Alakoululaisina pikkuveljeni ja minä paheksuimme syvästi naapurin poikia, jotka lausuivat sankarimme Davy Crockettin nimen davy dokket, sillä lapsikin tiesi, että se pitää lausua deivi krokket. Elämä kosti vuosikymmeniä myöhemmin kun englantilaisen kummipojan isosisko purskahti nauruun lausuessani nimen Hermione höömioun enkä ömaioni.
Vieraskielisiä nimiä lausuessa saa olla kieli keskellä suuta, sillä niihin liittyy monenmoisia intohimoja. Kielilautakunta suosittaa asianomaisen maan käytäntöä mahdollisuuksien mukaan noudattavaa ääntämistapaa, mutta se neuvo ei aina auta.
Jos puhun englantilaisesta kotikaupungistani nimellä oksfd, kuten paikalliset sanovat, koen rehenteleväni kielitaidollani. Suomessa on totuttu sanomaan oksford. Syynä tietenkin se, että kahden konsonantin tavu on äännejärjestelmällemme vieras. Ärrän ääntyminen on joko kirjoitusasun tai amerikanenglannin vaikutusta. Ipad sen sijaan ei ole ipadi vaan aipäd, varmaankin koska sanaa on kuultu paljon englanniksi eikä sen lausuminen tuota vaikeuksia. Mutta toisaalta sanotaan tolkien (ei tolkiin) ja harri potter (ei häri potö).
Harvalla on enää vaikeuksia b:n ja g:n, saati d:n ääntämisessä, vaikka ne ovat kaikki alkuaan kielellemme vieraita äänteitä. Portooviini naurattaa jo kaikkia.
Toisaalta suomenruotsalaisissa nimissä suvaittaneen nykyään suomalainen u-äänne, jota äitini jaksoi aina kauhistella, kun teimme tämän kardinaalivirheen. Painokin saa jo olla ensitavulla sellaisissa nimissä kuin Gulin.
Entä sitten kielet, joita vain harva osaa? Unkarin alkeistaan ylpeän opiskelijan oli turha lähteä hakemaan Alkosta majaar fäheer booria noina muinaisina aikoina, jolloin joka pullo oli pyydettävä tiskiltä. Ei ihme, jos Suomessa juotu paljon ranskalaisia viinejä.
Palataan deivi krokkettiin. Mistä siihen putkahti tupla-k, kun oikea ääntämys on krokit? Sama ilmiö on havaittavissa pikku kanttorien nimessä, joka useimmiten lausutaan kanttoores minoores, kun latinaa noudattava ääntämisasu olisi kantoorees minoorees. Ruotsin vaikutushan se siellä kummittelee. Kukaan ei enää sano Bärliini tai Šveitsi, mutta tuo konsonanttien kahdentuminen istuu tiukassa.
Nykyään vaikutukset tulevat Atlantin takaa. Saksalainen Michael vääntyy maikliksi ja ruotsalaisesta Thomasista tule tomas.
Aina on joku, jonka tyhmyydelle päästään nauramaan.