Suomalainen Tiedeakatemia perustettiin vuonna 1908. Lukuvuosi 2007–2008 oli täynnä erilaisia tieteellisiä ja tiedepoliittisia tilaisuuksia. Julkaistiin satavuotishistoriikki Oppineiden yhteisö, josta ilmenee, että Tiedeakatemia perustettiin vastapainoksi ruotsinkieliselle Tiedeseuralle, nimenomaan vaalimaan ja kehittämään suomea tieteen kielenä.
Samaa ajattelua edusti pääsihteeri Matti Saarnisto pääjuhlassa 9.4.2008 pitämässään puheessa: ”Kielikysymys on edelleen ajankohtainen, mutta tyystin eri lähtökohdista kuin 100 vuotta sitten. Tieteen tulokset pitää välittää äidinkielellä niin päättäjille kuin suurelle yleisölle ja tieteen termit pitää tehdä ymmärrettäviksi aina kun se on mahdollista. Huoli äidinkielestä Suomessa on ajankohtaisempi kuin vuosikymmeniin nyt, kun Eurooppa yhdentyy ja maapallo on reaaliajassa tässä ja nyt. Niin suomi kuin ruotsikin ovat pieniä kieliä. Pienten kielten asemaa puolustavat vain näitä kieliä puhuvat. Taistelulta on pohja pois, jos äidinkieltä ei Suomessa vaalita. Tässä on tämän päivän yhteisen kielitaistelun paikka.”
Ongelmana on, miten tätä vaalimista toteutettaisiin. Ironista kyllä, samaisen Tiedeakatemian juhlavuoden avajaistilaisuuden Tieteen karikot alkutapahtuma oli nimeltään Start. Tilaisuuden sinänsä varsin tärkeistä tiedepoliittisista puheenvuoroista poimin talteen joitakin lauseita:
”Sois hyvä, kun meillä Suomessakin olis toi tenjyö träk.” | ”Toi pier rivjuu on hyvä menetelmä, ja sen jatkoksi sait visitit, mut impäkt fäktöreitä pitää kyllä käyttää varoen” | ”Täs on enempi kun ten nainti gäppi, et se on trii tu naintiseven.” | ”Ja ajatella sitten se thö tiederahoittaja itse - -”.
Lopuksi vielä eräs keskustelija otti esille tutkimuksen ja yhteiskunnan suhteet: ”Tässä tarvitaan todella took akross disiplins, mut on se terveellistä saada myös puhumaan piipl bäk tu saiens.”
Ei ole ehkä ihme, että eräs keväällä julkistetun kielipoliittisen toimintaohjelmamme kommentoija päästi ilmoille pessimisminsä tiedesuomen tulevaisuuden suhteen. Englannin eduthan ovat ilmeisiä, kun taas suomen puolustaminen vaatii yhteiskunnallista ja aattteellista sitoutuneisuutta, hän perusteli.
Kysyn nyt, voisiko kuitenkin tämän sitoutuneisuuden saada elpymään? Muissa Pohjoismaissa omastakin kielestä huolehtiminen on itsestään selvää myös tiedemaailmassa, Norjassa kielipolitiikka ymmärretään osaksi kaikkea politiikkaa.
Meillä ymmärretään kaiken olemisen ja elämisen keskeiseksi tavoitteeksi kansainvälistyminen ja kansainvälinen kilpailu.