Kääntäjälle lainaukset aiheuttavat loputonta vaivaa. Hyvä suomennostapa edellyttää, että sitaatit ovat kohdallaan. Ensin pitää äkätä, että tekstissä on sitaatti, sitten selvittää, mistä se on, sitten ongittava tietoon, onko se suomennettu, ja lopuksi kaivettava tuo suomennos jostakin esiin. Kaiken tämän vaivan jälkeen suomentajalla on käsissään tekstinpätkä, joka ei ehkä sano suomalaiselle lukijalle mitään. Vaikka jonkun englantilaisen runoilijan tuotantoa olisikin suomennettu, runot eivät ole meille tuttuja samalla tavalla kuin kansallinen kirjallinen perintömme.
Sitaatilla on tekstissä jokin tarkoitus. Sen on määrä tuottaa löytämisen iloa, tunnistamisen tyydytystä, herättää muistoja, luoda tunnelmaa, palauttaa mieleen siteeratun teoksen maailmaa.
Suomentaja sijoittaa löytämänsä sitaatin tekstiin, lisää ehkä lainausmerkit, joskus jopa muutaman selittävän sanan: ”kuten Hamlet sanoo”, ja toivoo parasta. Nämä ovat niitä kulttuurisidonnaisia asioita, jotka väkisinkin jäävät käännöksessä hämäriksi.
Raamattu on poikkeus. Sen voi olettaa olevan yhtä tuttu (tai tuntematon) sekä lähdekielen että kohdekielen lukijoille, kun käännetään esimerkiksi englannista suomeen, mutta aina ei asia ole ihan mutkaton siinäkään tapauksessa. Kerron esimerkin, jossa raamattukin osoittautui perin ongelmalliseksi.
Laurence Sternen Tristram Shandyssä on saarna, jonka tekstinä heprealaiskirjeen 13. luku 18. jae. Jaakko-kuninkaan käännöksessä se kuuluu näin: For we trust we have a good Conscience. Vuoden 1992 raamatunkäännös sanoo: ”Olemme varmoja siitä, että omatuntomme on puhdas.” Ikävä kyllä saarnan kärki perustuu nimenomaan sanaan trust – ’luotamme’. ”Eikö nyt ihminen tässä elämässä voi olla varma ainakin yhdestä asiasta [ ---] onko hänellä hyvä omatunto vai ei.”
Suomentajan uteliaisuus herää. Hän ryhtyy tekemään täysin tarpeetonta tutkimustyötä. Uudemmissa englanninkelisissä raamatuissa on sama tulkinta: We are sure that we have a clear conscience. Mitä sanoo alkuteksti? πειθομεθα γαρ οτι καλην συνειδησιν εχομεν εν πασιν καλως . Sanan peithometha merkitys on kuulemma jotakin uskomisen, luottamisen, vakuuttuneisuuden ja varmuuden väliltä.
Takaisin töihin. Suomentaja alkaa penkoa vanhempia raamatunkäännöksiä. ”Sillä me tiedämme, että meillä on hyvä omatunto”, sanoo vuoden 1938 Uusi testamentti. Sama ongelma. Perintöraamattu vuodelta 1852 tulee viimein hätiin: ”Sillä se on meidän uskalluksemme, että meillä on hyvä omatunto”. Pastori Yorick pääsee jatkamaan saarnaansa.