Siirry sisältöön

Kolumniaarrearkun toimittaminen on kesken. Materiaalia on siirretty uuteen julkaisujärjestelmään osin koneellisesti. Tekstejä tarkistetaan ja kokonaisuuden toimivuutta parannetaan loppuvuodesta 2024 ja alkuvuodesta 2025. Kiitos kärsivällisyydestä!

Ekoluokassa

Mitä pitäisi ajatella esimerkiksi siitä, että VR on suuren lippu-uudistuksen yhteydessä muuttanut entisen 2. luokan eli kakkosluokan nimeksi ekoluokka?

Eli ja muuta ninkutusta

Aloitusfraasien tarkoituksena on, ainakin osaksi, saada vähän lisäaikaa henkiselle päänraapimiselle, ennen kuin varsinainen ilmaisu löytyy.

Elias Lönnrot, kirjakielemme toinen perustaja

Suomeksi kirjoittamista vaikeutti se, että monelta kulttuurin alalta puuttui suomenkielinen sanasto.

Elinkaarimalli

Elinkaarimallissa on vaikea nähdä mitään elävää tai, ainakaan äkkiseltään, oikein kaartakaan.

Elintärkeää viestintää koronaviruksesta

Hyvä viestintä voi kriisioloissa jopa pelastaa ihmishenkiä.

Elohiiri hyppää

Ikivanhojen uskomusten mukaan henki tai elinvoima voi esiintyä hiiren hahmoisena.

Elämä virkakielikampanjan jälkeen

Voiko kampanjasta saadut kokemukset tiivistää kahdeksi toimintaohjeeksi? Tätä yrittää Matti Räsänen virkakielipalstan kolumnissaan.

Elämää tekstiakvaariossa, työtä kielessä

Mitä teksteillä tehdään ja miten? Miten kielellisillä valinnoilla tuotetaan mahdollisuuksia tulkita tietynlaisia merkityksiä? Mikä on kielen ja kielenulkoisen suhde? Mikä on kielen asema jokapäiväisessä elämässä? Miten kieli vaikuttaa työhön, miten työ kieleen?

Elämää virtuaalisesti

Virtuaali on tyypillinen muotisana.

Elättikäärmeet

Maan eri osissa olisi kasvatiksi otettua käärmettä nimitetty eri tavoin.