Nykysuomessa käytetään suurta määrää ja tavan suurta intensiteettiä ilmaisemaan esimerkiksi adverbeja paljon ja runsaasti. Puhekielessä samassa merkityksessä käytetään myös esimerkiksi sanoja sikana ja sairaasti.
Millä adverbeilla vanhassa kirjasuomessa ilmaistiin, että jotakin on paljon tai että jotakin tehdään paljon tai suurella intensiteetillä? Annetaan Vanhan kirjasuomen sanakirjan kertoa. Pohditaan samalla, millaisilta vuosisatojen takaiset määrän ilmaukset kuulostavat nykysuomen käyttäjän korvaan.
Jalosti vihastut
Suurta määrää ja intensiteettiä merkitseviä ilmauksia voidaan hakea sanakirjasta tarkennetun haun avulla, joka löytyy klikkaamalla Tarkennettu haku -kohtaa sanakirjan yläpalkissa:
Tätä blogikirjoitusta varten olen hakenut sanakirjasta sellaisia artikkeleita, joiden merkityksenselitteessä on sana paljon tai runsaasti, ja saanut tarkasteltavaksi aikamoisen joukon suurta määrää ilmaisevia sanoja. Näillä kahdella haulla löydetyistä sanoista monet kuulostavat nykysuomesta käsin tavalla tai toisella vierailta. Esimerkiksi jalosti-sanaa on käytetty vuoden 1787 almanakassa tavalla, joka ei olisi kovinkaan luonteva nykysuomessa:
Auringo ja ilma – – peltoo, niin jalosti hyödyttäwät
Jalo tarkoittaa nykysuomessa esimerkiksi ylevää ja arvokasta, joten almanakan lause saattaa kuulostaa siltä, että aurinko ja ilma hyödyttävät viljelystä ylevällä, arvokkaalla tavalla. Jalosti-sanan yksi merkitys on kyllä ollut ’kauniisti, hienosti, komeasti’, mutta almanakan esimerkissä kyse on kuitenkin ennen kaikkea siitä, että aurinko ja ilma ovat suuresti hyödyksi pellolle.
Myös jalosta-muotoa on käytetty vastaavassa merkityksessä, onhan -sta muutenkin esiintynyt vanhassa kirjakielessä -sti-päätteen ohella adverbin muodostuksen keinona. Mikael Agricola kirjoittaa vuoden 1544 Rucouskiriassa psalmin 90 suomennoksessaan:
cuka sen wsco, ette sijne nijn Jalosta wihastut
Agricola vaikuttaa ensi lukemalta kirjoittavan siitä, että Jumala vihastuu arvokkaasti tai ylevästi. Millaistahan sellainen vihastuminen oikein olisi? Psalminsäkeessä on kuitenkin kyse siitä, että Jumala vihastuu paljon, suuresti. Agricola on suomentanut psalmin ainakin saksan pohjalta, ja vuonna 1545 julkaistussa saksankielisessä Raamatussa kohta kuuluu: ”Wer gleubts aber, das du so seer zörnest?”
Vuoden 1642 Bibliaan sama kohta on puolestaan suomennettu näin: ”Mutta cuca usco sinun nijn rascast wihastuwan?” Raskaasti vihastuminen onkin nykykielestä käsin helpommin ymmärrettävissä kuin jalosti vihastuminen.
Melkein hämmästyi
Siinä missä jalosti ehkä yllättää paljoutta ilmaisevalla merkityksellään, adverbi melkeästi taas voi kuulostaa sikälikin vieraalta, että sen kantasana melkeä ei ole tuttu nyky-yleiskielestä. Melkeästi-sanaa on käyttänyt esimerkiksi Henrik Achrenius vuonna 1765:
Omenat ei ole kaikki Kuoren alta awulliset, Paljon joukossa pahoja Melkiästi mä'änneitä
Achrenius käsittelee runossaan aviopuolison valintaa, joten omenoista puhutaan tässä kuvallisessa merkityksessä, mutta melkeästi tarkoittaa esimerkissä yhtä kaikki ’paljon, suuresti, kovasti’: omenoiden joukossa on paljon myös pahoja.
Adverbin kantana oleva melkeä on tarkoittanut aikamoista, tuntuvaa, melkoista ja huomattavaa. Nykykielen melkoinen on samaa kantaa, ja sen merkityskin on säilynyt hyvin lähellä melkeää.
Samaan sanueeseen kuuluu myös sana melkein. Christfrid Ganander on käyttänyt sitä vuonna 1784 ilmestyneessä satukirjassaan:
[Leijona] seisahti äkistä juoxusaan, kuin hän sai kuulla, yhden hirmuisen – – ulwomisen, ja hämmästyi sijtä melkein
Onko kyse siitä, että leijona oli vähällä hämmästyä ulvomista? Niin voisi melkein-sanan nykymerkityksen perusteella ymmärtää, ja myös jo vanhassa kirjasuomessa sanan keskeinen merkitys on ollut ’miltei, lähes’. Tässä katkelmassa sanalla on kuitenkin eri merkitys: leijona hämmästyi melkoisesti, varsin paljon. Ganander antaakin vuonna 1787 valmistuneessa sanakirjan Nytt Finskt Lexicon käsikirjoituksessa melkein-sanalle ruotsinkielisiksi vastineiksi paitsi sanat tämmeligen ja nästan, myös sanat nog, mycket ja ymnigt.
Pitää kyllä oleman
Tutkitaan seuraavaksi kyllä-sanaa, jota käyttää esimerkiksi Agricola Matteuksen evankeliumin suomennoksessaan:
iolla ombi, henelle pite annettaman, ia henellä pite kyll oleman (Matt. 13:12)
Katkelman voisi ymmärtää niin, että kyllä-sanaa käytettäisiin tehostamaan lauseen sanomaa hieman samaan tapaan kuin sitä käytetään vaikkapa lauseessa Pärjäät kyllä. Kyse on kuitenkin merkityksestä ’runsaasti, yltäkyllin, ylen määrin’. Agricola on suomentanut Uuden testamentin tekstit kreikan, latinan, saksan ja ruotsin pohjalta, ja esimerkiksi vastaava kohta vuonna 1545 julkaistusta saksankielisestä Raamatusta ilmentää, että kyse on runsautta ilmaisevasta sanasta:
Denn wer da hat, dem wird gegeben, das er die fülle habe
Nykykielestä kyllä-sanan määrään liittyvä merkitys on miltei kadonnut. Määrän ilmauksena sanan voi kuitenkin vielä tunnistaa joululaulun säkeestä On äiti laittanut kystä kyllä.
Samaan sanueeseen kuuluvia, runsautta ilmaisevia sanoja on vanhassa kirjasuomessa ollut monta muutakin: kylläisesti, kyllällisesti, kylläksi ja kyllältä. Esimerkiksi Josef Pippingsköld on vuonna 1798 käyttänyt kylläksi-adverbia ohjeistaessaan, että kun jäkälistä valmistetaan ruokaa, ensin täytyy kaataa niiden päälle paljon vettä:
kylmää wettä kaataan niin kylläxi, että se [jäkälä] tulee hywin wirutetuxi
Mainittuihin kyllä-sanueen sanoihin on liittynyt vanhassa kirjasuomessa usein myös merkitys ’tarpeeksi, riittävästi’. Tämä merkitys on nykyäänkin tuttu sanoista kylliksi ja kyllin.
Huikeasti enenneet
Tarkastellaan vielä sanaa huikeasti. Sanoja huikea ja huikeasti käytetään nykyisin esimerkiksi silloin, kun hehkutetaan ja ylistetään jotakin, vaikkapa urheilijan hyvää suoritusta; etenkin taajaan käytetty adjektiivi huikea on eräänlainen muotisana. Huikea- ja huikeasti-sanojen historia kirjoitetussa kielessä ulottuu kuitenkin Ruotsin vallan aikaan asti. Silloin sanoja on käytetty varsin erilaisissa konteksteissa kuin nykyään. Esimerkiksi Jacobus Pauli Raumannus käyttää huikeasti-sanaa vuonna 1651 julkaistussa Confessio Fidei -tunnustuskirjan suomennoksessaan:
Mutta se on julkinen, että ihmisten säädyt, tämän wäärän luulon tähden, owat huikiast enännyet, ia cowin lisändynet Seuracunnasa
Tekstissä käsitellään sitä, että ei pidä tehdä sääntöjä ja määräyksiä ja ajatella, että Jumalan armon ansaitsisi tekemällä kaiken sääntöjen mukaan. Tekstissä sanotaan valittelevaan sävyyn, että säännöt ovat kuitenkin huikeasti enenneet, siis lisääntyneet runsaasti. Huikeasti-sanan merkitys on tässä siis ’suuresti, runsaasti’ ilman positiivista latausta, joka sanalla nykykielessä usein on.
Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1693, Henrik Florinus ilmaisee saman asian omassa suomennoksessaan näin: owat Ihmisten asetuxet epälucuisixi tullet. Lukematonta ja runsasta tarkoittava adjektiivi epälukuinen osoittaa, että paljoutta ja runsautta on voitu ilmaista toki muillakin keinoin kuin adverbien avulla.
Paljon lisää tulossa
Vanhan kirjasuomen sanakirja tarjoaa siis tarkasteltavaksi monia määrän ilmauksia – muitakin kuin tässä tekstissä esiteltyjä. Myös lisää on tulossa, kun sanakirjasta ilmestyy uusi aakkosväli marraskuun loppupuolella.
Uuden aakkosvälin myötä sanakirjasta pääsee tutkimaan esimerkiksi sanoja paljon, paljolta, paljosti ja paljottain, siis varsin keskeistä suuren määrän ilmauksiin liittyvää sanastoa – ja tietysti paljon muitakin kiinnostavia sanoja kuin määrän ilmauksiin liittyviä. Uutta julkaistavaa jaksoa kannattaa siis odottaa!