Kun kielenhuollon tiedotuslehteen Kielikelloon tämän vuoden alussa koottiin luettelo ruoka-alan uudesta sanastosta, listasta tuli väkisinkin vierassanalista. Keittiön kansainvälistymisestä kertoo se, että kyseisessä sanastossa on käytetty lyhennettä seitsemästätoista kielestä, joihin ruokien ja juomien selitteissä viitataan niiden alkuperää kuvattaessa.
Arabiasta on esimerkiksi hummus (kahviherneistä yms. valmistettu tahna), japanista sushi (riisistä ja kalasta tai äyriäisistä valmistettuja suupaloja) ja hindusta vindaloo (intialainen karriruoka). Mutta sanojen takana on kieliä vielä enemmän kuin lyhenneluettelosta näkyy. Esimerkiksi vokki (~ wok) on alun perin kiinaa; korealaistenkin ruokien rantauduttua Suomeen listalle on päässyt myös kimchi (korealainen hapankaalia muistuttava lisuke).
Lainasanoja ovat monet ruokien nimet vanhastaankin, mainitaan lähestyvän joulun kunniaksi vaikkapa kinkku (ruotsin skinka). Suomen kielen äännejärjestelmään täysin mukautuneita sanoja ei vain tunnista heti lainoiksi, eikä niistä ole vaivaa kieltä käytettäessä. Jotkin lainasanat taas sulautuvat niin hyvin suomeen jo alkuperäisessä muodossaan, esimerkiksi paella, ettei niitä ole tarpeen paljoakaan muokata.
Toisin on sellaisten sanojen laita, joita on vaikea sekä ääntää että kirjoittaa. Lohiquichen sijasta ainakin itse tilaisin mieluummin lohipiiraan, sillä ääntäminen on kiusallista: jos yrittää lausua sanan quiche ranskalaisittain ”kiš”, ei ehkä tule ymmärretyksi; jos ääntää kirjoitusasun mukaisesti jotakuinkin ”kuishe”, myyjä taas varmasti osaa korjata sen ”kishiksi”...
Soisin myös, että englannin sanalle smoothie (jogurtista tai maidosta ja marjoista tai hedelmistä tehty sakea juoma) kehiteltäisiin suomalainen vastine, korvattiinhan milk-shakekin aikanaan pirtelöllä. Tosin sitten ei saisi enää ihailla kahvilanmyyjän kuulutusta keittiön puolelle: ”Mustikkasmoothie!” Olen kuullut helsinkiläisessä kahvilassa lausuttavan tämän siten, että jälkiosan ääntämys oli täydellisen amerikanenglannin mukainen; siitä huolimatta – tai juuri siksi – yhdyssana vaikutti vähän eripariselta.
Suomenkielisiä vastineita ruokasanoille on kehitelty ja kehitellään niin ravintoloiden keittiöissä, ruokatoimittajien piirissä kuin silloin tällöin myös Kielitoimiston kahvipöydässä. Viimeksi mainitussa on syntynyt crème fraîchen vastine ranskankerma.
Korjaan tässä pahoitellen virheellisen tiedon, jonka olen antanut kirjassani Uudissanat rötösherrasta salarakkaaseen (2007). Sanaa ranskankerma ei keksinyt Marja Lehtinen, joka kyllä muuten ansioitui ruoka-alankin kielen kehittelyssä, vaan Raija Lehtinen. Hän on myös ehdottanut greipin kaltaisen sitrushedelmän uglin suomalaiseksi vastineeksi sanaa rumeliini – ja uusimmassa ruoka-Kielikellossa sanaa söpöliini englannin sweetien (sitrushedelmä sekin) tilalle.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 6/2007.