Lakitekstien termit muodostavat merkittävän ilmausjoukon. Ne ovat tärkeitä useasta syystä. Ensinnäkin termien avulla nimetään säädöksen käsitteet, niin uudet kuin vanhat. Toiseksi termejä määritelmineen lainataan toisiin viranomaisteksteihin, jotka voivat liittyä esimerkiksi lain soveltamiseen ja täytäntöönpanoon. Kolmanneksi suuri yleisö kohtaa termejä esim. lukiessaan viranomaispäätöksiä ja -asiakirjoja. Neljänneksi media lainaa termejä; kukapa ei olisi törmännyt vaikkapa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyviin sanoihin.
Minkälaisia sanoja lakitermeinä käytetään? Minkälainen on lain termien kieliopillinen rakenne? Olen selvitellyt laissa esiintyviä termejä ja niiden kieliopillista rakennetta aineistosta, joka kattaa lakien määritelmäpykälät viiden vuoden ajalta vuosilta 2010−2014. Yksi asia pistää erityisesti silmään.
Yleiskielen sanojen määrä termeinä yllättää!
Lain laatimisen ohjeissa on suorastaan kielletty käyttämästä yleiskielen (uudelleen määriteltyä) sanaa lakiterminä. Tätä vasten yleiskielen sanakirjan hakusanojen verraten suuri määrä termeinä yllättää. Sanakirjasanoja on noin 25 % eli neljännes kaikista termeistä. Koskapa termeinä esiintyy sekä yksi- että useampisanaisia ilmauksia, suhteellinen osuus yksisanaisista termeistä on vieläkin suurempi. Yksisanaisista termeistä peräti 44 % on yleiskielen sanakirjan hakusanoja. Esimerkkejä: alue, apina, esiintymä, jäätelö, kasvattaja, lapsi, luokittelu, metsä, noro, ostaja, porotalous, rekisteri, sarja, talletus, urakoitsija, valmistaja, viikko, yleisö.
Tunnistamme nämä sanat ja niiden yleiskielisen merkityksen. Näille tavallisille sanoille on kirjoitettu säädöksessä legaalimääritelmä eli määritelmä, joka kertoo sen, mitä sana tarkoittaa lakitekstissä. Ilmauksen legaalimääritelmä on säädöskohtainen, tai se koskee korkeintaan tietyn alan lainsäädäntöä.
Riskinhallintaa
Mitä yleiskielen sanojen termiviljelystä laissa pitäisi ajatella? Syyt käyttää tavallista sanaa terminä ovat monet. Paine käyttää tavallista sanaa terminä kansallisessa lainsäädännössä voi tulla esimerkiksi direktiivistä. Toisaalta jotkut lait käsittelevät teemoja, joissa on tarpeen ottaa puheeksi arkipuheessakin esiintyviä käsitteitä, joille mahdollisesti tarvitaan täsmällinen sisältö. Tällaisia voivat olla vaikkapa puoliso, viljelijä ja työviikko. Perussanastoon kuuluvien sanojen käyttö lakitermeinä on ristiriitainen asia, johon ei ole yksinkertaista vastausta.
Tärkeä näkökulma liittyy lakitekstin muotoilun tapaan. Tarvitseeko tavallista sanaa määritellä termiksi? Kun laissa (Finlex: 34/2015) ”metsällä tarkoitetaan − − metsämaata, kitumaata, joutomaata ja muuta metsätalousmaata”, herää kysymään, mihin metsän määritelmää tarvitaan. Aiemmin samassa laissa on käytettyä sujuvasti, erikseen määrittelemättä sanaa metsä. Tarkoituksena on kaiketi sanoa, että lakia sovelletaan paitsi metsään myös metsämaahan, kitumaahan, joutomaahan ja muuhun metsätalousmaahan. Sanan metsä tarkoitetta ei sinänsä tarvitse muuttaa.
Kielen ilmausten tasapainoilussa se, että sanalla on monta merkitystä, edustaa kielen normaalitilannetta. Jos laissa annetaan sanalle oppitekoisesti uusi merkityssisältö, se ei ole ilmiönä mullistava. Tätä tapahtuu sanoille kaiken aikaa spontaanisti. Mutta muodostaako juuri lain oppitekoinen merkityksenanto ongelman vai ei? Siinäpä kysymys.
Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 5.10.2016.