”Kestävyysvaje on luotaantyöntävä sana, mutta selkäpiitä karmiva on julkisen talouden suunnitelmakin.” Näin ruoti virkakieltä alan todellinen asiantuntija, valtiovarainministeriön talouspolitiikan koordinaattori Jukka Pekkarinen, haastattelussa keväällä. Hänen kanssaan on helppoa olla samaa mieltä. Pahimmillaan virkakieli on juuri maineensa veroista: kankeaa, monimutkaista, täsmällisyyden tavoittelussaan epäselvää ja sanalla sanoen liian virallista. Se maistuu paperilta tai, mikä vielä pahempaa, ei miltään.
Ongelma on monille toimittajillekin tuttu, sillä me toimittajat painimme arkisessa työssämme samojen haasteiden kanssa kuin viranhaltijat omassa viestinnässään: Miten kertoa vaikeista ja laajoista asiakokonaisuuksista yksinkertaisesti, tiiviisti, selvästi ja ymmärrettävästi? Mutta samalla kuitenkin virheettömästi, asiallisesti ja tarkkuudesta tinkimättä. Helpommin sanottu kuin tehty.
Haasteista suurin on ymmärrettävyys. Ei oikeastaan se, osaammeko kirjoittaa ymmärrettävää tekstiä, vaan se, ymmärrämmekö itse mistä on kyse. Jos jälkimmäinen onnistuu, ensin mainittukin seuraa perässä. Kieli on ajattelun väline – klisee, mutta se pitää paikkansa. Ajattelun lisäksi on olennaisen tärkeää ymmärtää, että uutis- ja virkakieli eivät elä itseään varten vaan yleisöä varten. Tekstin arvo määräytyy sen mukaan, kuinka hyvin viesti menee perille.
Todellisia huippuasiantuntijoita ovat ne, jotka osaavat ja uskaltavat kertoa vaikeista asioista niin, että kuka tahansa pysyy kärryillä. Olin esimerkiksi hiljattain seminaarissa, jossa eräs puhuja määritteli ”julkisen palvelulupauksen” näin: se tarkoittaa sitä, mitä minun on kohtuullista saada yhteiskunnalta elämänmittaisen verojenmaksun jälkeen. Selvää suomea. Kiitos.
Kielenkäytön ammattilaisuutta on osata asettua yleisön, lukijan tai kuulijan asemaan, ja muokata kieltään tämän mukaan. Tätä voi kutsua muodikkaasti tunneälyksi, jota tarvitaan kaikessa kielenkäytössä. Tarvitsemme siis ymmärrystä ja herkkyyttä, tietoa ja taitoa. Kun ajatus on kirkas, teksti on ymmärrettävää ja selvää. Kaunis mieli, kaunis kieli.
Kirjoitus on julkaistu 16.6.2015 osana Kotuksen virkakielikampanjaa.