Miten hankalaa onkaan näkövammaisten ja pyörätuolilla liikkuvien kulkea kaupungilla, kun jo lastenvaunujen kanssa kulkeva joutuu miettimään reittejään. Kaduilla on rappusia ja korokkeita, kaupoissa kapeita käytäviä, puistoissa jyrkkiä polkuja. Matalalattiabussien ansiosta Helsingin kaupunginosasta toiseen liikkuminen sentään käy helpommin kuin 1870–80-luvulla. Silloin tosin rahastajilla ja jopa kuljettajilla oli aikaa nousta auttamaan vaunujen kanssa kulkevaa, jos kanssamatkustajat eivät ehtineet ensin. Erilaisiin paikkoihin perille pääsemistä helpottaa nykyisin sekin, että hissejä on rakennettu sinnekin, missä niitä ennen olisi pidetty laiskureiden hömpötyksenä.
Matalalattiabussit ja hissit ovat toteutuneita esimerkkejä pyrkimyksestä kohti esteettömyyttä. Tällä en tarkoita vain esteettömän liikkumisen mahdollistavaa rakentamista vaan myös esteetöntä pääsyä tiedon lähteille, olipa kyse verkkosivuista, opiskelusta tai lääkepakkaustekstien muuntamisesta näkövammaisten luettavaan muotoon, esimerkiksi pistekirjoitukselle.
Esteettömyyden rinnalla käytetään myös sanaa saavutettavuus. Palvelujen, tiedon ja kulttuurin pitää olla helposti saatavilla ja kaikkien ulottuvilla. Asiaan vaikuttaa myös syrjimättömyyseriaate, joka on kirjattu lakeihinkin.
Kaikki kolme kaunista tavoitetta, esteettömyys, saavutettavuus ja syrjimättömyys ovat sanoina kankeahkoja, mikä johtuu siitä, että ne ovat moninkertaisia johdoksia. Samantapaisiin ominaisuudennimiin on päädytty erityyppisten kantasanojen kautta: este > esteetön > esteettömyys; saavuttaa > saavutettava > saavutettavuus; syrjiä > syrjimätön > syrjimättömyys.
Vastaavan muodon voi tehdä mistä tahansa verbistä, tuttuja ovat vaikka tupakoimattomuus ja hyökkäämättömyys. Jos kouluissa asetettaisiin tavoitteeksi kiusaamattomuus tai terveyden tarkkailussa lihomattomuus, sanat kyllä ymmärrettäisiin, vaikka varmaan niitä pidettäisiin mutkikkaina.
Esteettömyys, saavutettavuus ja syrjimättömyys esiintyvät teksteissä, joissa puhutaan periaatteista ja tavoitteista; tällaiset tekstit ovat melko abstrakteja. Sanat myös yhdistetään keskenään hyvin erilaisiin asioihin: puhutaan toisaalta työelämän, toisaalta autoveron syrjimättömyydestä. Tavallisessa puheessa tällaisia käsitteitä ei tarvita, vaan todetaan esimerkiksi, että kaduilla pitää päästä kulkemaan ilman esteitä ja että ketään ei saa syrjiä.
Tavoitteet ja ihanteet ovat kuitenkin usein abstrakteja käsitteitä vanhastaankin (vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus). Niistä puhuttaessa voi aivan ymmärrettävästi sanoa, kuten vammaisten vuonna: ”Syrjimättömyys on oikeutemme.”
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 5/2006.