Siirry sisältöön

Vuoteen 1809 Suomi kuului vielä Ruotsiin. 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä julkaistu kirjallisuus lasketaan muun Ruotsin vallan aikana julkaistun kirjallisuuden tavoin vanhan kirjasuomen periodiin kuuluvaksi.

Taistelun kautta kompromissiin

Kirjakieli alkoi hitaasti uudistua heti 1810-luvun alusta. Vasta 1820-luvulle tultaessa itämurteiden vaikutus alkaa tuntuvammin näkyä aiemmin lähes yksinomaisesti länsimurteisiin pohjautuneessa kirjakielessä.

Itä- ja länsimurteiden taistelu asemasta kehittyvässä kirjakielessä näkyy etenkin 1830-luvun ja vielä 1840-luvunkin kielessä. Murteiden taistelun päätyttyä kompromissiin kirjakieli alkoi vakiintua.

Pohja lännestä, piirteitä idästä

Vanha länsimurteinen pohja säilyi hivenen uudistettuna, mutta tietyt itämurteiset piirteet hyväksyttiin kirjakieleen. Uuden ortografian vakiinnutti lopulta virsikirjan (1841) ja viimein myös Raamatun (1852–1853) siirtyminen tämän kannalle.

Seuraavat vuosikymmenet olivat etenkin tuntuvan sanaston kasvun kautta, mutta myös syntaksti eli lauserakenne uudistui. Vielä vakiintumattomista äänne- ja muotopiirteistä useimmat alkoivat vakiintua nykyiselleen viimeistään 1870-luvulla, minkä takia nykysuomen katsotaan alkavan jo noin vuodesta 1880.

Kolme kehityskautta

1800-luvun kirjasuomi jakaantuu siis kaikkien kirjasuomen kehityskausien kesken:

  • 1800-luvun ensimmäinen vuosikymmen kuuluu vielä vanhaan kirjasuomeen
  • vuodet 1810–1880 lasketaan erityiseksi varhaisnykysuomen kaudeksi
  • 1880- ja 1890-luvut katsotaan jo nykysuomen kauteen kuuluviksi.

Nykysuomi syntyi ja vakiintui lähelle nykyistä muotoaan juuri 1800-luvulla. Tämän aikakauden kielen tutkimus on siksi edelleen olennaista nykyisen suomen kielen ja sen kodifioinnissa tehtyjen ratkaisujen ymmärtämiseksi.


Kirjallisuutta

Häkkinen, Kaisa 1994: Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. Helsinki: WSOY.

Lauerma, Petri 2004: Aluemurre vai murteiden yhdistelmä – keskustelu kirjakielen perustasta 1800-luvun alkupuolella. Yhteistä kieltä tekemässä, s. 136–176. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Jaa