Roolipelaajien suurtapahtuma Ropecon myönsi minulle viime viikolla vuotuisen tunnustuksensa Kultaisen lohikäärmeen Tolkienin teosten suomentamisesta ja pohjan laskemisesta suomalaiselle fantasiasanastolle. Palkinnosta kiitollisena käytän tilaisuutta hyväkseni ja kerron parin sanan taustoista.
Olen syypää siihen, että suomalaiset fantasian harrastajat kirjoittavat sanan haltija itsepäisesti ilman j:tä. Tolkienin kirjoissa esiintyy mytologinen kansa, joista hän käyttää nimeä elf (elves). Elf on yleensä oli ollut tapana kääntää suomeksi sanalla keiju tai keijukainen, kuten Risto Pitkänen tekikin suomentaessaan teoksen The Hobbit nimellä Lohikäärmevuori. Sana keiju herää kuitenkin assosiaatioita, jotka eivät mielestäni sovi Tolkienin kuvaamiin uljaisiin ja jaloihin olentoihin, ja siksi päädyin käyttämään heistä nimitystä haltia.
Mutta miksi ilman j:tä? Uskoin vilpittömästi, että tämä oli oikea kirjoitusasu, että haltija ja haltia ovat kaksi eri sanaa, jotka tarkoittavat eri asioita. Liekö syynä se, että olin lukenut lapsena vanhaa kirjallisuutta. Opettajani Eila Pennanen, joka tarkisti suomennoksen, sen paremmin kuin kukaan kunnianarvoisan Werner Söderstöm osakeyhtiön kielentarkastajista tai oikolukijoista ei puuttunut ratkaisuun, ja niin se painettiin sarjan ensimmäiseen osaan Sormuksen ritarit. Loppu on historiaa, kuten on tapana sanoa.
Minulla ei ollut aavistustakaan, että ”molemmat sanat pitäisi […] kirjoittaa samalla tavalla”. Perusteena on se, että vaikka merkitys on eriytynyt kahdeksi, kyseessä on pohjimmiltaan sama sana, verbin hallita yhteyteen liittyvä tekijännimi, johon nykynormien mukaan aina kuuluu johdin -ja.
Tälle kannalle asettui nykyisen suomen kielen lautakunnan edeltäjä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta jo 1937. Asiasta keskusteltiin vielä seuraavana vuonna ja oltiin edelleen samaa mieltä. Suosituksen perustelun mukaan on aiheetonta erottaa mytologista olentoa konkreettisesta hallussapitäjästä, koska mytologisen olennonkin kuvitellaan hallitsevan eli vallitsevan omaansa – esimerkiksi järven haltijan järveä, metsän haltijan metsää." (Riitta Eronen Kotuksen kieli-ikkunassa 1996).
Toinen Sormusten herrasta fantasiasanastoon pesiytynyt termi on örkki. Kirjasarjassa esiintyy iljettäviä olentoja, joista Tolkien käyttää nimitystä orc. Internetiä ei 1970-luvun alussa ollut keksittykään, enkä löytänyt sanaa sanakirjoista, mutta jostain, en muista mistä, sain selville, että sana esiintyy Miltonin teoksessa Paradise Lost, jossa se merkitsee jonkinlaista merihirviötä. Koska otukset olivat aivan ilmeisesti Tolkienin oma keksintö, tulin siihen tulokseen, ettei sanaa tarvitse kääntää. Looginen valinta olisi ollut orc > orkki kuten hobbit > hobitti, mutta jostakin sain päähäni, että etuvokaali tekisi olennoista ällöttävämpiä, ja niin oli uudissana luotu. Sittemmin sain tosin kuulla, että Espoosta on löytynyt vanhaa ruotsinkielistä nimistöä – Örke ja Örkekärret – joihin perustuen nimistösuunnittelija antoi uudelle asuinalueelle joskus 1980-luvulla nimeksi Örkkiniitty. Örkkejä on siis tietämättäni hiiviskellyt lapsuuteni Espoossa!
P.S. 1.8. klo 12.30
Olen saanut paljon kommentteja eri tahoilta, ja ne ovat vakuuttaneet minut siitä, että ratkaisuni oli ”virheellisyydestään” huolimatta oikea. Kielilautakunnan päätöstä vastaan on kapinoitu aikojen alusta (Haavio!), eikä perustelu ole pitävä. Kuinka muuten selitetään sellaiset sanaparit kuin syöpä – syövä, turku – tori?