Suomalaislapsen on vaikea ymmärtää, miksi Amerikassa ainakin Tenavat-sarjakuvan mukaan harrastetaan sellaisia äidinkielen kilpailuja, joissa pitää osata kirjoittaa sana kuulemisen perusteella. Suomessahan tällaista harjoitusta ei alakoulun sanelukirjoitusten jälkeen juuri tarvita, sillä sanojemme ääntämys ja kirjoitus ovat hyvin lähellä toisiaan. Lainasanojen kanssa saa silti joskus olla tarkkana, etteivät paarit ja baarit tai pussit ja bussit mene sekaisin.
Itse olen melkein antanut väärän ohjeen puhelimessa, kun kysyjä tiedusteli, miten kirjoitetaan ”rippipaita”. Onneksi rupesin miettimään, miksi kukaan tällaista kysyisi ja onko sellaista kuin rippipaita olemassakaan – olisiko se poikien rippipuvun valkoinen paita vai kenties alban suomennos? Tarkentavan kysymyksen jälkeen ilmeni, että kyseisen, tiukkaa paitaa tarkoittavan sanan oikea kirjoitusasu olikin ribbipaita (pehmeällä b:llähän se muuten pitäisi myös ääntää!). Sana on lainaa englannista, jossa ribbed tarkoittaa joustinneulosta.
Miksi vaikeille vierassanoille ei järjestelmällisesti luoda suomalaisia vastineita? Onhan esimerkiksi strectchhousut niin vaikea lausua, että housuista tulee lähinnä stressihousut. Mutta onko sama, jos niitä nimitetään joustohousuiksi? Ainakin usein tuntuu siltä, että vierassana sinänsä on yhtä muodikas kuin itse vaate ja suomalainen sana vastaavasti jotenkin junttimainen. Kun naisen alusasulle bodystockingille aikoinaan tarjottiin Kielitoimistosta vastineeksi sanaa vartalosukka, kielenkäyttäjät kauhistuivat, vaikka kyseessä oli aivan suora käännös. Kyseinen vaate tunnetaan nykyisin bodina, joka on peräti monitulkintainen sana viitatessaan milloin vartaloon, milloin vaatteeseen. Itse ainakin hämmennyin, kun eräiden ristiäisten yhteydessä kuulin, että ”vauvalla on ihana bodi kastemekon alla”…
Vaikka stringejä ja push upeja ei alusvaateosastolla voikaan välttää, on valtaosa uusistakin vaatesanoista sentään suomen omista aineksista muodostettuja yhdyssanoja (kotelomekko ja napapaita) tai johdoksia (hiihtarit ja pistokkaat). Oikukkaimmat muoti-ilmiöt katoavat, jolloin sanakin katoaa (esimerkiksi elefanttitossut, nuo 50-luvun naisten päällyskengät). Kestävimmät sulautuvat osaksi sanastoamme (baskeri, frakki, trenssi).
Tekstiilejä nimittäville termeille on vaikea luoda vastineita, mistä syystä niissä on niin paljon vierassanoja, fleecestä alussa mainittuun ribbiin. Ne ovat hankalia vieraiden äänteittensä vuoksi, mutta onhan meillä totuttu chenilleen ja froteeseenkin. Alkuperältään vieraita ovat myös sellaiset kotoisen kuuloiset sanat kuin sametti, silkki ja villa. Silloin, kun tekstiilisana on rekisteröity tavaramerkki, kuten on laita esimerkiksi monien modernien mikrokuitujen nimissä, merkin haltijat kieltävät sanan mukauttamisen suomen kieleen. Tarkoituksena on, etteivät muiden valmistajien vastaavat tuotteet hyötyisi toisen merkistä. Tavaramerkkisanoja ei saisi kirjoittaa pienellä alkukirjaimella – eikä niitä voi panna sanakirjaan. Tästä syystä esimerkiksi Enstex-haalareiden oikeaa kirjoitusasua ei (valitettavasti!) voi tarkistaa sanakirjasta.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 4/2000.