Vaalimme

Kotimaisten kielten keskuksen teemakooste vaaleista ja äänestämisestä. Miltä vaalit näyttävät sanojen näkökulmasta, millaista on vaalikentillä käytettävä kieli?

Vaalit ja äänestys ovat näennäisen yksinkertaisia asioita, jotka määritellään yleiskielen sanakirjassa hieman mutkikkaasti, jopa juhlavahkosti. Määrittelyistä huokuu tarkkuus, vakavuus ja virallisuus, eikä ihme: vaaleja pidetään hyvin syin yhtenä yhteiskuntaelämämme perustoimintona.

Mitä kaikkea vaalit ja äänestäminen tarkoittavatkaan, kun asioita tarkastelee kielen, tekstien ja merkitysten kannalta? Tässä koosteessa katsellaan monista näkökulmista niin vaaleihin liittyvää sanastoa kuin vaalikentillä käytettävää kieltäkin. Painotus on kuntavaaleissa, mutta yleisempääkin vaali-, äänestämis- ja kampanjointiasiaa toki esitellään. (Kooste viittaa siihen, että valtaosa tekstikatkelmista on lainauksia muualla julkaistuista teksteistä. Jokaisen katkelman lopussa on linkki alkuperäiseen julkaisuun.)

Vaalit on demokratiamme juhlaa, koko kansanvaltaisen järjestelmämme ydin. Vaaleja on syytä vaalia, siis #vaalimme! Ja äänestämme!

Vuonna 1917 säädettiin maalaiskuntien ja kaupunkien kunnallislait. Niiden mukaan kunnan asioista päätti kaupungeissa, kauppaloissa ja maalaiskunnissa sekä erillisin ehdoin taajaväkisissä yhdyskunnissa valtuusto ja kunnan talouden hoitoa tarkastivat yleisillä vaaleilla valitut tilintarkastajat. Samana vuonna saatettiin voimaan yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.

Vuoden 1918 katastrofin jälkeen suomalainen yhteiskunta eheytyi pitkälle kuntademokratian ansiosta. Kuntademokratialla on pitkät historialliset juuret. Ensimmäiset täysin demokraattiset kuntavaalit pidettiin jo joulukuussa 1918. Kunnissa ei ole hallitus–oppostio-asetelmaa, minkä ansiosta myös kapinassa siipeensä saanut vasemmisto pääsi vaikuttamaan merkittävällä tavalla paikallisasioihin. – –

Vielä äsken ase kädessä toisiaan vastassa olleet kunnanvaltuutetut ryhtyivät – yhdessä ja useimmiten yksimielisesti – jatkamaan vaivaistalojen ja koulujen rakentamista. Voi syystä kysyä, miten se oli mahdollista?

Vielä äsken ase kädessä toisiaan vastassa olleet ryhtyivät yhdessä jatkamaan vaivaistalojen ja koulujen rakentamista.

Suomessa järjestettiin pitkään kunnallisvaaleja, mutta vaalien nykyinen nimitys on kuntavaalit. Nimitys muuttui vähitellen.

Muutokselle antoi alkusysäyksen kunnallislain muuttuminen kuntalaiksi vuonna 1995. Tuolloin vaalien nimitys jäi lakiin vielä vanhassa muodossaan. Lyhempi ilmaus kuntavaalit alkoi kuitenkin vähitellen esiintyä esimerkiksi mediassa.

Vuoden 2015 kuntalaissa kunnallisvaalit-sana vihdoin poistettiin ja sen tilalle otettiin kuntavaalit. Kuntavaalit-nimisenä vaalit järjestettiin ensimmäisen kerran siis vuonna 2017.

Ensimmäiset aluevaalit järjestettiin tammikuussa 2022. Kotimaisten kielten keskus valitsi tuolloin aluevaalit kuukauden sanaksi. Näin valinnan perusteluissa:

Kansanvaltaa ja kuplakeskusteluja olohuonetenteissäkin?

Nimitys demokratia koostuu kahdesta kreikan sanasta. Ensimmäinen on kansaa tarkoittava dẽmos, jälkimmäinen verbi krateĩn, joka tarkoittaa hallitsemista. Demokratia on siis kansanvalta, ja tämä hallitusjärjestelmä oli jo antiikin Kreikassa pohdinnan kohteena.

Demokratia on kansanvaltaa.

Vuonna 2015 puhuttiin olohuonetenteistä eli kodeissa järjestettävistä pienimuotoisista vaalitenteistä. Niiden ideana on, että järjestäjät kutsuvat kotiinsa muutamia eri puolueiden ehdokkaita tentittäviksi ja ystäviään ja tuttaviaan yleisöksi. – – Olohuonetenttien on sanottu olevan yksi some-ajan ilmiöistä, sillä tieto niistä ja niissä käsitellyistä asioista leviää erityisesti sosiaalisen median välityksellä.

Kevään 2015 eduskuntavaaleja seurasi kiihkeä kuplakeskustelu, kun kulttuuriväki hämmästeli Helsingin Sanomissa, keitä ne perussuomalaisia äänestävät oikein mahtavat olla. Nuori näyttelijätär arvelikin elävänsä kulttuurikuplan suojassa, koska hänen tuttavapiiriinsä ei kuulu ainuttakaan perussuomalaisten kannattajaa.

---

Vielä 1800-luvulla äänestykseen viitattiin monin erilaisin sanoin. Tämä käy ilmi kielentutkija Martti Rapolan kokoamasta sanastosta. Rapolan 1800-luvun kirjasuomen aineisto sisältää 44 000 sanalippua. Aineistosta on julkaistu verkossa tietokanta, joka sisältää tietoja 5 600 sanasta ja 1 070 käsitteestä.

Äänestämiseen on sanaston perusteella viitattu 1800-luvulla esimerkiksi tällaisin sanoin: huudanto, huuto, äänihuuto, ääntäminen, äännöstys, äännöstämä, ääntelö, ääntö. Vastaavasti äänioikeuteen on viitattu muun muassa sanoilla huuto-oikeus ja äännösvalta.

Punakynällä viiva vaalilippuun.

Ääni annetaan erilaisissa vaaleissa useimmiten äänestyslipulla. Äänestyslippuja on ollut historian saatossa käytössä useammanlaisia. Nykyään käytössä on jo sähköisiäkin äänestyslippuja.

Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 äänestyslippu eli vaalilippu oli suuri lakana, johon oli merkitty kaikki asianomaisen vaalipiirin valitsijayhdistykset kaikkine ehdokkaineen ja puoluetunnuksineen. Äänestäjän tehtävänä oli merkitä äänestyspaikalla olleella punakynällä viiva vaalilippuun sen valitsijayhdistyksen kohdalle, jonka ehdokkaita hän halusi äänestää.

Lippu on usein lepattava tai liehuva esine. Onkin arveltu, että lippu-sana saattaa jäljitellä lepattavaa ääntä. Merkitykseen on voinut vaikuttaa myös äänteellisesti läheinen ruotsin laina lappu.

Älkää valitko hekumallisia

Alkuvuonna 1769 valtakunnan säädyt olivat valitsemassa edustajiaan tuleville valtiopäiville eli herrainpäiville. Jotta saataisiin hyvät edustajat, tammikuussa 1769 nimimerkki ”Yhtä Hywää Kuka” tarttui sulkakynään ”Yhdesä Contoirissa” ja laati kirjoituksen ”Kaickein Kanssa Alammaisten tykö Kaikista Säädyistä lähestywäisestä Herrain Päiwä Miehen walitzemisesta”. – –

Nyt jos koskaan valtiopäivämiehiksi tulee valita ymmärtäväisiä, taitavia ja viitseliäitä ehdokkaita! Ihanne-ehdokkaat ovat myös kunniallisia, aikaansaavia ja yksivakaisia sekä mielellään ”Jumalata pelkäwäisiä miehijä”. Karvaat kokemukset ovat opettaneet senkin, että kannattaa valita ”senkaltaisia jotka rahan ahneudelda ei itziäns wietellä salli”. – –

Nimimerkki ”Yhtä Hywää Kuka” esittää myös eräänlaisen käänteisen tarkistuslistan, jonka avulla äänestäjät voivat pudottaa pois kelvottomia ehdokkaita. – –

7. Älkäät valitko hekumallisia, jotka ovat aina valmiit yhden tai toisen asian tähden syömään ja elämään hyvin ja muutenkin tarvitsevat kaikki rahansa pohjattomiin kuluihinsa.

Puhdas sinimuotoinen äänes! Vai sittenkin ote- tai hajaääni?

Nykyistä yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa on yli yhdeksänkymmentä ääni-alkuista hakusanaa. Lisäksi sanakirjassa on parikymmentä äänes-alkuista hakusanaa. Ne ovat äänes, äänestys, äänestysalue, äänestysesitys, äänestyskelpoinen, äänestyskone, äänestyskoppi, äänestyskäyttäytyminen, äänestyslippu, äänestysoikeus, äänestyspaikka, äänestysposti, äänestysprosentti, äänestyspäivä, äänestystulos, äänestäjä ja äänestää.

Harvinaisin sanoista on ehkä äänes. Sillä tarkoitetaan (musiikissa ja fysiikassa) puhdasta sinimuotoista ääntä tai äänikomponenttia. Sinimuotoinen tarkoittaa sinikäyrän muotoista. Sinikäyrä on sinifunktion kuvaaja, säännöllisen aallon muotoinen käyrä. Sini taas viittaa tässä yhteydessä erääseen trigonometriseen funktioon.

Kyllä kunnanvaalit meillä meni ihan poskelleen, ku se serkkupojan oteääni hukku postissa, ja minä äänettä jäin.

Taiteilija Simo Salmisen esittämässä ”Politiikkalaulussa” puhutaan oteäänistä ja hajaäänistä. Jukka Virtanen sanoitti kappaleen, jossa vaalien poskelleenmeno johtuu siitä, että serkkupojan oteääni hukkuu postissa. Laulun minä jää äänittä. Hän uhoaa laskevansa seuraavissa vaaleissa hajaääniä.

Oteäänestys oli eräänlainen ennakkoäänestyksen edeltäjä. Se korvattiin ennakkoäänestysmahdollisuudella vuoden 1969 kansanedustajainvaalilailla ja vuoden 1972 kunnallisvaalilailla.

Oteääni tarkoittaa otteella äänestäneen ääntä valtiollisissa vaaleissa. Otteella tarkoitetaan tässä yhteydessä 1900-luvun alkupuolen kieltä kuvaavan Nykysuomen sanakirjan mukaan ”äänestysalueen äänestysluettelon otetta, jota käyttäen ao. äänioikeutettu kansalainen saa äänestää toisessa, joko oman tai toisen vaalipiirin äänestysalueessa”. Hajaäänillä viitataan joihinkin yksittäisiin ääniin. Sanat ovat myös nykyistä yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa, mutta niitä käytetään nykyään harvakseltaan. (VH)

---

Sana puolue on mainittu ensi kerran kirjoitetussa kielessä vuonna 1803 valtakunnan velkaseteleiden lunastamista koskevassa asetuksessa. Silloin sen merkitys oli ’seutu, tienoo’.

Nykymerkityksessään sanaa alettiin käyttää 1800-luvun puolimaissa. Puolue on johdettu sanasta puoli, jonka alkuperälle on esitetty eri vaihtoehtoja.

Puolueen nimityksistä vanhin on itsensä Agricolan luultavasti sepittämä eriseura, jota hän käytti fariseusten uskonnollisesta puolueesta. Sana puolue taas on sekin 1800-luvun sanoja. Sen lienee luonut kielen tutkijana ja kehittäjänä ansioitunut August Ahlqvist, jonka jälkimaailma muistaa vain Aleksis Kiven teilaajana.

Agricolalla eriseura oli fariseusten uskonnollinen puolue.

Martti Rapolan kokoamassa 1800-luvun sanastossa puolueeseen viitataan monin sanoin. Näitä ovat muun muassa puoluslahko, puolikunta, puolue, eriseura, erilahko, puoluus ja lahkio.

Puolueiden ohjelmissa ja puheenvuoroissa toistuu usein sana puolesta. Puolue voi kertoa toimivansa vaikkapa Suomen kansan puolesta, kansanvallan puolesta, sosialismin puolesta, unohdetun kansan puolesta, työläisten puolesta, yrittäjien puolesta, maaseudun puolesta tai ympäristön ja ilmaston puolesta. Puolue toimii siis hyväksi katsomiensa asioiden ja arvojen puolesta. Välillä puolue voi toimia joitakin asioita vastaankin, mutta meillä ei kuitenkaan ole puolueiden rinnalla vastueita.

Sana vastue voisi olla periaatteessa mahdollinen. Kielenhuoltaja Anneli Räikkälä pohtii Kielikellossa vuonna 1992 ue-johtimella (ja ye-johtimella) muodostettuja substantiiveja. Hän vastaa Aarne Purolan kysymykseen sanasta soittue: voitaisiinko musiikkiyhtyettä kutsua soittueeksi? Toki voitaisiin, vaikka kielenkäyttöön onkin vakiintunut jo sellaisia saman asian ajavia sanoja kuin yhtye ja orkesteri. Soittueella on Räikkälän korvissa ”jotenkin huvittava sävy”. Niin taitaisi olla vastueellakin? (VH)

Konservatiivit ja reformistit ynnä liberaalidemokraatit sekä muita euroryhmiä

Suomen puolueiden historia on kirjava, ja puoleiden nimissä riittää ihmeteltävää. Oman lisänsä puoluekeskustelujen kirjoon tuo se, että monet puolueistamme toimivat myös Euroopan parlamentissa ja sen poliittisissa ryhmittymissä.

Kielitoimiston ohjepankkiin on koottu Euroopan parlamentin poliittisten ryhmien sekä europuolueiden nimet ja lyhenteet. Europuolueita ovat muun muassa Euroopan liberaalidemokraattien liitto, Euroopan demokraattinen puolue ja Euroopan vasemmistopuolue. Parlamentin ryhmiä ovat esimerkiksi Euroopan konservatiivit ja reformistit, Euroopan kansanpuolueen ryhmä sekä Identiteetti ja demokratia -ryhmä.

---

Kuntavaaliohjelmien tavoitelistatasolla päämäärät ovat vielä joiltakin osin konkreettisia, mutta pelkistetyimmässä poliittisessa retoriikassa tavoitteet muuttuvat höttöisiksi. Silloin puolueiden erottaminen toisistaan on myös hyvin vaikeaa. Ympäripyöreys koskee varsinkin puolueiden kuntavaalisloganeita. Kaikkien eduskuntapuolueiden kuntavaalisloganit pelasivat varman päälle, ja ne olivat mitään rajaamattomia. Eduskunnan ulkopuolisten puolueiden iskulauseet olivat yleensä ottaen konkreettisempia ja enemmän yksittäisiin teemoihin fokusoituneita.

Slogan tuntuu todelta, aidolta.

Viestijöiden ja markkinoinnin ammattilaisten ajatuksissa toistuvat yhteneväiset ajatukset siitä, millainen on toimiva poliittinen slogan. Kiteytetäänpä vielä voittajalauseiden olemus viiteen pointtiin.

1. Slogan huomataan.

2. Slogan kiteyttää jotain olennaista puolueen aatteesta tai ohjelmasta.

3. Slogan on kielellisesti harkittu ja viimeistelty. Se voi olla lyhyt ja ytimekäs tai pitempi ja suorastaan tarinallisempi, se voi sisältää sanaleikin, soinnuttelua tai muuta runollisuutta, se voi olla monitulkintainen, se voi tietoisesti rikkoa kielellistä normia, se voi olla humoristinenkin.

4. Slogan viittaa suoraan tai epäsuoremmin muualta tuttuun kielenkäyttöön, teoksiin, keskusteluihin, ideoihin tai ajattelutapoihin. Slogan on siis kiinnostavalla ja hoksauttavalla tavalla intertekstuaalinen.

5. Slogan tuntuu todelta, aidolta. Se vetoaa tietoon ja tunteeseen. Slogan on tehty tosissaan, mutta ei ole totinen.

Jonkinasteista huumoria on tässä kirjoituksessa jo pilkahdellutkin. Seuraavat esimerkit vahvistavat sitä ajatusta, että sanaleikit ovat leikeistä parhaimpia. Sanaleikkien keksimisessä kunnostautui varsinkin ”jos olisin joskus jossain ehdolla” -puolueen jäsenistö.

Arto Härkönen pohtii käyttävänsä lauseita Eilispäivän tulevaisuutta jo tänään sekä Kannattaa kannattaa. Jukka-Pekka Lätin on kehuttu olevan radioäänimateriaalia, joten hän voisi olla liikkeellä sloganilla Tunnet minut – äänestä!

Veli Juhani Holopaisen mielestä aihetunnisteestammekin tuttu vaaliminen toimii: Vaali kanssani (sitä-ja-sitä). Eero Raunio muistuttaa demokratian tärkeydestä: Vaalia kannattaa vaalia!

”Politiikan kieli herättää enenevässä määrin kiinnostusta. Keskustelua käydään niin hetken hengittävistä päiväperhosanoista kuin perinteisistä suosikki-ilmauksistakin. Suomen itsenäisyyden juhlavuosi poiki paljon puhetta myös peruskäsitteistä.”

– Sata vuotta politikan kieltä

Voiko politiikan kieli olla jollain tavalla hyvää?

Politiikan kielen tuottajat voisivat ryhtyä analysoimaan omia tuotoksiaan entistä kriittisemmin. (Analyysi on alkujaan tarkoittanut jotain sellaista kuin pahoista hengistä vapauttamista, hajottamista, ongelman erittelyä.)

Tavoitteena voi olla ”hyvä kieli”, vaikka hyvyyttä tai huonoutta onkin kielenkäytöstä puhuttaessa mahdotonta yksiselitteisesti arvioida. Yhden hyvä voi olla toisen huono. Virkatekstejä tutkiessani olen päätynyt siihen, että kielen hyvyyttä voisi tarkastella kolmesta näkökulmasta:

1) Kuinka hyvin tekstissä onnistutaan luomaan kuvaa todellisuudesta?

2) Kuinka hyvin tekstillä tuotetaan toimivaa vuorovaikutusta?

3) Kuinka hyvin onnistutaan siinä, että tekstistä tulee yhtenäinen merkityskokonaisuus, tilanteeseen ja kulttuuriin sopiva?

Selkokieltä vaaleihin, kiitos!

Suomessa on noin 4,3 miljoonaa äänioikeutettua, ja heistä moni tarvitsee selkokieltä. Uusimman arvion mukaan (Juusola 2019) selkokieltä tarvitsevia on Suomessa yli 750 000. Siksi on tärkeää, että vaaleista on tarjolla riittävästi selkokielistä materiaalia. Se auttaa äänestäjiä, joilla on eri syistä johtuvia vaikeuksia lukea ja ymmärtää tavallista yleiskieltä.

Selkokieltä tarvitsevia on Suomessa yli 750 000.

Selkokieli on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on siis muuta kuin tavallinen, selkeä yleiskieli, johon virkakieltä huoltamalla pyritään.

Sekä selkokieleen että selkeään kieleen pyrittäessä kiinnitetään kuitenkin huomiota samantyyppisiin seikkoihin: tekstin näkökulmaan, sanojen ymmärrettävyyteen, virkkeiden ja lauseiden rakenteisiin ja tekstin ulkoasuun. Selkeä yleiskieli on hyvä pohja selkotekstin laatijoille.

---

Vaalien yhteydessä puhutaan ehdokkaista, ehdokasasettelusta ja ehdokaslistoista. Toisinaan ehdolla oleviin viitataan myös sanalla kandidaatti.

Substantiivi ehdokas on johdettu verbistä ehdottaa, joka puolestaan on johdettu substantiivista ehto. Ehdokas-sana kehiteltiin 1800-luvulla.

Kandidaatti on peräisin latinasta, jossa candidatus tarkoittaa viranhakijaa, ehdokasta. Alkujaan se on tarkoittanut valkoisiin pukeutunutta.

Kuntavaaleissa valitaan kunnanvaltuutetut. Kunnanvaltuutetuista osa muodostaan kunnan johtoryhmän, jota kutsutaan kunnanhallitukseksi.

Kunnanhallitukseen kuuluvat kunnanvaltuutetut ovat kunnanhallituksen jäseniä. Kunnanhallituksen tehtävänä on johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta.

Hallitus-substantiivi on johdettu verbistä hallita. Verbi on vanha germaaninen laina (vrt. ruotsin hålla ’pitää’).

Sana valtuutettu on sepitetty sanasta valta.

Valtuutettu on varsinaisesti passiivin perfekti verbistä valtuuttaa, mutta se on sittemmin vakiintunut substantiiviksi. Valtuuttaa puolestaan on oppitekoinen eli tietoisesti 1800-luvulla sepitetty ja käyttöön otettu muodoste sanasta valta.

Sana valta on germaaninen lainasana. Lainanantajatahoa edustaa nykykielissä esimerkiksi ruotsin våld ’väkivalta’.

Vanha ja uusi pormestarimalli

Kuntavaalien aikaan puhutaan paljon pormestarimallista. Suomessa on muinoinkin ollut pormestareita. Pormestarit johtivat monia Suomen kuntia vuoteen 1927 asti. Nykyiseen pormestarimalliin siirtyi ensimmäisenä Suomen kaupungeista Tampere vuonna 2007. Helsinki siirtyi pormestarimalliin vuonna 2017.

Kuntalakia muutettiin vuodesta 2006 alkaen siten, että kunta voi valita ykkösjohtajakseen viranhaltijana toimivan kunnanjohtajan sijasta myös luottamushenkilönä toimivan pormestarin. Vuoteen 2020 mennessä pormestarimalliin siirtyneitä kuntia oli kuusi.

Pormestari-sanan alkuosa palautuu keskialasaksan sanaan borgmēster (vrt. ruotsin borg ’linna’). Loppuosa on peräisin latinasta, jossa magister on esimies, opettaja ja johtaja.

Tutkimus pormestarimallista: Anni Jäntti, Arto Haveri ja Jenni Airaksinen: Pormestarimalli kuntajohtamisen muotona (Politiikka, 63:2, s. 135–157, 2021).

Politiikka on valtiohallinnon taitoa.

Sana politiikka on lainattu ruotsin politik-sanasta, joka puolestaan on peräisin lähinnä ranskan kielestä, jossa politique on kirjattu 1200-luvulla merkityksessä ’hallitseminen, hallintotiede’. Ranskaan sana kulkeutui latinan kautta klassisesta kreikasta, jossa politikḕ tékhnē oli ”valtiohallinnon taito”.

---

Aluevaaleissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin, jotka vastaavat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä. Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin, jotka päättävät kunnan toiminnasta ja taloudesta.

---