Siirry sisältöön

Kolumniaarrearkun toimittaminen on kesken. Materiaalia on siirretty uuteen julkaisujärjestelmään osin koneellisesti. Tekstejä tarkistetaan ja kokonaisuuden toimivuutta parannetaan loppuvuodesta 2024 ja alkuvuodesta 2025. Kiitos kärsivällisyydestä!

Leirintäalueella

Suosikkileirintäalueiden nimistä tuli rakkaita sanoja, joita hellitellen lausuttiin ja joiden myötä päästiin uudelleen sukeltamaan leirialueen lämpimiin vesiin.

Lemmenomena

Espanjalaisten 1500-luvun alussa Eurooppaan tuomaa tomaattia viljeltiin aluksi koristekasvina.

Lemmikki on kohta pet

Lemmikki-nimitys etenkin koirasta puhuttaessa on viime vuosina levinnyt moniin yhteyksiin.

Leskiä

Yksin jääneitä ja hämähäkkejä

Liian pitkä askel

Kielessä on askelen lisäksi koko joukko muitakin etäisyyden ilmauksia, joille on yhteistä summittaisuus, epämääräisyys.

Liika abstraktius ja näennäinen konkreettisuus hämmentävät

Konkreettinen kieli palvelee usein ymmärrettävyyttä, mutta joskus vaikutus voi olla päinvastainen.

Liikaa sanoja?

Ei kai sanoja voi olla liikaa – ainakaan, jos niiden avulla tarkennetaan eikä hämärretä esillä olevaa asiaa.

Liikemaailman markkina

Markkinat syntyivät Euroopassa alun perin kirkollisten juhlien yhteydessä.

Limasieniä ja poroveikkoja

Suomen murteissa tatti usein merkitsee vähän eri asiaa kuin yleiskielessä.

Lintuja ja ihmisiä

Uhkaa luodaan asioita tehokkaasti nimeten ja kuvaten.