Työpöydälläni on Jayne Anne Phillipsin uusi romaani Quiet Dell, jonka suomenkieliseksi nimeksi tulee Murhenäytelmä. Emily-niminen reportteri odottaa työtoveriaan Eric Lindstromia kadulla kotinsa edessä Chicagossa 1931.
Where was Lindstrom? She walked to the curb and looked to the right. Suddenly, he was taking her arm. The car was running, for he’d pulled up just behind her.
“Madam,” he said, “your chariot awaits.”
“My goodness, Lindstrom. I do like your style.“It’s brand-new a week ago,” he said, “but thoroughly testdriven. ’32 Chevrolet coupe. I like a classic car, don’t you?”
Missä Lindstrom viipyi? Nimeen ei varmaankaan sovi korjata ö-kirjainta, vaikka mieli tekisi, kun se kerran on kirjaan kirjoitettu näin. Viipyminen tuntuu luontevalta olla-verbin asemesta, siitähän on kysymys.
Hän käveli jalkakäytävän reunaan ja katsoi oikealle. Ongelmaton virke.
Äkkiä mies tarttui häntä käsivarresta. Kaksi henkilöä, mies ja nainen: she ja he. Jommastakummasta on käytettävä nimeä tai jotakin muuta sanaa. Näkökulma on Emilyn, seuraamme hänen ajatuksiaan, siispä sana hän kuuluu itseoikeutetusti Emilylle. Sanokaamme vaikka mies. Suomeksi tuntuu luontevammalta tarttua jotakuta käsivarresta kuin tarttua jonkun käsivarteen, ja samalla päästään eroon taas yhdestä kömpelöstä possessiivisuffiksista. Entä sanajärjestys? Virkkeen alkuun sijoitettu mies on tuttu eikä kuka tahansa; hän on Lindstrom, jota odotetaan. Lauseen loppuun jää sen tuoma uusi informaatio: käsivarteen tarttuminen.
Moottori kävi, mies oli ajanut melkein viereen. Voi olla makuasia, sanotaanko moottori käy vai auto käy. Minusta tuntui, että suomessa moottori olisi tässä yhteydessä yleisempi, mutta voin olla väärässäkin. Pulled up behind her vaatii suomentajaa kuvittelemaan tilanteen. Suomessa ei ole yksi yhteen -vastinetta ilmaisulle pull up, se tarkoittaa ajamista tien viereen ja pysäyttämistä. Jos kirjoitan pysäyttänyt hänen taakseen, auto on jalkakäytävällä. Toivon mukaan melkein viereen antaa lukijalle oikean kuvan.
”Madam”, hän sanoi, ”vaununne odottavat.” Lindstrom pelleilee. Teitittely ja sinuttelu ovat iänikuinen ongelma, kun lähtökielessä on käytössä vain yksi toisen persoonan pronomini you. Olen tulkinnut sinunkaupat tehdyiksi edellisenä päivänä, mutta tässä Lindstom teitittelee pilan päiten.
”Hyvänen aika, Lindstrom. Pidän tyylistänne/tyylistäsi.” Näin sanasta sanaan. Mutta mitä huudahdus my goodness tässä tarkoittaa? Tarkka suomentaja ei anna vahingon kiertää vaan tulkitsee. Joko Emily hätkähtää miehen ilmaantumista tai ihastelee autoa. Suomentajan on pakko valita, ja minä valitsen jälkimmäisen, koska seuraava lause tukee sitä. Mitä siis suomalainen huudahtaa? Ensin ajattelin kirjoittaa jopas jotakin, mutta sitten päätin mennä vielä pitemmälle: ei vähä mitään. Entä Lindstrom – jätänkö puhuttelun pois, koska suomessa sitä käytetään paljon vähemmän? En, tuntuu, että tässä se on tarpeen.
Mutta sitten fraasi: I like your style. Kukapa meistä sanoisi: pidän tyylistänne/tyylistäsi? Lisäongelmana on sinuttelu vai teitittely – lähteekö Emily mukaan pelleilyyn? Suomalainen idiomi päästää siitä pälkähästä ja tuo tilanteen samalla lähemmäksi, koettavammaksi: tyylissä ei ole valittamista.
”Upouusi, vasta viikon vanha”, mies sanoi, ”mutta perusteellisesti koeajettu.” Brand new a week ago – uusi viikko sitten – olisiko tämä suomea? Minusta ei, etenkään kun englanninkielinen ilmaus on täysin normaali tapa sanoa, että auto on viikon vanha. Perusteellisesti koeajettu lienee vitsikäs tapa kertoa, että kilometrejä on ehtinyt kertyä, autolla on ajettu ja paljon, ja kaikeksi onneksi vitsaileva sävy säilyy käännöksessäkin.
Vuoden -32 Chevrolet coupe. Auton merkki ja malli on ongelmaton, mutta sitten tuleekin tenkkapoo. I like a classic car, don’t you? Taas tuo iänikuinen I like. Puhekielessä sanottaisiin tykkään, mutta kirjoitettuna se hyppii silmille. Valitsen kiertotien. Sitten classic. Kyseessä on, kuten juuri todettiin, uusi auto, suorastaan seuraavan vuoden malli. En löytänyt ilmaisulle classic car muuta merkitystä kuin antiikkiauto. Pilaileeko Lindstrom, voidaanko sanaa sittenkin käyttää merkityksessä ’muodoiltaan perinteinen’, ’arvonsa säilyttävä’, vai onko kirjailija erehtynyt? Keskimmäinen vaihtoehto tuntuu uskottavimmalta. Kun jätän auto-sanan pois, lauseen merkitys jättää tulkinnan mahdollisuuksia. Koska ollaan 30-luvulla, päätin antaa keskustelulle ajan patinaa vanhalla muodolla klassillinen.
Ja lopuksi peräkaneetti don't you? – sen jätän pois. Englanninkielisessä keskustelussa heitellään vähän väliä lauseen loppuun retorisia kysymyksiä, joiden tuomaa pientä lisäarvoa ei usein saa tarpeeksi painottomasti mukaan suomennokseen. Klassillinen on aina klassillinen.
Monella muullakin tavalla pätkän voi varmasti suomentaa. Minä päädyin tähän.
Missä Lindstrom viipyi? Hän käveli jalkakäytävän reunaan ja katsoi oikealle. Äkkiä mies tarttui häntä käsivarresta. Moottori kävi, mies oli ajanut melkein viereen.
”Madam”, hän sanoi, ”vaununne odottavat.”
”Ei vähä mitään, Lindstrom. Tyylissä ei ole valittamista.”
”Upouusi, vasta viikon vanha”, mies sanoi, ”mutta perusteellisesti koeajettu. Vuoden -32 Chevrolet coupe. Klassillinen on aina klassillinen.”