Pienenä ruoka maistui vieraisilla aina paremmalta kuin kotona. Vieraan ruoka maistuu laajemminkin: esimerkiksi Pietarissa Nevskillä on vaikea löytää pelmeneitä ja Kööpenhaminassa tanskalaisia voileipiä – sen sijaan on kyllä pizzerioita ja hampurilaispaikkoja, joiden tarjoamat tuotteet alkavatkin olla kansoja yhdistävää perinneruokaa. Yhä kaukaisemmat etniset eli eri maiden kansalliset herkut vaikkapa kreolikeittiöstä ja thairavintoloista tuovat lisäksi ruokapöytäämme jatkuvasti uusia elämyksiä.
Mutta me herkuttelemme paitsi eksoottisilla ruoilla myös eksoottisilla sanoilla. Ei riitä, että uusia sanoja tulee uusien asioiden myötä, vaan joskus otetaan vieras sana tutunkin tilalle, ja tällaisen luksuslainan uutuudenviehätys saa vanhan sanan tuntumaan tylsältä.
Jokin aika sitten lehtien ruokajuttuihin ilmestyi sana barbecue. Lähemmin luettaessa jutut paljastuivat grilliruokaohjeiksi. Miksi otettiin käyttöön uusi vaikea sana, jota on hankala sekä kirjoittaa että lausua? Eikö grilli olekaan tarpeeksi eksoottinen? Selityksenä lienee paitsi se, että ihminen haluaa aina uutta, myös se, että grilli on joka takapihalle ilmestyessään kokenut arvonalennuksen ja tuo mieleen vain makkaralenkin. Hohdokkailla barbecuekutsuilla nautitaan tietysti ylellisemmistä herkuista, mikä onkin uuden sanan viesti. – Englannin kautta meille päätynyt sana on muuten intiaanien kieltä ja tarkoittaa kokonaisena paistettua eläintä.
Mitäs sitten mahtaa olla bagel – beigeli – bakeli – paakeli? Näissä kaikissa kirjoitusasuissa esiintyy meille lounasherkkukaupoissa (vai pitäisikö sanoa deleissä?) uutuutena tarjottava amerikanjuutalaiseen perinteeseen kuuluva ruoka, joka on ilmiselvästi rinkeli. Tätä sanaa tarjottiinkin käyttöön kielitoimiston neuvonnasta, kun beigelin oikeinkirjoituksen kanssa tuskailevat sinne ensi kertaa soittivat. Täytetty rinkeli oli kuitenkin kysyjien mielestä kovin arkinen ilmaisu. Sanaa käsiteltiin viime vuonna myös suomen kielen lautakunnassa, joka teki kompromissin oman ja vieraan välillä päätyessään suosittamaan yhdyssanaa bagelrinkeli.
Arkisuus siis ei myy, eikä tuote kuulosta hohdokkaalta, ellei sen nimi jo pysähdytä. Tämän sanoi suoraan muuan kahvilanpitäjä, joka mietti, kirjoittaako ruokalistaan ”toast” vai ”toust”. Kun ehdotettiin kirjoitettavaksi paahtoleipä, hän kauhistui vilpittömästi: ”Eihän sellaista kukaan osta!”
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 1/1998.