Miten ajassa liikuttiin vanhassa kirjasuomessa?

Vuosi 2025 alkoi vauhdikkaasti, kun eri alojen tutkijat ja asiantuntijat kokoontuivat Helsingin keskustakirjasto Oodiin pystytetylle Tiedekioskille keskustelemaan liikkeestä. Kaksipäiväisen tapahtuman aikana kuultiin lyhyitä tietoiskuja niin mikromuovien, planeettojen kuin ihmistenkin liikkeistä. Myös Vanhan kirjasuomen sanakirja oli tapahtumassa edustettuna, kun allekirjoittanut luennoi kioskilla lauantaina 11. päivä tammikuuta ajankulun liikemetaforista vanhassa kirjasuomessa.

Tässä blogikirjoituksessa avaan omaa näkökulmaani liikkeeseen – eli siis sitä, minkälaisia ajankulun liikemetaforia vanhassa kirjasuomessa esiintyy.

Kahdenlaista liikettä

Ajankulun liikemetaforien taustalla on havainto siitä, että aivan keskeinen ja tavallinen kielenkäyttö on usein kuvallista ja metaforista. Liikkeen ilmaisut voidaankin jakaa 1) faktiiviseen eli objektiiviseen liikkeeseen sekä 2) fiktiiviseen eli subjektiiviseen liikkeeseen.

Faktiivinen liike on konkreettista liikettä, jonka voi havaita:

Fiktiivinen liike tarkoittaa havainnoitsijan hahmotusta tosiasiassa liikkumattoman tarkoitteen kuvitteellisesta liikkumisesta:

Todellisuudessa mökkitie pysyy aivan paikoillaan, samoin kuin korkea vuorikin. Mökkitien fiktiivinen liike motivoituu siitä, että ihminen mutkittelee tietä pitkin kulkiessaan. Vuoriston nouseminen taas liittyy tapaan, jolla ihminen havainnoi kivijärkälettä: suurikokoista vuorta voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta nähdä yhdellä silmäyksellä. Siispä vuorta havainnoiva ihminen nostaa katsettaan sen juurelta kohti huippua.

Edellä mainittujen pitkänomaisten muodostumien ohella fiktiivisellä liikkeellä on mahdollista kuvata myös ajanilmauksia.

Ajankulun liikemetaforat

Ajankulun ilmaiseminen konkreettisin paikanilmauksin on yhteistä toisistaan kaukaisillekin kielille, kuten suomelle ja japanille. Ajankulun liikemetaforat ovat herättäneet kielentutkijoissa paljon kiinnostusta niin suomen kuin muidenkin kielten osalta.

George Lakoffin ja Mark Johnsonin (1980) mukaan erilaiset konkreettiset ilmaukset tarjoavat kielenpuhujalle keinoja jäsentää ja kielentää abstrakteja ilmiöitä, kuten aikaa. Spatiaalisten (eli tilallisten) ilmausten kehittyminen temporaaliseen (eli ajalliseen) käyttöön on yksi keskeisistä kieliopillistumisen muodoista. Kieliopillistumisella tarkoitetaan konkreettisten kielenilmausten erikoistumista abstraktimpiin kieliopillisiin tehtäviin.

Suomen kielessä ajallisissa ilmauksissa käytettyjä spatiaalisia kielenaineksia ovat esimerkiksi liikeverbit (lähestyä, kulkea, saapua jne.) sekä erilaiset adpositiorakenteet (joulun alla, viikonlopun yli, pitkin syksyä jne.). Tässä kirjoituksessa tarkastelen erityisesti kahta keskeistä ajankulun liikemetaforaa, joissa fiktiivistä liikettä ilmaistaan verbillä.

Ajankulun liikemetaforissa liikkua voi joko ajankohta tai ajankulun kokeva ihminen. Liikkuvan ajan metaforissa ihminen on aika-avaruudessa paikoillaan nykyhetkessä. Ajankohdat liikkuvat tulevaisuudesta kohti ihmistä ja loittonevat tästä.

Liikkuvan egon metaforissa sen sijaan ihminen käsitteistetään liikkuvana ja liike tapahtuu menneisyydestä kohti tulevaa. Aikajana liikkuu ajankulun kokevan ihmisen mukana, sillä ihmisen on mahdotonta olla muualla kuin nykyhetkessä. Kiintopisteinä toimivat ajankohdat, jotka pysyvät paikoillaan. Ajallinen etäisyys vähenee, kun ajankohtia kohti kuljetaan. Samoin ajallinen etäisyys kasvaa, kun jokin asia jää menneisyyteen.

Erityisesti liikkuvan egon metaforia on mahdollista perustella sillä, että liikkeellä on aina myös ajallinen ulottuvuus. Ajanilmaus perustuu siis paikan ja ajan väliseen korrelaatioon: aikaa kuluu, kun liikutaan paikasta toiseen.

Jo joutu armas aica – liikkuva aika vanhassa kirjasuomessa

Vanhan kirjasuomen sanakirjasta löytyy runsain mitoin liikkuvan ajan metaforia, joissa ajankohdat kulkevat kohti paikallaanpysyvää ihmistä eli egoa. Ensimmäinen aineistoesimerkki on vuoden 1701 Wirsi-Kirjasta. Virsi lienee lähes jokaiselle tuttu – pahoittelut mahdollisesta korvamadosta!

Suvivirressä verbi joutua ei suinkaan tarkoita tahatonta (epäedullista) muutosta. Virressä verbin merkitys on ‘lähestyä, saapua, ehtiä’. Suven eli kesän aika on siis viimein saapunut sitä odottelevan ihmisen luo.

Myös seuraava, kenties hieman tuntemattomampi virsi on vuoden 1701 Wirsi-Kirjasta:

Useimmiten egon näkökulma ajan liikemetaforissa on implisiittinen eli sitä ei ole ilmaistu suoraan. Toisinaan egon näkökulma puuttuu kokonaan, jolloin ajankohdat suhteutuvat toisiinsa. Virren säkeistössä kesä kulkee kohti sitä paikkaa, jossa talvi on ollut, ja talvi puolestaan katoaa pois. Vaikka egon näkökulma puuttuukin, liikkuva aikajana voidaan hahmottaa tulevaisuudesta kohti menneisyyttä kulkevaksi.

Cuolemata lähestymme – liikkuva ego vanhassa kirjasuomessa

Liikkuvan ajan metaforia vaikeampaa VKS:n aineistoista oli löytää liikkuvan egon metaforia, vaikka nykykielessä niihin törmää arkisessa kielenkäytössä useinkin. Muun muassa Isaacus Rothoviuksen saarnan suomennoksessa (1634) tällainen metafora kuitenkin esiintyy.

Vaikka papit voivatkin liikuskella saarnatessaan, tekstissä ei ole kyse pappien konkreettisesta liikkumisesta, vaan aikamääreen ylittämisestä. Saarnaamiseen annettu aika hahmotetaan tarkoin määritellyksi alueeksi, jonka rajan ylittämistä pappien tulee välttää.

Liikkuvan egon metaforan löysin myös toisesta saarnasta. Johannes Thuroniuksen kirjoittaa Magnus Wallaeuksen ruumissaarnassa (1689) seuraavasti:

Ruumissaarnan otteessa ihminen kielennetään ajassa liikkuvana oliona. Esimerkissä elämä kuvataan polkuna, jota pitkin ihminen kulkee ja joka päättyy lopulta kuolemaan. Kuolemaa lähestytään askel askeleelta. Thuroniuksen ruumissaarnan ote ilmentää hyvin paikan ja ajan korrelaatiota, sillä aikaa toden totta kuluu askeleita otettaessa. Esimerkki onkin kiinnostava sekoitus konkreettista ja kuvallista kieltä.

Ajan liikettä lähtökielissä

Koska suuri osa Vanhan kirjasuomen sanakirjan lähteistä on käännettyä hengellistä kirjallisuutta, ei lähtökielten vaikutusta sovi sivuuttaa. On myös kiinnostavaa tarkastella sitä, miten ajan liikemetaforat toteutuvat niissä kielissä, joista aineistojamme on käännetty.

Suvivirsi käännettiin suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1701 painettuun Wirsi-Kirjaan. Vain muutamaa vuotta aiemmin se ilmestyi ruotsiksi nimellä En Sommarwisa (1694). Virren ensimmäinen säkeistö alkaa sanoin JO joutu armas aica / Ja Suwi suloinen. Ruotsinkielinen virsi alkaa sanoin THen blomstertid nu kommer / Med lust och fägring stor. Siispä sekä ruotsin- että suomenkielisessä virressä ilmenee ajankulun liikettä. Suomennokseen joutua-verbi lienee valikoitunut nimenomaan alkusoinnun vuoksi. Ruotsinkielisessä alkutekstissä on turvauduttu tavanomaisempaan komma-verbiin.

Erityisen hedelmällisen alustan tekstien vertailulle tarjoavat Raamatun tekstit: samoja jakeita on käännetty sadoille ja tuhansille kielille, ja esimerkiksi suomenkielisistä Raamatun teksteistä löytyy vertailuaineistoa 1540-luvulta aina näihin päiviin saakka. Seuraava psalmi esiintyy Mikael Agricolan Rucouskiriassa (1544), Dauidin Psaltarissa (1551) sekä Vanhan testamentin eriaikaisissa käännöksissä. Suomennoksia on mahdollista verrata esimerkiksi ruotsin- ja saksankielisiin teksteihin, joita Agricola on käyttänyt käännöstensä pohjana.

Psalmi 90:4 A I 297 (A III 344) Sille Tuhat aijastaika ouat sinun edhesses / ninquin peijwe / ioca Eijlen edesioutuij B1 meni B2-3 ohitzemeni B4 meni ohitze

Ty tusende åår äro för tigh såsom then dagh j gåår fram gick Biblia, thet är all then helgha scrifft på swensko (1541) Denn tausent jar sind fur dir / wie der Tag der gestern vergangen ist Biblia Germanica (1545)

Ruotsin kielen vaikutus näkyy Agricolan käännöksessä erityisesti prefiksiverbissä edesjoutua (ruots. framgå), joka on yksinkertaistettu vuoden 1642 Bibliaan, sillä prefiksiverbejä pidettiin epäsuomalaisina. Vaikka verbilekseemit ovatkin muuttaneet muotoaan käännösten välillä, ajan liike on säilynyt käännöksestä ja vuosisadasta toiseen. Vuoden 1545 saksannoksessa sen sijaan esiintyy vergehen-verbi, joka on taipunut partisiipin perfektissä ja jolla ilmaistaan perusmerkityksessään ajankulua. Merkitykseksi on tosin mahdollista tulkita myös ‘mennä ohi’.

Mikael Agricolan Rucouskiria (1544) sisältää myös sellaisia tekstejä, joita ei Raamatun kansien välistä löydy. Tästä huolimatta teksteille on useimmiten olemassa jokin saksan- tai latinankielinen lähtöteksti. Jaakko Gummerus on systemaattisesti selvittänyt Agricolan käyttämiä lähteitä teoksessaan Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet (1956). Seuraavalle Rucouskirian otteelle Gummerus on löytänyt latinankielisen lähtötekstin.

Ja cosca se wimeinen hetki lehestupi / ioca meite teste poijskutzupi. A I 829 (Rucouskiria 1544)

Cumque aderit hora nouissima, quae nos hinc auocabit Lat. 1541 (Gummerus: Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet. 1956.)

aderit ‘tulee saapumaan’

Liikkuvaa aikaa ilmenee niin Rucouskiriassa kuin sen latinankielisessä alkutekstissäkin. Latinankielinen adsum-verbi esiintyy futuurimuotoisena ja kutakuinkin merkityksessä ’tulee saapumaan’.

Mitä ajankulun liikemetaforat kertovat ajattelustamme?

Ajankulun ilmaiseminen spatiaalisin keinoin on jo sellaisenaan varsin kiinnostava kielellinen ilmiö. Kenties jopa kiinnostavamman siitä tekee sen esiintyminen sellaisten kielten kesken, joilla muutoin on kovin vähän samaa. Spatiaalisperäiset metaforat paljastavat kiinnostavan yksityiskohdan siitä, millä tavoin käsittelemme ja kielennämme abstrakteja ilmiöitä, kuten aikaa. Toisaalta olisi kai kielen kannalta epäekonomista, jos siinä olisi yksinomaan ajankulun ilmaisuun erikoistuneita rakenteita. Kierrättäminen on taloudellisempaa, kielissäkin.

Suomen kielen kannalta mielenkiintoista on se, miten samanlaisena ilmiö on säilynyt vuosisadasta toiseen. Toisaalta erään merkittävän muutoksen voi panna merkille, kun vertailee Vanhan kirjasuomen sanakirjan aineistoja nykykieleen: vanhassa kirjasuomessa liikkuvan egon tapauksia esiintyy huomattavasti vähemmän kuin liikkuvan ajan metaforia. Olemmeko muuttuneet kieleltämme ja mieleltämme omatoimisemmiksi?

Tämän blogitekstin myötä Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitus toivottaa Elävien päiden lukijoille onnellista alkanutta vuotta 2025!