Suomen kaksikielisyys tulee selvästi näkyviin paikannimissä, varsinkin silloin kun katsellaan erilaisia karttoihin ja katukilpiin merkittyjä nimiä.
Monissa kaupungeissamme on Torikatu. Mutta katukilvessä, suomalaisen nimen ylä- tai alapuolella voi olla nimi Torggatan, tai kilvessä on pelkkä Torggatan– aina paikkakunnan kielisuhteiden mukaan. Nykyisin ruotsalaisia paikannimiä on parin sadan kilometrin pituisella rantakaistalla Pohjanmaalla ja melkein koko etelärannikon pituudelta.
Mutta ruotsalaista asutusta on ollut myös tämän alueen ulkopuolella. Esimerkiksi Porin seudun nimiä ovat Pirskeri, Preiviiki ja Päriholma. Ne juontuvat vanhoista ruotsalaisista nimistä ja osoittavat, että seudulla on alkuaan asunut ruotsinkielistä väkeä.
Toisaalta nykyisillä ruotsalaisalueilla on paljon alkuperältään suomenkielisiä paikannimiä. Esimerkiksi nimet, joiden jälkiosana on -lot, -mo ja -sor paljastuvat vanhoiksi -luoto, -maa ja -saari -nimiksi.
Tuhannet suomesta ruotsiin ja ruotsista suomeen lainatut paikannimet ovat eläviä todisteita rannikoittemme asuttajista. Nimien lainaaminen todistaa erikielisten väestöryhmien pitkäaikaisista yhteyksistä ja jopa kielenvaihdosta.
Varhaisina aikoina, ruotsalaisten lainatessa suomenkielisiä nimiä, nimet siirrettiin kielestä toiseen mukailemalla ne lainaajakielen äännerakenteeseen sopiviksi. Nuoremmissa, ruotsista suomeen otetuissa lainoissa on useimmin päädytty kääntämiseen. Pääkaupunkiseudulla on paljon esimerkkejä käännösnimistä. Vanhat ruotsinkieliset nimet, kuten Ärtholmen, Tjärholmen ja Råholmen, ovat vasta 1800-luvun lopulla saaneet sanatarkat suomalaisvastineet Hernesaari, Tervasaari ja Rajasaari. Punavuoret on samanlainen käännös nimestä Rödbergen; kansanomainen Rööperi ei ilmeisesti kelvannut viralliseksi nimeksi.
Vanha saarennimi Busholmen on käännetty Jätkäsaareksi. Nyt Jätkäsaaresta on tulossa muodikas asuinalue, jonka nimeksi Jätkäsaari ei oikein tunnu sopivan. Vika ei kuitenkaan ole alkuperäisessä nimessä vaan virheellisessä käännöksessä: nimen alun bus-elementillä ei ole mitään tekemistä ”jätkien” kanssa vaan siihen sisältyy keskiaikaisen rahtilaivan nimitys. Siis loppujen lopuksi Busholmen osoittautuu hyvinkin ”hienoksi” nimeksi.
Myös kaupunkiemme nimissä on erityyppisiä lainoja. Aloitetaan nimestä Porvoo. Se juontuu kaupungin ruotsalaisesta nimestä Borgå, joka on muodostettu sanoista borg ja å, merkitykseltään ’linna’ ja ’joki’, eli "Linnajoki". Porvoo on siis lainattu äännemukaelmana.
Tammisaaren nimi on taas eräänlainen käännös nimestä Ekenäs. Sen alkuosa Ek on aivan oikein saanut käännösasun Tammi, mutta on vaikea ymmärtää, miksi nimen lopun näs ’niemi’ on muuttunut saareksi.
Nimi Björneborg on suomalaistettu erikoisesti. Se olisi voitu kääntää vaikkapa ”Karhulinnaksi”, mutta niin ei ole tehty, vaan suomalainen nimi perustuu Björneborg-nimen jälkiosaan: borgista on tullut suomeksi Pori.
Joissakin nimissä on nähtävissä jonkun suurmiehen tai suurnaisen nimi: Kristiinankaupunki – Kristinestad on nimetty kenraalikuvernööri Per Brahen puolison Kristina Stenbockin mukaan. Kreiviä itseään on muistettu nimessä Brahestad eli Raahe. Haminan ruotsalaisessa nimessä Fredrikshamn on muisto kuningas Fredrik ensimmäisestä ja Loviisa on saanut nimensä kuningatar Lovisa Ulrikan mukaan.
Paikannimemme ovat mielenkiintoisia ja niillä on meille paljon kerrottavaa. Esimerkkini osoittivat, kuinka nimiä on lainattu kielestä toiseen jo keskiajalta lähtien. Monet nimet ovat ajan myötä käyneet sisällöltään ”käsittämättömiksi”. Siksi me Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa valmistamme parhaillaan suurta suomalaista paikannimisanakirjaa, jossa toivottavasti pystymme antamaan selityksen monille kummallisilta tuntuville nimille, niin suomalaisille kuin ruotsalaisillekin.
Pakina on esitetty Ylen Radio 1:ssä 14. ja 15.7.2006 (lukijana Leila Mattfolk).