Siirry sisältöön

tiede

Kielestä tuli Mialle koti

Dosentti Mia Halonen tutkii kieltä Jyväskylän yliopistossa. Hän on yksi äskettäin ilmestyneen Language Policies in Finland and Sweden -teoksen toimittajista. Mia on työskennellyt aikaisemmin Kotuksessa.

Omakuva: Mia Halonen.

Kimmo Svinhufvud

Filosofian tohtori Kimmo Svinhufvud on äidinkielen yliopisto-opettaja Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa. Hän opettaa monenlaisia kirjoittamisen kursseja.

Omakuva (10 kysymystä kielestä). Kuva: Kimmo Svinhufvud.

Ekoluokassa

Mitä pitäisi ajatella esimerkiksi siitä, että VR on suuren lippu-uudistuksen yhteydessä muuttanut entisen 2. luokan eli kakkosluokan nimeksi ekoluokka?

Hyvää päättelyä

Päättely on ajatteluun liittyvää inhimillistä toimintaa.

Akateemiset taidot

Akateemiset taidot ovat uuskäytössä varsinkin kasvatustieteen ja opetuksen alalla.

Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan vuoden 1936 promootiopurjehdus pienoisristeilijä J. L. Runebergillä. Kuva: Pietinen. Museovirasto. CC BY 4.0.

Kulttuuria ja sivistystä

Kulttuurikin on sivistystä, mutta nimitykset eivät kuitenkaan kata toisiaan.

Voimasanoja

Englanninkielistä käsitettä empowerment on käytetty monenlaisissa tasa-arvoa oikeudenmukaisuutta edistävissä hankkeissa.

Martti Ahtisaari lehdistön kuvattavana. Presidentinvaaleihin liittyvä tiedotustilaisuus Helsingissä hotelli Presidentissä. 1994. Kuva: Kari Kankainen. Museovirasto. CC BY 4.0.

Maailman vaikein sana

Kunteusnulppo on kulttuurisidonnainen sana. Se on voinut syntyä ja elää vain yhteisössä, jossa poronhoito on keskeisessä asemassa.