhaastattelua kultakin seitsemältä vuosikymmeneltä, 1960-luvulta 2020-luvulle.
Eroja näkyy. Voiko siis väittää yleisemminkin, että kieli on muuttunut?
Savonen esittelee tutkimustaan juuri ilmestyneessä Kielikellon artikkelissa. Hän puhuu tekstin nykyaikaistumisesta. Se näkyy hänen mukaansa parhaiten tiettyjen kielen rakenteiden vähenemisenä.
Esimerkiksi substantiivien määrä laski tilastollisesti merkitsevästi heti 1970-luvulle tultaessa. 2010-luvulla verbien osuus sanaluokista kasvoi ja mennyttä aikamuotoa käytettiin enemmän kuin yhdelläkään toisella vuosikymmenellä. Tämä viittaa Savosen mukaan tarinallisen kerronnan lisääntymiseen. 2020-luvulla tekstit ovat yhä useammin sävyltään positiivisia ja tulevaisuuteen katsovia. Aineistoon on tullut muun muassa sellaisia myönteisiä ilmauksia kuin on ihanaa ja on kivaa.
Kielen muuttuminen tekstilajinäkökulmasta
Kielen muutosta on paikallaan tarkastella myös tekstilajinäkökulmasta. Savonen keskittyy Kotilieden, niin sanotun naistenlehden, henkilöhaastattelujen muuttumiseen. Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) verkkosivuilla vuonna 2007 ilmestyneessä julkaisussa Tekstien ja niiden lajien rajankäyntiä pureudutaan muun muassa yleisaikakauslehti Suomen Kuvalehden tekstilajien muuttumiseen vertailemalla vuoden 1917 juttuja vuoden 1972 juttuihin.
Näyttää selvältä, että vuoden 1917 lehdet ovat tekstilajinäkökulmasta ja osin kielellisiltä valinnoiltaankin monella tavalla erilaisia kuin vuoden 1972 lehdet. Toisaalta lehdissä on myös sisäistä moninaisuutta ja uutistekstiaines näyttää niin vuonna 1917 kuin vuonna 1972:kin heterogeeniselta.
Vuosien 1917 ja 1972 välillä on nähtävissä eroja esimerkiksi siinä, mitkä uutisaineksen alalajeista ovat lehdissä määrällisesti merkittävimpiä. Eri vuosikymmenien vertailemisen perusteella näyttää siltä, että reportaasi on ottanut ykköspaikan 1930-luvulla ja haastattelut ovat yleistyneet 1960-luvulla. Uutisainekseen kuuluvat tekstit ovat vuonna 1972 entistä useammin lehdessä vakiopaikoilla. Vaikuttaa siltä, että lehden rakenne on vuonna 1972 vakiintuneempi kuin aiemmin: tiettyihin lajeihin kuuluvat jutut toistuvat vakiopaikoilla lehdestä toiseen.
Julkaisun toisessa artikkelissa tutkitaan vuoden 1829 Turun Wiikko-Sanomien tekstityyppejä. Kiinnostavia havaintoja ovat esimerkiksi nämä: Kaikissa lehden teksteissä ei ole omaa otsikkoa. Uutisten kategoria on vielä sumea.
Mitenkähän kielen muuttumiseen päästään käsiksi teksteihin ja tekstilajeihin kohdistuvassa tutkimuksessa? Julkaisussa pohditaan, että lingvistisesti painottuneessa tekstilajitutkimuksessa voi olla usein mielekästä yhdistää sekä kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia kielentutkimuksen menetelmiä että kielitieteen ja muiden tieteiden menetelmiä.
Muutoksen lisäksi kielessä on vaihtelua
”Yleinen käsitys tuntuu olevan, että kieli muuttuu sangen nopeasti. Kielentutkija törmää usein toimittajaan, joka touhuissaan kyselee tekstiviestien vaikutuksesta suomen kieleen, ja kysymyksen taustalla häilyy oletus, että juuri nykyaikana kieli muuttuu enemmän kuin ikinä. Tutkijan on kerta toisensa jälkeen oltava ikävä ja sanottava, että pari vuotta on kielen muutoksen havaitsemiseen lyhyt aika ja että sanomisen ja kirjoittamisen foorumien monipuolistuminen ei muuta kieltä kertaheitolla. Vaihtelun lisääntyminen kun ei vielä ole muutos.”
Näin arvioi kielentutkija Pirkko Nuolijärvi Yle-pakinassaan kesäkuussa 2006. Nuolijärven mukaan esimerkiksi uusi vierassana asettuu kiltisti kieleemme: kun leasing-ilmiö ja sen mukana itse sana aikanaan yleistyivät, meillä oli alta aikayksikön sekä puheessa että kirjoituksessa sellaiset suomeen sopivat sanat kuin liisata ja liisaus.
Nuolijärvi muistuttaa monista seikoista, jotka muuttuvat kielessä hyvin hitaasti, esimerkiksi substantiivit taipuvat edelleenkin pääsanansa sijassa ja luvussa, siis punaisessa talossa eikä ”punainen talossa”. Kieltosana ei ole edelleenkään taipumaton: sanomme ja kirjoitamme minä en mene eikä ”minä ei mene”. Nuolijärvi kiteyttää: ”Muoto- ja taivutuspiirteet ovat verkkaisia muuttumaan.”
Lisää muutosasiaa Kotuksen verkossa
Kotus.fi-sivustolta löytää kielen muutokseen liittyviä artikkeleita avainsanalla kielen muutos. Kielikellossa avainsana on kielen muuuttuminen.
Kielen muuttumista voi tarkkailla myös perehtymällä kieliaineistoihin ja tutustumalla 1800-luvun kieleen tai vanhaan kirjasuomeen. Kiinnostavia näkökulmia kielen vaihteluun taas tarjoaa vaikkapa Suomen murteiden sanakirja.