Mämmi kuuluu pääsiäisajan ruokapöytään nykyisin kaikkialla Suomessa. Vielä sata vuotta sitten tätä mustanpuhuvaa herkkua syötiin vain Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Uudellamaalla ja Hämeessä, jotka olivat keskiajalla katolisen kirkon aluetta.

Pitkäperjantai oli aikoinaan niin pyhä päivä, että silloin ei saanut sytyttää tulta, vaan syötiin kylmiä ruokia. Katolisella ajalla piti myös paastota, ja mämmi on vanha paastoruoka. Sitä syötiin semmoisenaan tai ruisleivän päälle siveltynä. Pitkääperjantaita onkin nimitetty Hämeessä mämmipäiväksi.

Mämmi (murteissa myös mämmy, mämmä) valmistetaan ruisjauhoista, maltaista ja vedestä. Ensin se imelletään, sitten keitetään ja lopuksi paistetaan. Pääsiäismämmin lisäksi Suomessa on valmistettu monenlaisia muitakin kansanomaisia mämmejä. Niitä on sanottu mämmeiksi, mutta myös monia muita nimiä on käytetty.

Peruna- eli potaattimämmiin pantiin, kuten nimikin kertoo, survottua perunaa. Tätä länsisuomalaista ruokaa tarjottiin pääsiäisenä ja laskiaisena sekä lisäksi arkiruokana syksyisin. Perunamämmillä on ollut murteissa monenlaisia nimityksiä: tömppämämmi, tokeromämmi, riivimämmi, imeläkisko, prötti, ropsu, kroppana, plässi.

Muun muassa Satakunnassa ja Kymenlaaksossa on etenkin syksyllä teurastusaikaan tehty verestä ja ruisjauhoista verimämmiä. Sama ruoka tunnetaan laajalti länsimurteissa ja myös yleiskielessä veripalttuna.

Hapanimelä marjamämmi tehtiin puolukoista, ruisjauhoista ja vedestä. Marjamämmi-nimitystä käytettiin itäisessä ja paikoin eteläisessä Suomessa. Muita nimityksiä ovat muun muassa marjarieska, marjakuutelo, marjaroppana, marjaprettu, puolapirana, roverieska, mokkermaija, pippa, taaru, tirri, rotso ja läpäkkä.

Kaikki edellä mainitut mämmit ovat paistoksia. Mämmiksi on paikoin Itä-Suomessa kuitenkin nimitetty myös vellimäistä imellettyä ruisjauhojuomaa. Sitä käytettiin maidon vastineena, kun lehmä oli ummessa tai lehmää ei ollut. Tämä kaljantapainen juoma tunnettiin muualla maassa esimerkiksi sellaisilla nimillä kuin muikuri, mustanlehmänmaito, pellonpiimä, penkkivelli, syötävätaikina ja varijuuri.

Mämmi paistetaan ja myydään nykyisin pahvisissa laatikoissa, joiden pinta muistuttaa valkorunkoisen koivun kylkeä. Aikanaan mämmirasia olikin tuohta. Savolaisten ja hämäläisten käyttämät nimitykset tuokkonen, tuohinen, tuohkonen, tuokkinen ja tokkonen perustuvat juuri sanaan tuohi.

Laajalti sekä Itä- että Länsi-Suomessa tuokkosesta on puolestaan käytetty nimitystä rove. Länsisuomalaiset ovat puhuneet myös ropposesta, roppisesta, rovikosta ja ropukasta. Sekä rove että nämä muut ro-alkuiset liittyvät ääntä kuvailevaan ropista-verbiin. Samaa alkuperää on ilmaus ”tuohi on roveellaan”: tuohi on parhaimmillaan kiskottavaksi loppukeväällä, jolloin se irtoaa että ropsahtaa.

Entä minkä vuoksi kömpelökätistä ihmistä nimitetään mämmikouraksi? Yksinkertaisesti siksi, että hänen kätensä ovat mämmimäisen vetelät.


Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 6.4.2004.

Jaa