Suomen kielitaitolaki eli laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta sisältää määräykset julkisyhteisöjen kuten valtion ja kuntien henkilöstön suomen ja ruotsin kielen taidosta. Tätä lakia noudatetaan, ellei muissa laeissa ole tarkempia määräyksiä.
Virkansa tai toimensa menestyksellisessä hoitamisessa virkamies voi tarvita muidenkin kielten taitoa. Onhan seurattava alan kehitystä, oltava perillä muiden maiden omaa alaa koskevista toimista ja lainsäädännöstä. On esiteltävä oman alan tuloksia kansainvälisillä foorumeilla, neuvoteltava ja kirjoitettava muillakin kuin omalla äidinkielellä, tavattava kollegoita.
Monilta virkamiehiltä edellytetään tai heille katsotaan ansioksi vähintään englannin kielen taito ja ammattialan mukaan jonkin muunkin suuren kielen kuten venäjän erityisosaaminen. Sanoma on saatava perille ja tietoa vastaanotetuksi niin, että molemmat osapuolet ymmärtävät samalla tavalla, mitä ollaan sopimassa tai tekemässä.
Ajattelukin on käännettävä toiselle kielelle
Ne, jotka työkseen kirjoittavat tai puhuvat omasta alastaan vierailla kielillä, ovat huomanneet, että sama teksti, joka on ihan käypä ja ymmärrettävä suomeksi, ei aina toimikaan yksi yhteen vieraalla kielellä. Ja kyse ei ole pelkästään siitä, että suomen kieli on rakenteeltaan ja kieliopiltaan erilainen kuin monet muut kielet.
Toimiessaan vieraalla kielellä virkamies joutuu tavallaan kaksinkertaisen kääntämisen piiriin: sanojen lisäksi on käännettävä oma ajattelu niin, että vastaanottajakin sen ymmärtää. Se tarkoittaa sitä, että se mitä kantasuomalainen pitää itsestäänselvyytenä ja jota niin ollen ei suomalaiseen kulttuuripiiriin kuuluvalle tarvitse edes sanoa, on vieraalle kuulijalle selvennettävä ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijana. Sanakirjassa toisiaan vastaaviksi merkityt sanatkaan eivät välttämättä kata täysin toisenkielisen sanan käsitepiiriä, sanonnoista ja kuvailmauksista puhumattakaan.
Onneksi on ammattikääntäjiä ja tulkkeja, jotka huomaavat heikkoudet, jos kirjoittaja ei ole itse kyennyt ilmaisemaan itseään riittävän selvästi. Virkamiesten kannattaakin keskustella kääntäjän tai tulkin kanssa siitä, millaiset ilmaukset vievät oman viestin käännettyinä parhaiten perille. Vinkkejä voi katsoa myös opaskirjasesta Käännetäänkö tekstisi, tulkataanko puheenvuorosi Kotuksen verkkosivuilta.
Suomen kielen taito vasta tarpeen onkin
Kielillä puhumisen taitoa tarvitaan silloinkin, kun virkamies puhuu tai kirjoittaa omalla äidinkielellään. Hän on korkeasti koulutettu ammatti-ihminen ja tottunut käyttämään kollegoidensa ja muiden viranhaltijoiden kanssa hallinnon ja oman alansa ammattisanastoa ja omaksunut sen työssään ikään kuin yhdeksi uudeksi kieleksi. Niinpä häneltä saattaa unohtua, että kaikki eivät sitä osaa. Kuitenkin myös niiden, joilla ei ole samaa koulutusta tai viitekehystä, olisi pystyttävä ymmärtämään virkamiesten tekemiä, omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Demokratian turvaamiseksi olisi julkisten raporttienkin oltava sellaisia, että niistä saisi selvää ja niitä pystyisivät käyttämään päätöksenteon tukena tai siihen vaikuttamisessa muutkin kuin erikoiskieleen perehtyneet.
Virkamiehen on tavallaan opeteltava ”kääntämään” viestinsä yleiskielelle, asetuttava vastaanottajan asemaan. Siihen olisi saatava opetusta jo ammattiin opiskellessa. Tekstistään kannattaa pyytää myös palautetta. Näitä molempia tapoja suosittelee Hyvän virkakielen toimintaohjelma. Kuten käännettäväksi aiottua tekstiä myös omakielisen tekstin selventämistä voi kokeilla yksinkertaisella keinolla: miten sanoisit tämän asian, jos kertoisit sen suullisesti? Puhuessa ei käytetä mutkikkaita lauserakenteita ja sanatkin asetetaan kuulijan mukaan. Tätähän itse asiassa hallintolakikin edellyttää.
Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 4.2.2015.