Kevään kääntyessä kesäksi pääsin tutustumaan kummitytön uuteen viljelypalstaan. Palsta-alueen tuntumassa könötti korkea heinittynyt multakasa, jonka kyljestä palstaviljelijät olivat käyneet ottamassa multaa. Mutta eivätpä ottaneet enää!
Multakasaan oli syntynyt siisti pystysuora seinämä, jonka törmäpääskyt olivat äkänneet oivalliseksi pesimäpaikaksi. Niinpä multaseinämässä näkyi kymmenittäin pesäkoloja, joiden tuntumassa kävi aikamoinen vilske pääskyjen lennellessä sisään ja ulos. Niitä siinä sitten ihailtiin turvallisen matkan päästä.
Pääsky tuo päivän lämpymän
Entisaikoinakin ihmiset ovat tarkkailleet lintuja. Silloin lintujen käyttäytymisestä on muun muassa ennustettu säätä ja muuttolintujen saapumisesta on seurattu kevään etenemistä – aivan kuten nykyaikanakin.
Nykyään tunnemme sanonnan kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Tätä rimpsua ei löydy vielä vanhan kirjasuomen aineistoista, mutta sen sijaan Henrik Florinuksen vuonna 1702 julkaisemassa suomalaisten sananparsien kokoelmassa on puolet lyhempi kiteytys kesäntuojalinnuista:
Käki tuo suwen sanoman, pääsky päiwän lämbymän.
Yksittäisestä lintuhavainnosta ei kuitenkaan kannata tehdä liian pitkälle meneviä päätelmiä, varoittaa vanha kansa. Christfrid Gananderin vuonna 1787 valmistuneessa sanakirjan käsikirjoituksessa tämä varoitus on kirjattu muotoon ei yksi pääsky päätä paskanna. Tutumman kuuloisena sama ajatus löytyy Gananderin vuonna 1784 julkaisemasta satukokoelmasta, jossa yhden sadun opetus on kiteytetty näin:
Yxi Pääskynen ei tee kewättä eli suwia; ja tawattomat tapauxet luonnosa ei johdu ojennus nuoraxi. Paras on nuorra tehdä työtä ja koota wanhan päiwän waraxi; sillä ei aina kesä ole, tule talwikin.
Lajinimiä huonepääskystä viiripääskyseen
Suomessa pesii kolme pääskylintuihin kuuluvaa lajia, joita nykyään kutsutaan nimillä haarapääsky, räystäspääsky ja törmäpääsky. Sitten on vielä tervapääsky, jota ei nimestään huolimatta nykyluokituksessa lueta pääsky- vaan kirskulintuihin. Ganander on kirjannut sanakirjaansa lukuisia pääskylajien kansanomaisia nimiä, jotka pohjautuvat lintulajien elinympäristöön, väritykseen ja ääntelyyn.
Haarapääskylle Ganander on tuntenut nimitykset huonepääsky (huonetpääsky), latopääsky ja saksipääskynen, ruotsiksi ladusvala. Nimet huone- ja latopääsky kertovat linnulle tyypillisistä pesimäpaikoista, saksipääskynen puolestaan saksien tavoin haarautuvasta pyrstöstä.
Myös räystäspääskylle Gananderilla on esittää useita nimiä: pilkka- ja pritipääskynen sekä tuttu räystäspääskynen (rästäspääskynen). Pilkka merkitsee Gananderin sanakirjan mukaan pilkkua tai laikkua, joten nimi pilkkapääskynen kuvaa linnun mustavalkolaikukasta väritystä. Priti-alku puolestaan matkii lajin särisevää ääntelyä. Pesänsä räystäspääsky rakentaa mielellään räystään alle.
Ganander esittelee lisäksi kirkko- eli viiripääskysen, jonka selittää rakentavan pesänsä kirkonikkunoihin. Räystäspääskykö tämäkin? Eipä taida olla, sillä Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetuksessa vuodelta 1745 viiripääskyinen ja tervapääskyinen tarkoittavat kumpikin nykyisin tervapääskyksi kutsumaamme lintua. Lisätukea löytyy Suomen murteiden sanakirjasta, jonka tiedot on kerätty 1900-luvun alkupuolella. Sen mukaan kirkkopääskyseksi on Tyrväällä kutsuttu nimenomaan tervapääskyä – ja Karkussa puolestaan naakkaa.
Törmäpääskylle Gananderin sanakirjasta löytyy nimet kari-, multa-, törmä- ja vieripääskynen. Kaikissa neljässä nimen alkuosa ilmaisee linnulle tyypillisen pesimäpaikan (vieri tarkoittaa tässä mäensyrjää). Juslenius puolestaan tuntee törmäpääskylle nimet multa- ja savipääskyinen. Mitä perustelluin nimi tuo multapääskynenkin, sen olemme tänä vuonna päässeet kummitytön kanssa itse toteamaan!