Ranya Paasonen muistutti äskeisessä blogissaan mieleen, että Beckettin maailmanlopun kuvauksissa kielikin on murtunut – toisin kuin hiljattain ilmestyneessä Cormac McCarthyn romaanissa Tie. Jäin miettimään, miten kieli murtuu ja ketkä tai mitkä ovat sen murtajia. Vastausta ei tarvitse hakea kaukaa: omalta voimakkaalta osaltaan asialla on Suomen johtava lehtikustantaja Sanoma Magazines Finland. Helsingin Sanomat -niminen konsernin tuote otsikoi Sanoman tulevaksi toimitusjohtajaksi nimitetyn H.-P. Kaukosen valinnan 6.8. näin: ”Venäjä-osaaja Sanoman johtoon”.
Venäjä-osaaja? Onko siis kyseessä kielitaitoinen mies? Osaa venäjääkin? Tekstistä käy ilmi, että mies on ”vahva Venäjän-tuntija”. Siis tuntee maan vahvasti. Ja kuuntelee autossa ”venäjänkielisiä cd:tä”. Juuri noin. Mutta miksi lehden otsikossa on nominatiivi? Haastateltu itse pitää Sanoman vahvuutena ”sisältöosaamista”. Tarkoittaen mahdollisesti kirjojen kirjoittamisen edellyttämää ammattitaitoa.
Siinäkin tuo töpö nominatiivi. Miksi cd-viittaus on väärin lyhennetty? Siksi, että maailmalle levittäytynyt konserni tarvitsee uuden kielen. Kun WSOY:lla (hollantilaisen johtajan Jacques Eijkensin mukaan pienten perunoiden tuotantolaitoksessa) tehtiin taannoin sisäisiä järjestelyjä, Bulevardin tapahtumia ohjailtiin samalla murtumasuomella: ”B12 muutto”. Sanojen taivuttaminen on tylsää, niin pienten perunoiden kaltaista. Voi kunpa näkisi näillä johtavilla ajattelijoilla ja heitä seurailevilla lehtikirjoittajilla myös sanaosaamista. Tuskinpa näkee, sillä pikemminkin seuraava vaihe mahtikonsernin kielen valinnassa on jonkinlainen ”globish”, kiinalaisten jo käyttämä simppeli englanti. Tilapäisenä vaihtoehtona kotitekoinen riisuttu, murrettu suomi. Murrettu kieli, murtuva kulttuuri.