Lapsikin tietää, mitä englantilainen tarkoittaa vastatessaan I know. Se kääntyy toki minä tiedän. Mutta entä jos asialla on suomentaja?
Englannin kieli vaatii, että joka lauseeseen merkitään subjekti, mutta suomessa se on persoonataivutuksen myötä valinnainen, etenkin kirjakielessä. Usein on luontevampaa sanoa vain tiedän. Itse asiassa minä-sanan jankuttaminen on tyypillistä huonoille käännöksille ja on omiaan luomaan niihin vierautta. Ongelmaksi muodostuu, että sana mä, jota puheessa käytetään, tuntuu yhä hiertävän käännösten lukijoita, eikä sitä juuri romaanisuomennoksissa näe, vaikka se on kotimaisessa proosassa aivan tavallinen.
[– Sinä voisit lausua hänelle jotakin. Ehkä jotain kirjasta Runoja lapsille?]
– I know what I shall read.
– Tiedän kyllä mitä lausun. (Jayne Anne Phillips)
Kun minä-sana otetaan mukaan, sitä korostetaan:
[– Vaimoni vei perheeltä rahaa ja häipyi vuosia sitten.]
– I know, Mr. Schroder.
– Minä tiedän sen. (JAP)
Suomessa tekijä jätetään usein kokonaan ilmaisematta.
[Hart liukui maahan istumaan selkä seinää vasten. – Duty, ei hätää. Koira nuoli hänen naamaansa ja raapi raskasta ovea.]
– I know, never mind, Hart said.
– Tiedetään, älä välitä, Hart sanoi. (JAP)
I know on englannissa äärimmäisen tavallinen vahvistava myönteinen vastaus. Suomessa tietää-sanan käyttö on minusta painokkaampaa ja korostaa todellista tietämistä. Meillä on tuohon paikkaan monia muitakin luontevia ja yleisesti käytettyjä mahdollisuuksia:
[Täällä on ollut – ]
– I know. I can only imagine.
– Epäilemättä. Voin vain kuvitella. (JAP)
– I would have asked your –
– I know, she said, it’s right that they not be separate any longer.
– Olisin kysynyt sinulta –
– Tottakai, Emily sanoi. – On oikein etteivät he ole enää erillään. (JAP)
Suomen puhekielessä lienee joo kaikkein tavallisin neutraali myönteinen vahvistus. Sitä karsastetaan painetussa tekstissä, mutta toisinaan olen rohjennut käyttää sitä nykykirjallisuutta suomentaessani.
[Kun olimme eronneet, Veronica makasi kanssani.]
Yes, I know. I expect you're thinking: The poor sap, how did he not see that coming?
Joo joo. Te varmaan ajattelette: voi poikaressu, etkö arvannut että niin kävisi? (Julian Barnes)
– Yes, I know the sort of people they are.
– Joo, minä tiedän ne sellaiset tyypit. (JB)
Romaanin dialogissa niin on usein sopivin myöntävä vastaus. Puhekielessä joo on täysin neutraali, niin sen sijaan ilmaisee jo samanmielisyyttä, eikä tätä nyanssia saa mukaan, jos joo-sana tuntuu liian ronskilta.
[– Eric, se onnistui, mies löytyi. Että miehen nimi on Harm – ]
– Yes, I know.
– Niin. Ei siitä sen enempää. (JAP)
[– hän oli kohottanut kätensä ilmaan vetääkseen miehen lähemmäksi ja mies oli nostanut hänet ilmaan.]
– Emily, Emily, he said. Yes, I know. It will be all right.
– Niin, niin. Kaikki käy hyvin. (JAP)
Sanojen merkitys käy ilmi vasta kontekstissa. Erityisesti dialogia suomentaessa on oltava tarkkana, jotta vuorojen suhde toisiinsa tulee esiin oikein. On otettava huomioon, mihin puhuja pyrkii vastauksellaan. Suomentaminen on tarkkaa työtä.
Esimerkit ovat Jayne Anne Phillipsin teoksesta Murhenäytelmä (JAP) ja Julian Barnesin teoksesta Kuin jokin päättyisi (JB). Sysäyksen aiheeseen antoi Auli Hakulinen.