Tv-uutisissa haasteltiin noin viikko sitten myrskytuhoja raivanneita metsureita. Hätäavuksi Lounais-Suomeen oli värvätty kainuulaisia työmiehiä. Toimittaja mainitsi, että itä- ja länsisuomalaiset metsurit olivat törmänneet murre-eroihin.
Tosi on, että lounaismurteinen puhetapa eroaa monessa suhteessa kainuulaisesta. Esimerkkien perusteella kyse oli yksittäisistä sanoista, jotka toiselle osapuolelle olivat vieraita. Kun idän ja lännen murre-erot tulevat puheeksi, esimerkiksi otetaan usein vasta ja vihta tai pohditaan, mitä se kehtaaminen teillä päin tarkoittaa. Tai onko tuima liian suolaista vai suolatonta. Varmasti sanasto- ja merkityserotkin joskus aiheuttavat aivan aitoja väärinymmärryksiä, mutta minusta todelliset haasteet ovat toisentyyppisiä.
On hieman uskaliasta puhua suorista pohjalaista, hitaista hämäläisistä, kieroista savolaisista ja iloisen puheliaista karjalaisista, sillä kyse on vahvoista stereotypioista, joiden todenperäisyydestä on varsin vähän tutkimustietoa. Silti arkituntumani perusteella rohkenen sanoa, että näissä luonnehdinnoissa on jotain perää. Ei tietenkään niin, että kaikki savolaiset olisivat vääräleukoja tai karjalaiset puheliaita.
Mikkelistä Kokkolaan muuttanut ystäväni valitteli, että hänen on vaikea tottua siihen, miten uudessa kotikaupungissa kritiikki esitetään ihan suoraan, ilman minkäänlaisia pehmennyksiä. Ja toisaalta hänen uudet tuttavansa olivat tuumineet, etteivät ymmärrä, mitä mieltä ystäväni oikein on.
Itse olen tehnyt kierroksen Pohjanmaalta pääkaupunkiseudun kautta Etelä-Karjalaan. Täällä ihmettelen sitä, miksi minun puheestani epäselviksi tai mieltä painamaan jääneet asiat kantautuvat korviini toisinaan mutkan kautta. Savo-karjalaisista geeneistäni huolimatta olen sen verran oppinut pohjalaiseksi, että toivoisin kummastelijan tulevan suoraan juttusilleni. Tietämättäni lienen itse loukannut monia, kun en hallitse täkäläisiä kohteliaisuussääntöjä olemalla liian suorasukainen.
Anne-Maria Nupposen tuoreessa väitöskirjassa yritetään ensi kertaa saada otetta savolaisesta kieroudesta, mutta mielenkiintoista tutkittavaa riittää edelleen siinä, onko eri murretaustaisilla todella erilaisia keskustelustrategioita. Miksi tutkimusta on sitten niin vähän? Kyse on ilmiöistä, joita on vaikea tavoittaa. Paljon vaikeampaa kuin tutkia sitä, mitä sanaa jollakin seudulla käytetään.
Jos ihan oikeasti halutaan vertailla vaikkapa kainuulaisten ja lounaissuomalaisten tapoja pyytää tai esittää kritiikkiä, pitäisi olla aitoa aineistoa, josta löytyisi vertailukelpoisia tilanteita ja toimintoja. Haasteista huolimatta tällaista kannattaisi yrittää.