Muistatteko sadun vaarin kintaasta? Sen, jossa hiiri löysi maahan pudonneen kintaan ja muutti siihen asumaan. Kovin kauan hiiri ei kuitenkaan saanut nauttia kintaan rauhasta, sillä muukin metsän väki tahtoi kintaaseen, joka lopulta suorastaan kihisi väen paljoudesta. Tuo kihisevä kinnas tulee mieleen monista muodikkaista ilmiöistä, joskus jopa sanoista. Viimeksi näin kävi, kun Kielitoimistolta kysyttiin, mikä osaamiskeskus ”oikeasti on”. Sanaa selvitellessä alkoi näyttää siltä, että osaamiskeskusten jakajia riittää monella taholla.
Osaamiskeskuksista on julkisesti keskusteltu muun muassa YLEn organisaatiouudistuksen yhteydessä, kun television toimituksia haluttiin yhdistää eri ”osaamisalueiden”, esimerkiksi teatterin, osaamiskeskuksiksi. Tämä oudoksutti ensinnäkin siksi, että sanalla osaamiskeskus oli suomen kielessä jo muuta käyttöä. Sana yhdistyi valtionhallinnon piirissä 90-luvun alkupuolella suunniteltuihin aluekehityslain tavoiteohjelmien mukaisiin osaamiskeskuksiin. Niissä tietyn alan tutkimus- ja yritystoiminta eli osaaminen yhdistetään siten, että samalla paikkakunnalla toimivat saman alan korkeakoulut ja yritykset tekevät yhteistyötä. Tällaisia osaamiskeskuksia ovat vaikkapa matkailun osaamiskeskus, metsäosaamiskeskus ja kulttuuriteollisuuden osaamiskeskus.
Niitä perustetaan koko ajan lisääkin. Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan yhteyteen on valmistumassa hyvinvoinnin osaamiskeskus Viveca, jonka tarkoituksena on yhdistää hyvinvointiteknologian opetus, tutkimus ja tuotekehittely.
Nämä laajat hallinnollis-kaupallis-tieteelliset yhteistyöverkot ovat aika erilaisia osaamisen keskuksia kuin yhden talon sisällä olevat toimintayksiköt, joita on totuttu kutsumaan toimistoiksi tai osastoiksi, tiedotusvälineistä puheen ollen toimituksiksi. Mikä pahempaa, organisaatiomuutokseen ja nimien vaihtoon saattaa kätkeytyä orwellmaisen kaunistelevasti se, että osastoja tosiasiassa lakkautetaan ja toimintaa supistetaan.
Toisaalta uusien sanojen voimaan myös vilpittömästi uskotaan. Eri yrityksissä yksiköiden nimiä on vaihdettu modernin kuuloisiksi osaamiskeskuksiksi, joiden katsotaan heijastavan uudenlaista ajattelua ja työskentelyä.
Sama optimismi – tai näkökulmasta riippuen sanamagia – näkyy myös toisen aikamme sanan, nimittäin sanan oppimiskeskus, suosiossa. Eräässä arkkitehtialan julkaisussa kerrotaan, miten ”uudentyyppisissä oppimiskeskuksissa työskentelee tulevaisuuden oppimisympäristöjen haasteet sisäistäneitä innostuneita opettajia ja muuta henkilökuntaa”. Tässä oppimiskeskus merkitsee suunnilleen samaa kuin koulu, mutta sanaan törmää monessa muussakin yhteydessä. Oppimiskeskuksella tarkoitetaan usein ammatillista oppilaitosta tai ammattikorkeakoulua tai niiden yhdistelmää – esimerkiksi entinen Harjun maatalousoppilaitos on nyt Harjun oppimiskeskus.
Toisaalta oppimiskeskuksia ovat yliopistojen ja muiden opinahjojen yhteyteen sijoitettavat modernit tilat, joissa on mahdollisuus itseopiskeluun varsinkin laajojen verkkoyhteyksien ja muun tietotekniikan ansiosta. Myös se paikka, joka aikaisemmin tunnettiin kirjastona, saattaa nyt olla nimeltään oppimiskeskus (mallina englannin learning center).
Toisinaan sanalla yksinkertaisesti viitataan edellä mainittuja toimintoja sisältävään rakennukseen: oppimiskeskuksessa äänestetään tai sieltä voi varata kurssi- ja majoitustilaa. Viimeksi mainitussa tapauksessa tila on ehkä aiemmin tunnettu jonkin järjestön kurssi- tai koulutuskeskuksena; nykynimi saattaa olla perusteellisesti koulutus- ja oppimiskeskus.
Entä sitten? Eivätkö sanat oppimis- ja osaamiskeskus ole sentään kunnon suomea verrattuna kaiken maailman ”Centereihin”? Ovathan ne, mutta niiden avulla on vaikea viestiä, ainakin, jos sanojen merkityskenttä tästä vielä laajenee. Siispä toivon, etteivät ihan kaikki tahdo kintaaseen – sehän voi vaikka haljeta – ja oppimis- ja osaamiskeskusten rinnalla saadaan säilymään edes muutama koulu, kirjasto ja tutkimuslaitos.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 1/2003.