Kysyttäessä käy ilmi etteivät he ole koskaan nähneetkään lukulaitetta.
Lukulaite ei todellakaan tuoksu eikä rahise, mutta se mahtuu taskuun ja painaa murto-osan siitä mitä vastaava määrä kirjoja, niitä kun voi olla laitteeseen ladattuna kymmeniä (itse asiassa satoja). Kukapa ei nauttisi kirjan lukemisesta kotona nojatuolissa, mutta entä kun haluaa kaksikymmentä kirjaa mukaan matkalle tai mökille eikä pääse autolla ovelta ovelle?
Muutama vuosi sitten ajoin pyörällä Keski-Ranskasta Santiago de Compostellaan. Iltalukemista yli kuukauden matkalle tarvittiin enemmän kuin yksi kirja, mutta yhtään liikagrammaa ei tehnyt mieli polkea Pyreneiden yli. Latasin kännykkään Gutenbergista vanhoja suomalaisia klassikoita ja luin Espanjan lämmössä teltassa Jukolan veljesten ilvesjahdista lumisessa korvessa. Kukaan ei saa minua uskomaan että teksti olisi soinut kauniimmin kirjamuodossa.
Kirjoitettu sana ei siitä muutu, onko se käsin kirjoitettu, painettu vai sähköisessä muodossa. Todella suuret muutokset sanan välittämisessä eteenpäin ovat olleet kirjoitustaito ja kirjapainon keksiminen. Suullisen perinteen kuolemassa on paljonkin suremista, käsinkirjoitettujen, harvojen etuoikeudeksi jäävien teosten perään en sen sijaan haikaile. Tärkeää kai lienee se mitä luetaan ja se että luetaan. Eikähän mikään estä lukemasta painettua kirjaa nojatuolissa takan ääressä (paitsi kirjan, nojatuolin tai takan puute).
Sähköisellä kirjalla on omat etunsa. Kun kirjahyllyt täyttyvät, ei ole pakko muuttaa isompaan asuntoon tai luopua kirjoista. Metsääkin säästyy jos jokaista bestselleriä ja sanomalehteä ei tarvitse painaa tuhansin kappalein.