Euroopan unioni on tuonut suomen kieleen monenlaisia aineksia, joissa riittää pohdittavaa niin kääntäjille kuin lakikielen rakenteita tutkivillekin. Monet unionikieleen liittyvät käsitteet askarruttavat myös jokapäiväistä kirjoitustyötä tekeviä, mikä näkyy ja kuuluu Kielitoimiston neuvontapuhelimessa. Erilaisten termikysymysten lisäksi vastataan usein oikeinkirjoitusta, esimerkiksi alkukirjaimen kokoa, koskeviin kysymyksiin – vaikkapa siihen, miten kirjoitetaan sana eurooppaoikeus (todellakin pienellä ja yhteen). Alkukirjainkysymysten lisäksi aiheuttaa usein epätietoisuutta, onko jokin käsite yhdyssana vai erikseen kirjoitettava sanaliitto.
Uutisissa vilahtelee usein lyhenne HVK. Se tarkoittaa hallitusten välistä konferenssia, mitä ei aina muisteta selittää lukijoille ja kuulijoille. Koska konferensseja on järjestetty aikaisemminkin, lyhenne ilmeisesti oletetaan kansalaisille selittämättäkin tutuksi (perustuuhan se suomenkielisiin sanoihin). Aiempien konferenssien yhteydessä on yleensä totuttu kirjoittamaan sanapari hallitusten välinen kahdeksi eri sanaksi. Tänä vuonna lehdissä on kuitenkin alkanut näkyä myös yhdyssana hallitustenvälinen, mikä on herättänyt kysymyksen, onko se oikein. Siis yhteen vai erikseen?
Yhteen kirjoittaminenkin on mahdollista. Se osoittaa, että kyseessä alkaa olla vakiintunut käsite, joka jo yksinään kertoo kansalaisille, että kyseessä ei ole minkä tahansa maiden hallitusten välinen tapaaminen vaan tietynlainen ja tietyistä syistä järjestettävä Euroopan unionin hallitusten välinen konferenssi.
Suomen kielelle on ominaista, että yhdyssanan ja sanaliiton raja liukuu, meillä on loputtomiin yhdyssanan ja sanaliiton välimailla olevia ilmauksia. Genetiivialkuiset -inen-loppuiset adjektiivijohdokset kirjoitetaan usein yhteen (kahdenkeskinen, maailmanlaajuinen), mutta esimerkiksi CD-Perussanakirjassa hakusanoina esiintyvistä -välinen-loppuisista yhdyssanoista monessa on merkintä, joka osoittaa erikseenkin kirjoittamisen olevan mahdollista (koulujenvälinen ~ koulujen välinen). Kuten esimerkistä näkyy, yhdyssanan alkuosan muodostava sana voi olla paitsi yksikön myös monikon genetiivissä.Vaikka haluaisi olla kuinka johdonmukainen, yhdessäkin tekstissä joutuu joskus kirjoittamaan saman käsitteen sekä yhteen että erikseen. Asiaan vaikuttaa lauserakenne, lähinnä se, kohdistuuko edellä oleva määrite koko ilmaukseen vai vain ensimmäiseen sanaan (kasvava alkoholinkulutus — miedon alkoholin kulutus). Joissain termeissä eriytynyt merkitys on säilyttänyt yhdyssanassa vanhan taivutusmuodonkin, eikä sanaa merkityksen jonkin verran muuttumatta voida jakaa sanaliitoksi (kansainvälinen – kansojen välinen; pappeinkokous – nuorten pappien kokous).
Aika näyttää, miten hallitustenvälisen lopulta käy. Riittääkö se jonain päivänä yksinäänkin käytettynä (siis ilman sanaa konferenssi) viittaamaan kyseiseen tapaamiseen? Niinhän adjektiiveille joskus käy: esimerkiksi sana jäsentenvälinen saattaa esiintyä ilman täydentävää kilpailu-sanaa. Useimpien kun oletetaan tietävän, että ”jäsentenvälisistä” puhuttaessa tarkoitetaan samaan urheiluseuraan (joskus kuvallisesti muuhunkin seuraan) kuuluvien jäsenten välistä ottelua.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 5/2003.