Suomen liittymisestä Euroopan unioniin on ehtinyt vierähtää jo runsaat kymmenen vuotta. Kielikello onkin omistanut 30-vuotisjuhlanumerossaan (1/2006) EU-kielen vuosikymmenelle artikkelin, jossa haastatellaan EU-kielen kanssa tekemisissä olevia.
Eurosuomen alkutaival 1990-luvun alussa oli hankala: ennen liittymistä piti saada käännettyä yli 50 000 sivua EU:n lainsäädäntöä pääasiassa ranskan kielestä. Lainsäädäntöä oli niinkin erikoistuneilta aloilta kuin viinin- ja tupakanviljelystä. Erikoisalan sanaston lisäksi piti lyhyessä ajassa luoda sadoittain uusia termejä ja ilmaisutapoja vastineiksi lähinnä ranskan lakikielen kiemuroille. Samoin tuli löytää kääntäjät ja tulkit, jotka EU-kieltä suomen kielelle välittävät. ”Tulkkeja ei ollut. Heidät piti ’löytää’ ja kouluttaa”, toteaa Suomen pysyvässä edustustossa Brysselissä Suomen liittymisen aikoihin työskennellyt Markku Keinänen.
EU:ssa on edellytetty äidinkieltä vastaavaa käännöstaitoa, ja niinpä on pitänyt löytää tehtävään suomea osaavia ulkomaalaisia. Yksi näistä suomen osaajista on EU-tulkki Richard Fletcher, joka on opiskellut suomen kieltä ensin Leedsin yliopistossa ja myöhemmin Suomessa. Suomen kielen tulkkaamisen vaikeista ja helpoista piirteistä Richard toteaa muun muassa: ”Omasta kokemuksestani sanoisin, että helpointa suomen kielen tulkkaamisessa on ääntäminen. Sehän on suomen kielessä täysin säännöllinen, toisin kuin monissa muissa kielissä, kuten esimerkiksi ruotsissa. Hyvän tulkkauksen perusedellytyksenä on lähdekielen ymmärtäminen, jota vaikeuttaisi suuresti se, että puhujan viestistä ei saisi selvää akustisista syistä.”
Tänä kesänä käynnistyvällä Suomen toisella puheenjohtajuuskaudella on otettu huomioon, että äidinkielen käyttö on tärkeää myös EU:ssa. Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöneuvos Pirkko Skutnabb toteaa, että virkamiehiä patistetaan ainakin hänen ministeriössään olemaan ylpeitä suomen kielestä ja puhumaan kokouksissa suomea. ”Suomea kannattaa käyttää, sillä suomen kielen tulkkeja on nykyään tarjolla. Muutkin EU-maat vaalivat äidinkieltään – niinpä meidänkin pitäisi olla ylpeämpiä omastamme”, toteaa Skutnabb.
Kirjoitus on julkaistu Kuukauden kielijuttu -palstalla huhtikuussa 2006.